Lempi, väri?

Päätin sitten noudattaa Peggyn edellisen merkintäni kommenttiosastolla antamaa neuvoa ja askarrella äidille synttärikortin. Askartelu tapahtui erityisen lyhyen kaavan mukaan = läiskäistään muutama hellyttävän oloinen karvaturvan kuva ja kukka-aiheinen foto värilliselle pahville, kalligrafioidaan sekaan soveltuvaa tekstiä tummallakin pinnalla näkyvällä Souffle 3D roller kynällä [saa Sinellistä].

Pahvin värin kohdalla jäin arpomaan ja aprikoimaan: Mikä on äitini lempiväri?

Ajatella - en tiedä. Auts.

Vaihtopää ens alkuun, kiitos

Taas yksi niistä päivistä, jolloin ainoan huvituksenpilkahduksen saa aikaan edellä ajeleva Bajamaja-merkinnöin varustettu kulkupeli [ilmeisesti huussindesinfiointiauto, semmonen roska-auton tyylinen, mutta letkua kans kyydissä] ja sen osuva rekkari: WC-1.

Ahdistuksen aiheita:

Pään ulkopuoli: Tarttis mennä kampaajalle, työhaistattelu lähenee. Nyt tarvitaan luotettava imagonrusikoija loihtimaan tästä liimaletistä bisnesuskottavan bisnesnaisen bisnespää, jonka bisnesaamunakin saa kotikonstein bisneskuosiin. Vakikampsu se kun on äitiyslomalla ja sijaisensa ei ensi kokemuksen perusteella vakuuttanut ollenkaan. Hämmentävän orpo olo, melkein koditonna! Vink, vink pääkaupunkiseutu, pliis.

Pään sisäpuoli: Kauhistuttaa koko työhaistattelu! Edellisestä on aikaa …. äh, en kehtaa sanoakaan, ainakin sata Internet-vuotta. Miten siel pitikään olla? Laitanko hintalapun jonnekin näkyville roikkumaan? Apua – täytyy kai laittaa sukatkin jalkaan.

Syömätön Nysse: Nysselle ei ole oikein eväät maistuneet viime aikoina ja se on kuihtunut lonttolanteiseksi ruipeloksi [kun kasvaa muuten koko ajan]. Kaikkia lempiherkkuja on kokeiltu, mutta naksut vaan menee ja nekin rankasti valikoiden.

Äiti: Äidillä on kohta synttärit ja se odottaa varmaan jotain megatapahtumaa [iässään jokainen synttäri taitaa olla hulabaloon arvoinen], jota ei kukaan nyt ole suuremmin järjestämässä. Pitäisikö olla?

Ikea: Lähdin etsimään Vantaan Ikeasta määrättyä tuotetta, joka sitten osoitti olevansa sieltä loppu [ja arvaa vaan tarttuiko matkaan kaikkea muuta pientä ”tarpeellista”]. Kun pääsin kotiin, niin huomasin, että netissään on haku, jolla voi tutkailla, onko tuotetta myymälässä vai ei. Ei tullut mieleen ennen lähtöä. Espoossa näytti olevan. Siunattu Resurssi läks [nyt oli nääs kiire].

Tässähän näitä nyt yhdelle merkinnälle. Pari kinkkusiivua naamaan ja unille.

Ruokaa!!!

Päivä, jolloin Hesarin ruoka-juomasivut noteerasivat Blogistanin ruokablogi-ilmiön puffaten ihan kahden palstan voimalla Pastanjauhantaa. Cool!

Tuomas Peltomäen [HS] lausumasta etenkin tämä kohta velvoittaa meitä Vaanilassa hippasen safkabloggaamaan kaiken tämän korvia huumaavan Site Meterin nakutuksen varjossa.

”Kesällä pidimme lukijoille kesäruokakilpailun, jonka voittajalle lupasimme keittokirjan. Reseptejä tuli kymmenkunta, joita kokkailtuamme palkitsimme kaikkein mieluisimman.” [lausui Pastanjauhaja]

Kilpailun voitti toisen bloggaajan [huomaatkos PA –kahdella geellä] quesadillaresepti. [toim. huom]

Olen se toinen bloggaaja [aina vaan kahdella geellä], heippa vaan kaikille! Kyseenalaista julkisuutta juu, mutta julkisuutta silti.

Vaanila ei ole mikään yhden asian blogi, mutta ruoka on aina ollut lähellä vatsani vieressä lepäävää blogi-identiteettiäni. Nyt taidan olla hippasen hurahtanut. Olen tällä viikolla aloittanut hiilihydraattiniukan ruokakomennon taloudessamme. Ei mitään 20 g Atkins juttua vaan yksinkertaista peruna, sokeri, makaroni, riisi, leipä karttelua vain. Mielenkiintoista kokeilla aiheutuuko tästä mitään muuta näkyvää kuin ehkäpä hieman parempi mieli [jo havaittu]. Makeanhimo on myös laantunut selvästi. Yölliset ”nykäsempä tuosta pari riviä Fazerin sinistä pissalla käydessäni” –kohtaukset ovat poissa.

En ole koskaan tullut juttuun perusperunan kanssa. Jos oikein aattelen, niin jouluinen perunalaatikko [hämäläisittäin imelletty] on ainoa tilanne, missä perunaa pitää minusta olla. Muusta voi odotellessa tinkiä. Makarooni onkin sitten addiktoivampi aines, pastapöperöt ovat ihania! Leipää myös olen syönyt surutta ja kaksin käsin.

Mutta kun tuon kaiken voi korvata rajoittamattomalla määrällä lihaa, herkullisia rasvaisia juustoja, leikkeleitä, kasviksia ja munia, niin ei vaan tule nälkä. Pitäisi syödä 3 kertaa päivässä, mutta ei jaksa. Homman kontrollointi on myös todella helppoa, kun lähes jokaisessa pakkauksessa on merkitty ravintoaineiden määrä. Itse olenkin soveltanut tätä arvontaa sen mukaan, että kaikki about 5/100g hiilihydraatit pääsevät listalle, sen suuremmat pommit veks. Tässä vertailussa kokee yllättäviä ahaa-elämyksiä. Arvontaa sopii harjoitella täällä.

Evässalaatti
- pari kourallista kaalia suikaleina
- 1 tomaatti
- älyttömästi homejuustoa
- anteliaita nokareita Juustoportin konjakki-pähkinäjuustoa
- runsaat siivareet Kotivaran venäläistä meetwurstia/Wotkinin pippurimetukkaa
- väriksi vähän Vatajan täyslihakinkkua
- suolapähkinöitä
- kastiketta maun mukaan, if any

Ei oo tän latinkin jälkeen nälkä, ei. Putoo hyvin. Hiilareita max 10/helahoito. Ja edelleen lihan määrää sopii lisätä. Taivas on laskeutunut maan päälle. Vaikka Plutolle kävikin samaan syssyyn antiplanetaarisesti.

Jäämme vaanimaan kuinka akan käy, nostaako nokkaansa vielä tämänkin jälkeen. Krooh.

Öitä *

Rakastan alkukesän valkeita öitä. Ihanan paljastavia, samalla hauraan epäröiviä - ihan kuin ne pyytäisivät päivältä anteeksi, kun pitävät valaistusta yllä. Pitkästä kesästä kutsuen kuiskuttavia, neitseellisen puhtaita öitä, korkkaamattomia. Öitä, jolloin näkee hypätä ulkohuussissa läpi yön ilman lisälaitteita. Huijariöitä, illuusionlähteitä!

Vaikka valoisa yö ei parhaimmillaan ole yö ollenkaan, niitä ei kovin pitkään peräkkäin meille suoda [kaikille kansakunnille niitä ei suoda ollenkaan, holy smoke!]. Jo heti juhannuksen jälkeen alkaa hämärä hiipiä likemmäs. Annettu nami napataan hienovaraisesti hivutellen pikkuhiljaa pois.

Rakastan myös elokuun tummia, syleilyynsä armollisesti sulkevia öitä. Öitä, jolloin pimeys yllättäen kaappaa kyytiin, eristää pois kaikesta muusta. Ei voi nähdä, mitä siellä piilee, vaikka tietääkin. Saa sytytellä eläviä tulia, jotka luovat jänniä varjoja, kätkevät ja paljastavat. Pimeys huokuu lämmintä lupausta jälleentulevasta valosta, kaveristaan valkeasta yöstä.

En tiedä kumpia rakastan enemmän. Tiedätkö sinä [omalta osaltasi siis, minustahan ei todellakaan voi tietää]?

* Aistimukset edellyttävät möksätyyppistä olosuhdetta

Vain pala muumia

Nyt ei ehdi enempää, on tärkeää lukemista...

Kirja, joka saattaa muuttaa elämäni:
Antti Heikkilä: Ravinto & terveys (Akateemisen kantapeikkotarjouksessa 27 e)

Ei voi muuta sanoa [puolivälissä kirjaa] kuin, että kyllä on tohtorilla munaa, kun uskaltaa näin kärkevästi ja vimmalla kyseenalaistaa koko vallitsevan "virallisen" ravintohapatuksen! Perustelunsa ovat kuitenkin niin järkeenkäypiä, että pistäätörkkää miettimään.

Jos hyvänolonsyöminen näin yksinkertaista on, niin ihan pakkohan tätä on kokeilla [vaikka sardiinit ja muut kuolleet kalat aion kylmästi ohittaa ja korvata omeganapeilla]. Tsekkaa sääki siel!
____

Edit: Hakemus on jätetty.

Älähän räpistele mun suuhun!

Yleisön pyynnöstä Juuri Tänään Vaanilan lipsuvilla näpyillä seikkailee Live - Hänen Kunnianarvoisa Kissuutensa – Misseeee!!!! [aplodeja, aaltoja, suosionosoituksia namipalan muodossa]


Missen kesämetsästyspäivyristä

Oihnaukurhuoh! Long time, no nau. Ihan alkoi tässä jo blogikäpälää nuollessa kutkuttamaan, jotta jokos sitä pääsisi vihdoinkin nettiin kertomaan niistä kaikista uskomattomista kesäseikkailuista, joita olen kokenut. Niin, on tuo Nyssekin siinä mukana menossa roikkunut [auts, kun se onkin välillä NIIIIN hömelö ja rasittava].

Mistä alkaisin... nooh, ensinnäkin on ollut ihan jumalattoman kuuma. Täällä kaupunkiresidenssissä on todella rasittavaa, kun on liian lämmintä. Ei pääse kunnolla ulos eikä jaksa leikkiäkään. Lötköttelen vaan kynnyksellä, missä tuntuu edes hitusen ohivilisevää ilmavirtaa. Alkukesästä jo ihmettelin, että mikä tätä henkilökuntaa oikein vaivaa, kun ei meinaa se metsästyskausi millään käynnistyä. Istuin monta perjantaita eteisen kynnysmatolla valjaat hampaissa lähtövalmiina, mutta aina vaan ne oli keksivinään jotain muuta muka tähdellisempää tekemistä. Typerää.

Kun sitten vihdoin koitti se viikonloppu, jolloin lähdimme matkaan, niin eikös tuo Nyssen piru kuopinut ja käpsinyt koko matkan kopassaan. Se ei tajuu, että rähinöinti kuljetustilanteessa on täysin turhaa. Kopassa ollaan niin kauan, kunnes tullaan perille. Perille on yleensä aina jotain kivaa [paitsi silloin, kun mennään lääkäriin]. Turhanaikainen kuopiminen vaan rasittaa henkilökuntaa ja hidastaa matkantekoa, kun kurkkivat vähän väliä takapenkille. Typerä Nysse, murrrr.

Heti ensimmäisen metsästysviikonlopun aikana viiksieni ulottuville hoiperteli pieni lintu. Mikä lie ollut epäkelpo luuseri, kun niin tyhmästi käyttäytyi. Täppäsin sen käpälän alle ja siihen jäi. Henkilökunta katseli epäröiden, mutta eipä siinä ihmeitä ollut tehtävissä, alkoi olla jo siinä kohtaa entistä tipiä. Söin sen sitten suihini. Vain pari höyhentä jäi ja sisäkalut. Aika namia. Niin, että en ole mikään turha Misse, kun valjaissakin saan näin hyvästi saalista. Nysse ei tietenkään ymmärtänyt koko metsästystilanteesta mitään, hyppeli vaan jonkun onnettoman vaaksiaisen perässä. Typerä Nysse, höh.

Mökkiviikonlopun jälkeen meille koittikin sitten pidemmän puoleinen eläinterapiatehtävä. Tällä kertaa hoidettavana oli täti, joka tarvitsi tosi paljon terapiaa ja siksi kävi meitä joka päivä tapaamassa. Mikäs siinä, leikittiin ja syötiin, pöllyteltiin parantavaa kissaenergiaa. Vaikka eihän se Nysse oikein näistä terapiahommista vielä tajua. Kuvitteli, että täti on häntää varten tullut. Hömelö Nysse.

Ohhoijaa, nyt täytyy mennä iltapalalle, kun niin hiukoo. Jatkan kesänviettoturinoita taas, kun saan käpäläni ujutettua weelanille. Terveisiä kaikille bloggaaville kollegoille ja etenkin Misse-faneille;-) Kurnauskista vaan!

Surullinen sisäpiirin tieto

Suvi-talkkunan valmistus on lopetettu, kirkui hämäläisen marketin hyllynreuna, kun toiveikkaana siellä skannailin pussien [!] välissä. Mitä pirua?

Luotettavista paikallislähteistä anastamani lisätiedon mukaan syynä oli se, että talkkunantekijät saavuttivat [arvatenkin ansaitsemansa] eläkeiän ja toiminnalle ei löytynyt jatkajaa.

Miksi ei kukaan kertonut minulle ajoissa? Talkkunantekijänä hämeessä olisin varmasti elänyt loppuelämäni auvoisimmat vuodet. Vailla huolen häivää turhanaikaisten härpäkkeiden suunnittelusta, lykäten hartiavoimin tuonnemmaksi väistämätöntä – Suvi-talkkunan viimeistä pussia.

Mitäs me nyt pannaan mustikkapöperöön ja Benecol-piimään, ha? JP, miten korvaavan talkkunan maistelu on edennyt, vai onko?

Hurraa, ohjus!

Ei lomalta palaajaa saa kohdella näin!

Kliksutellessani iltapäivän raukeina postinkahlaamisen jälkeisinä tunteina aina yhtä ynseää, sekavaa ja vähän käytettävää Intrasammiotamme tutkiakseni, onko lomaillessani mitään erityistä firmassa tapahtunut, sieltä pompsahtikin yllättäen [ensimmäistä kertaa aikoihin] silmille kiinnostava työpaikkailmoitus. Onko tämä nyt se merkki, mitä olen alitajuisesti odottanut? Valonkajastus uuvuttavan tunnelin päässä? Vai olenkohan vaan vielä niin lomaterässä, että ilmoitus vain vaikuttaa houkuttelevalta?

Vähän samantyyppistä härpäkettä siinä olisi väkerrettävä kuin nykyisinkin, tuttua matalalentoa pohjolan yllä luvassa, mutta sentään täysin uudella alueella, jossa nykyisestä kokemuksestani olisi eittämättä vastaanottavalle bäälle kosolti hyötyä.

Ei pysty, ei kykene reagoimaan heti näin ensimmäisenä loman jälkeisenä työpäivänä. Onneksi hakuaikaa on vielä muutama päivä jäljellä. Silti hakemussovellusta alustavasti sormeillessani [voi juutas, mikä könkelyyden riemuvoitto sekin vempula on!] tunsin sormenpäissäni lupaavaa kihelmöintiä. Jos päätän hakea, melko todennäköisesti saattaisin jopa tulla valituksi. Hui!

Yritän nyt ensin nukkua yön yli. Niinhän lie tapana.

Katkeransuloinen paluuntynkä

Vai että aamulla töihin? Voihan vee. Aatokset ovat ihan levällään. Hajanaista lomaltapaluuhuttua.

- Ei nukuta, kun on tottunut valvomaan pikkutunneille John Irvingin kanssa [vieläkin on puolet jäljellä, dämmit].
- Miten tuohon telkkarin alla olevaan mötikkään ohjelmoitiinkaan niuhotukseen Salkkarit?
- Missä firman kulkukoira luuraa?
- Mulla ei ole mitään [puhdasta] päälle pantavaa [paitsi Resurssi].
- Sivilisaatioklabbien toivossa kantapäistäni multaa eliminoidessani jalkakylvyssä kuopsutin kai liian tarmolla ja nyt astuminen sattuu [vain minua, ei Resurssia].
- Vihaan suojakaasuun pakattuja leikkeleitä. Jaki.
- Kesäkurpitsaa, kesäkurpitsaa, loputtomiin kesäkurpitsaa. Kuka haluaa kesäkurpitsaa?
- Mitä, onks täällä sisävessa? Jaa ei tarvita taskulamppua.

Palataan unohtuneeseen salasanaan ja siitä aiheutuneisiin komplikaatioihin tuonnempana.

Huoh.

Pitkä, kuuma kesä...

...ja mä aion elää sen. Ehkäpä pidempäänkin, ei voi tietää.

Tässä tarjoilen teille kuvitettua väliaikatietoa kuivan kesän satokauden ensipoiminto-otannasta Vaanilan kesäkurpitsaplantaasilta, jonne onneksemme jälleen saimme armon rantautua raskaiden retkien edellyttämään ehdottomaan lepoon.

Olivat päässeet mokomat kasvamaan hieman ylimittaisiksi ulkomaankomennuksemme aikana. Tietääkö kukaan minkä kokoinen tuon [ekaa kertaa kokeilemani pyöreän] lajikkeen ”Eight ball” biljardipallokesäkurpitsan pitäisi parhaimmillaan oikeasti olla? Nämä muistuttavat enemmän lentopalloa kuin biljardisellaista. Ja lisääkin on näemmä vielä tulossa.

Vetäydyn vielä viikoksi tiluksia mittailemaan riippukeinu-mehumaijaperspektiivistä. John, ole hyvä, nyt on [vihdoin] aika sinun i/[a]stahtaa painoksi po[l]velleni.