Venaa viikko

Lähden työmatkalle erääseen Euroopan kaupunkiin. Valuuttaa ei tarvitse vaihtaa. Sapuskakulttuurinsa ei tarjoa minkäänlaista tukea vähähiilihydraattisiselle ruokavaliolle. Kesäkelit, +24, partly cloudy. Occasional showers - toivottavasti edes neljän tähteen hotellihuoneessa.

Sinänsä kätevää lainata Resurssin uutta about for the week – kokoista matkailuperäkärryä, mutta kun nyt tuo ihastuttava urhooni vielä muistaisi sen sesam-numerolukkokoodin ennen aamua, niin voisin jopa täyttää sen reissussa tarpeellisilla tarvekaluilla. Kehitys kehittyy, mutta muisti on kortilla.

Lapin luonto luo outoa taikaa

Hei, mä tein oharin! Toi Missen turilas oli juuri asettamassa ne karvaapursuavat megakäpälänsä tähän näpyttimille, kun mä sit harhautin sen muka-niinku-hillumaan, [se lähti häntä suorana säntäilemään pitkin kämppää oletetun Nyssen perässä] ja sillä aikaa näppäränä tyttönä anastin tän bloggausvuoron! Enks mä vaan ookin ovela katti, hahaa! Hömelö muka, voi NE on kaikki NIIIIIN väärässä!

Piti muutama sananen siitä pohjoisen reissusta heittää. Olihan sinne ihan ÄLYTTÖMÄN pitkä matka. Mulle ”pikkukatille” oli laitettu matkavessa mukaan koppaan, mutta enhän mä osannut siinä matkan aikana ruveta sinne mitään torttua vääntämään, vaikka vähän aineenvaihdunnassa olikin painetta. Mulla kun se aine vaihtuu melko vauhdilla [ja sen kuulemma huomaa!]. Enimmäkseen siinä sitten uinuilin turpa kissanhiekassa.

Kun sinne matkan päähän vihdoin päästiin perille, niin olipas kivaa! Pääsin joka aamu ulos ja laukkaamaan pitkin mukavaa käkkärämäntytannerta. Saatoin juosta jolkotella oikein lujaa vauhtia taluttimen kantaman kerrallaan, jihaa. Käytiin pienen vesilammikon rannassa, missä oli todella mielenkiintoisia hajuja, etenkin veneen alla. Nuuhkin siellä pitkään. Oli aika jännää pällistellä omaa naamaansa vedestä?!? En kyllä vielä ihan ymmärrä, että mitä se vesi oikeasti on? Vaikuttaa epäilyttävältä ja onnekseni en ole koskaan vielä pudonut sinne. Varovainen olin nytkin, pitää tarkasti asetella ne käpälät näissä oloissa, ettei käy köpelösti.

Eräänä aamuna kummalliset sarvipäiset otukset olivat ilmaantuneet laiduntamaan ihan siihen meidän ulkoilumaastoon. Ne oli semmosia harmaita nelistäjiä nekin, mutta huisin paljon suurempia kuin me katit. Ensin luulin, että niillä on naula päässä, mutta se olikin joku luusysteemi, joka jostain syystä kasvaa otsasta ulos. Etulinjassa olevalla otuksella oli tosi hurjan näköset nää jutskat! Loikkimiseni loppuikin sinä aamuna lyhyeen, kun hiffasin sen isoluisen tulevan kohti samalla [muka] maasta jäkälää rouskuttaen. Oli se pelottava tyyppi ja tosi tyhmän näköinen. Onneksi henkilökunta noudatti maastoutumiskehoitusta ja vei minut pian sisään. En kyennyt järkytykseltäni pörisemäänkään ainakaan viiteen minuuttiin, kauhua kajuutassa!

Missehän ei sitten suostunut ollenkaan ulkoilemaan sinä aamuna, kun kerroin hurjista sarvipäistä. Niin, että kuka meillä oikein onkaan Queen of the Cats nykyään? Kysyn vaan. Minä Nysse.

p.s Eiks mulla olekin melko pätevä prohviili?

Nälkää [räkää] ja rakkautta

Näihin aikoihin vuodesta Vaanilan vaakaemännällä on syntypäivä. Huoh, taas yksi lisäkierros mittarissa tässä takkuilevassa vempaimessa, joka [edelleen] köhii ja karstottuu [nähtävästi] ikivireässä viruksessa. Just, kun jo hetken tuntui hieman paremmalta, niin eikös aamulla taas herätä kurkkukipuun ja tukkonenään. Samantyyppistä räähkänkiertokulkua ovat valitelleet muutkin päivittäiskanssahenkilöt, joten kai sitä sitten vaan [rrrkele, stanalauta] on liikkeellä, jatkuvassa rotaatiossa. Liikkuis nyt jo minusta poispäin, reissuakin pukkaa taas ja pitäisi saada pää lentokuntoon.

Mieltäni piristäväksi ja ikääntyvää sydäntäni tyynnyttäväksi lahjukseksi Resurssi oli paketoinut jäljittelemättömällä teippaustekniikallaan Nasu-paperiin [vihjailujani noudatellen] Maaritin uusimman levyn! Ihana, ihastuin siihen heti ensikuuntelulla kuten oikestaan kaikkiin aiempiinkin. Ja tiedän, että jokainen kuuntelukerta koukuttaa lisää. Sellainen se Maarit on. Ihana. Upea. Taitava.

Kotoa kauas pois

Mä juoksen kotiin
kun kuulen äänet
hei, ne kännissä taas on.

Ei mitään uutta
mun todellisuutta
sitä elämä kai on.

Jee, ou jee
mä niin diggasin Beatlesii
jee, ou jee
haaveilin, pois
mä lähden jonnekin
nyt riittää tää
en tänne jää.

Mä lähden kotoa kauas pois
missä kukaan mua tunne viel ei
mä löydän maailmasta oikeuden
jos en löydä, mä rakennan sen.

Mä vielä paljon
öitäni valvon
vanhemmista huolehdin.

Mut vuodet vierii
ja lapsuus loppuu
tiedän sen, mä selvisin.

Sanat: Maarit Hurmerinta/Heikki Salo

Kuin pontevana pirskeenä yskän päälle: Haamuluukuttaja, jihaa!

Ja vielä piristävä uutuuskin törkkäsi listoilta simmuun: Tyttö sinä olet rätti.

Jo vain!

Kierrätä, lennätä pellavapäätä

Meille ei tule Maaseudun tulevaisuus lehteä. Silti mainoksensa ["Juu, mä leikkasin niistä jo kaiken tärkeän talteen"] kolahtaa täysin otolliseen maaliin. Meilläkin se jätepaperin uloskuljetus on äärimmäisen herkkää. Jos Resurssia siihen hommaan joutuu usuttamaan, niin jokainen läpyskä luetaan ja plarataan vielä kerran läpi, ennen kuin mikään ilmaisjakeluläysäke[kään] liikahtaa minnekään päin, Hesarista nyt puhumattakaan.

Onneksi taloyhtiössä on Molokin kita - sieltä ei [sukeltamatta] voi kaivaa mitään takaisin.

Take off my dancing shoes

Paraneminen on hyvässä vauhdissa! Raikkaan rassatulla poskiontelolla oli erityisen hubaa laittaa viikonloppuna jalalla koreasti ystävättäreni viiskytluvun vihkimekossa viipotellen. Ounou, mitkä partyt! Vieläkin vipattaa. Eikä vähiten päässä.

Tämäkin vielä: Lanttuaddiktio

Kun nyt olemme karsineet perunan pois ruokalistaltamme, olen aivan hullaantunut lanttuun! Olkoonkin, että ei sekään ihan parasta muonaa ole [hiilareita hiipii hieman yläkanttiin, mutta ei niin paljon kuin perunassa].

Tänään iski suunnaton, ylitsepyyhkäisevä, vastustusajatuksille täysin kuuro lanttulaatikon himo! Kolusin muutaman lähikaupan, mutta eipä ollut valmista tavaraa tarjolla. Miksi muka lanttulaatikkoa saisi syödä vain jouluna, pah?

Ostin sitten päänkokoisen megalantun ja laitoin laatikon itse! Jo mötikkää kuoriessa ihana, aromaattinen tuoksu kutitti nenukkaa. Tänään varmaan entistä enemmän, kun nenukka on nuhan takia jatkuvassa aivastusvalmiudessa muutenkin.

Hyvää tuli, ihanaa suorastaan! Täräytin mausteeksi mm. Garam masalaa ja siirappi oli vaahterasellaista. Lootan kylkeen ei tarvita kuin muutama mikrossa räjäytetty nakki ja siivutettu herkkukurkku – näin on Vaanilan himmeä herkkuateria valmis nautittavaksi. Röh.

Ja nyt sitä ollaan sitten saikulla loppuviikko. Poskiontelot ja keuhkoputkilo diagnosoitiin tulehtuneiksi. Toivon todella, että lääkitys nyt on vihdoin kohdallaan ja pääsen lopulta eroon tästä kestoköhästä. Yskänlääke ei kylläkään ole sitä tehotippaa, mitä Elma vetelee, taidan vinkata tohtorille, että parempaa pitäisi saada.

Jotta täällä sitä vaan jatketaan lepääjajuokuumaa + nappaanappejajauinahteleholtittomasti -ohjelmaa samassa hyvässä kissamaisessa seurassa, mutta tällä kertaa kaoottisessa raivausta kirkuvassa kotimiljöössä. Paras vaan sulkea silmät...

Onneksi on sentään vati lanttua – melkein kuin pala kakkua.

By the way - nyt näyttää olevan Blogistanissa sen verran tautista porukkaa, että ehkäpä tässä saattaisi jotkut kommenttikuumehourailut saada käyntiin vaikka päiväsaikaan aina lääkityksen välillä? Kun kuitenkin sitä hiirtä itse kukin tapailee, jos semmonen selkeämpi jakso sattuu kohdalle?!? Tautimiitti vaikka täällä meidän kommenttiosastolla - ilman tartuntavaaraa! Kaikki tautiset tervetulleita, työssäkituvat tehkööt töitä;)

Bubbling under 25

Gloomy sunday paiskasi haasteella, johon näin sunnuntain päätteeksi tekee mieli vastata. Tässä tilaamani suosikit alle 25 tilaajan blogeista. Otanta kuvastaa melko hyvin kiinnostustani kaikkeen mahdolliseen, ei vaan yhteen asiaan [vaikka kissablogit sieltä nostavatkin nöpönenäänsä ehkä selkeimmin].

Malmin Polgara ja kissansa Vincent
Olen – hoidanko?
Kultakausi
Viljaanan ruoka ja leivontaohjeita
Kirogurun kurakori
Maatilalla
Masentunut ameeba
Tarinoita suomalaisesta paskayhteiskunnasta
Ilmiöitä Virosta
Ruismango
Diletantin päivällinen
Vatsarintaliike
Kissimilliset kertomukset
Rakkaat kisulit
Viittakaksikko

Valitettavan vähän olen viime aikoina ehtinyt perehtyä uusiin blogeihin. Tarjontaa on NIIN paljon, että ei aika riitä kahluutöihin entiseen malliin. Siinä olen monen muun bloggaajan kanssa samaa mieltä, että aktiivinen linkitys blogien välillä on vähentynyt. Yritän omalta osaltani ryhdistäytyä!

Meillekin saa linkata.

Järkee vai ei?

Kylläpä hotsitti körötellä 1000 km pohjoiseen herätäkseen [sinänsä viihtyisässä ja hyvin varustellussa mökissä] ensimmäisenä LOMA-aamuna tikkuiseen kurkkukipuun. Fin-Rexin/Bafucin/ysköslääke/lepääjajuokuumaa –kuuri kesti neljä [4] vuorokautta seitsemästä [7]. Kolmannen päivän kohdalla konsultoimme paikallista arvauspuhelinneuvontaa, joka totesi näiden virusten voivan kestää JOPA VIIKON, jotta ei mitään asiaa ole lähteä sadan kilsan päässä olevaan livetärväyskohteeseen VIELÄ, ellei kurkussa ole valkoisia pilkkuja [ei ollut]. Huoh. Vetelin siinä sitten unta palloon, kirjallisuutta kaaliin ja räkää rättiin. Totesin perskohtaisesti, että sauna on paras höyryhengitysväline.

Käppäilykyvyttömyydestä kummunneen harmituksen kuittasin tyynesti sillä, että lepoa se on sisäruokintalepokin, vaikka olin odottanutkin viikolta kaikkea muuta. Olipa oiva tilaisuus pitkästä aikaa lueskella muutama kirja. Ja oli ihanaa uinua päiväunia kattien kanssa! Mokomat karvurit lepäsivät joka päivä sängyn jalkopäässä ja kävivät välillä antamassa tamppaushoitoa.

Loppuviikosta nousi nokka sen verran, että ekaks meni kilsan luontopolku verryttelynä ja viimeisenä päivänämme rohkenin jopa 4 kilsan helppokulkuiselle metsäkäppäilylle [ajatella, että joinakin aikaisempina vuosina 50 km/viikossa ei ole tehnyt tiukkaakaan!].

Voi metsä, miten paljon voimaa siitä voikaan ammentaa! Se on tulvillaan ihanaa syksyistä tuoksua, rapinaa, suhinaa, upeita värejä ja perushiljaisuutta – rauhaa. Naavat ja pahkat, maassa sadepisaroin katettuna köllivät kaipaavat haavanlehtiset, jäkälä, poimimattomiksi tuomitut pulleat mustikat, pystyssä töröttävät kelot, kiehtovat kannonnokat, usva ja kaste. Vaikka yksi kuukkelin pahalainen meinasikin nokkia mut, kun liian innokkaasti zuumailin siitä kuvia. Ovatpa rohkeita lintuja, läpsytti tulla suoraan päin näköä. Ja taisi silti kuvat mennä pieleen, oksia vaan. Kuukkeli ehti aina lentää alta pois.

Ruska oli väreinä kyllä parhaimmillaan kotimatkalla Jyväskylän ja Lahden välisellä tieosuudella. Mikä värien yltäkylläisyys!

Kissat selvisivät [jälleen kerran] hienosti pitkistä automatkoista ja vieraista olosuhteista. Ottivat mökkihuushollin haltuun naukumaisella tempolla ja uhittelivat pihapiirissä jäystäville poroillekin. Upeat elukat, äärimmäisen rakastettavat yksilöt [ehkä ne pääsevät vielä itsekin näppäimille kertomaan suunnattoman haastavista pohjoisen seikkailuistaan, mm. tutustumisestaan useampikerroksiseen huoneistoon ja siitä aiheutuviin kiipeämisteknisiin harjoitteisiin!].

Nyt nappaa uni. Kelaan blogeja ja kommentteja myöhemmin. Vaikka pirun kiireelliseltä se näyttää taas ensi viikkokin. Mutta ei kai pitäisi valitella, olenhan just ollut lomallakin... köh, köh – lisää yskänlääkettä...