sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006

Ollut on olutta ja menyt mennyttä

Taas se uhkaa vaihtua se perhanan vuosi. Miten helkkarissa se nykyisin meneekin alusta loppuun niin nopeasti? Vuosi elää kvartaalitaloutta sekin.

Mitä jäi käteen? No ei yhtään mitään! Vuosi 2006 oli Vaanilassa [rivien välissä] vitutuksen ja eteenpäin rämpimisen vuosi. Ei mitään extraa, sitä samaa vääntöä vaan päivästä toiseen. En väitä, että muutkaan vuodet sen kummempia olisivat olleet, mutta tästä ei nyt vaan jää mieleen muuta kuin hervottoman helteinen kesä, hurmaavan suloiset kissat ja alituiseen ahdistavat muoriperäiset liikehdinnät. Juicekin kuoli.

Paskan myivät, en jää kaipaamaan, soronoo. Uutta kohti uppiniskaisin jääräpääaattein [PA – voiks ton jääräjutskan kiroilla tolleen? Hassu vokaalikertymä]. Niistä lisää kohta. Just wipe your dust.

Parhaat [mielestäni] Vaanilan Vuoden Blogistan-palat alla. Ei kummoisia nekään, huoh, löysää huttua.

Yhtäältä välittä en toisaalle

Lukemattomista lukemattomista kirjoista aiheutuva ärtymysoireyhtymä

Lentoturvallisuusriski inventoi

85 kommenttia taitaa olla tän blogin enkka

Käpälää

Brezhnev story

Kiteytys

Saa olla eri mieltä.

perjantaina, joulukuuta 29, 2006

VaanilaAkatemian Soap Award goes to....

Disclaimer: Saippuapolkka

Kauniit ja rohkeat on pyörinyt Suomen telkussa tammikuussa 2007 jo 15 vuotta! Puoli miljoonaa suomalaista tuijottelee edelleen sitä jatkuvalla syötöllä. Itse jäin koukkuun heti alkumetreillä ja olen kieriskellyt ainakin yhdellä silmällä Enkelikaupungin mäntysuovassa kaikki nämä vuodet. Muistan aikoja 1990-luvulta, jolloin Ruotsissa asuva ystäväni jopa postitti minulle videonauhoja turvoksissa saiputtia, kun siellä oltiin juonenkulusta edellä. Nuo nauhat sitten kiersivät ringissä myös monien työkaverieni videolaitteissa. Oi aikoja, oi tapoja!

Nykyisin sarjan seurantaintensiteettini on enemmänkin sarkastis-kyynis-tirkistelevä, mutta silti mitä suurimmassa määrin koukuttunut. Ei käy kieltäminen, että täysin mahdottomalta tuntuvaan juonenkiemuraan käsikirjoitettu raadollinen dialogi on parhaimmillaan hävyttömän herkullista ja [jo melkein pökkelöiksi sarjan myötä kypsyneiden näyttelijöiden] puunaamaiset ilmeet hyvän hetken tullen [botoxattuna tai ei] hurrrrjan hykerryttäviä. Kuten tänäänkin, hih.

Kaupungissa, jossa on vain yksi [1] ruokaravintola [Cafe Russe, ellei Private DiningRoomia oteta lukuun], ja yksi [1] kahvila [Insomnia] näyttää nyt olevan enää vain yksi [1] alfanaaraskin, jonka pesää kaikki sakkolihaiän ylittäneet sarjassa tällä hetkellä aktiivina pullistelevat ursukset armotta tavoittelevat. Tämä [hetkellisesti] yksinhuoltajaäiti, jolla on neljä [4] lasta sarjateknisesti todistettavasti ainakin kolmen [3] eri isän kanssa, on kuuminta hottia. Lapsista [samoin todistusteknisin havainnoin] voi arvella ainakin kahden [2] syntyneen samanaikaisesti niin avioliitossa kuin avioliiton ulkopuolellakin isyystutkimusmikroskooppien kelmeässä valossa.

Nyt tämä Little Valleyn lahja Beverly Hillsin miehille ja rättibisnekseen [muinainen keksijä, joka nyt vaan enimmäkseen selailee tähtitieteellisiä myyntilukuja ja huokailee omia murheitaan] on päätynyt Las Vegasilaisittain [voi, mikä ruuhka on ollut Vegasin alttarin etumuksella sarjan viime käänteissä, ilmeisesti suunnittelulinjalta ovat stunning-tyyliset vihkipuvut loppu ja puvustaja/käskirjailijalta kuvaukselliset hääideat, ei ihme] toistamiseen vihille jälleen yhden Forresterin, itseään noin 20 oikeaa ikävuotta vanhemman Ericin [joka on yhdessä yössä taikonut jossain vinkuintiaaneissa toimivalla valtakirjalla avioeron noita-akkamaisesti ympäriinsä liehuvasta, joka asiaan puuttuvasta pitkäaikaisesta ex-vaimostaan Stephaniesta], kanssa. For the sake of the family. We will have a great life together. Stephanien happamasta naamasta kummunneet bitter-kommentit olivat illan parasta antia.

Ei tähän voi edes Ameriikan maassa uskoa kukaan. Tämä on niin hervotonta vaahtokarkkihuttumössöä, että ei voi kuin lamaantuneen hämmentyneenä ihailla taiteenlajin osaajia ja valahtaa sohvalle DigiKauko käpälässä päivittäin hetkeksi äimistelemään.

Puoli tuntia päivässä! Varo vaan suosittelee [no nyt lähti taas muutama lukija, mutta ei se mitään – silti jää – sää ja mää] ;---)

torstaina, joulukuuta 28, 2006

Pöytä koreaksi välipäivinäkin?

Taas on vuodessa striimlainattu ja kovasti säästetty. Viime jouluntienoolla mummeleiden ateria”palvelu” kyllä toimitti säntillisesti ruoka-annoksia jopa pyhäpäivinä, jos väliaika muuten tuli liian pitkäksi. Tuolloinkin jouluaterioista jo puuttui oleellisia osia, mm. lanttu- ja perunalaatikko ja kinkku.

Tänä vuonna pöperöt tuotiin viime perjantaina. Taas puuttuivat laatikot, mutta kinkkua ja kalkkunaa sentään löytyi kalpeiden ”kumiperunoiden” ja ylenmääräisten hernekasojen alta. Onneksi tällä ”asiakkaalla” on omaisia, jotka voivat helposti täydentää puuttuvat osat, ettei odotettu joulunajan herkuttelu mene ihan mönkään. Kaikilla ei ole.

Sen koommin ei aterioita sitten olekaan näkynyt, vaikka joulun alla kuljetushenkilö uskoi olevansa liikkeellä taas jo keskiviikon korvalla. Eipä näkynyt. Siinä kohtaa [kaikesta mahdollisesta herkästi hermostuvat] mummelit soittavat urakalla ”palveluun”, jonka puhelin on joko tukossa tai luuri vaan nostetaan pöydälle. Tästä [entistä enemmän hermostuvat] mummelit ärsyyntyvät ja soittavat uudelleen. Kuullakseen lopulta, että kuljetusaikatauluihin ei tehdä muutoksia [pyytämättä ja yllättäen kohdalle osuvien] pyhäpäivien takia. Jos normaalit kuljetuspäivät ovat tiistai ja perjantai, niin turha odotella pötyä pöytään muina päivinä, vaikka tiistai on pyhä. Olisiko ollut kohtuuton ponnistelu vääntää tämä tosiasia mummeleille rautalangasta jo ennen joulua?

Kuinkahan paljon vanhusten vatsavaivoista johtuu liian pitkiksi venytettyjen käyttöaikojen ruoka-annoksista, teollisesta, lisäaineistetusta, mauttomasta, yksipuolisesta perussapuskasta ja ”hankalista” [mutta halvoista] ”kasviksista”, jotka harvoin tukevat esim. Marevan hoitoa tai vanhuusiän ruoansulatusilmiöitä ylipäätänsä?

Kieltäydyn edelleen käyttämästä sanaa palvelu tällaisten irvikuvatusten yhteydessä. Sen lisäksi, että suomalainen luonne ylipäätänsä taipuu heikosti palveluasenteeseen, ei nämä moneen kertaan ja suuntaan ulkoistetut peruspakkopulla”palvelut” kerta kaikkiaan ansaitse kutsuttavan itseään palveluksi, jos ainoa moitteettomasti toimiva osa on laskutus.

Onneksi huomenna on taas perjantai.

tiistaina, joulukuuta 26, 2006

Enimmäkseen kovia paketteja

Joulupukki oli sittenkin sitä mieltä, että olen ollut edes ajoittain kiltti. Sain uskomattoman monta kovaa pakettia [!] ja yhden ihanan pehmeän, josta paljastui marjapuuronvärinen kylpytakki. Huoh, ihqua!

Ihmiskunnan oiva joulukirjameeni nappaa nyt hyvin, kun on kuin onkin jotain kirjoitettavaa [vaikkei mitään erityisen omaperästä kääröissä ollutkaan, me ollaan ihan tavallisia tallaajia vaan hei, ei mitään yberhyberviloshveja tai muita yläsfääriotuksia].

Joulupukki toi:

  • Kjell Westö: Missä kuljimme kerran [toivottu]
  • Kari Hotakainen: Huolimattomat [toivottu]
  • Orhan Pamuk: Lumi [ylläri]
  • Geraldine Brooks: Islamin naisten salattu elämä [pokkari – toivottu]
  • Orhan Pamuk: Valkoinen linna [pokkari – toivottu Pamukin pokkaria matkalukemiseksi]
  • Anthony de Mello: Havahtuminen [ylläri ystävältä]
  • Juba: Viivi ja Wagner: Kaasua sohvalla [ylläri]

Joulupukki vei:

  • Nicholas Schaffner: Pink Floydin Odysseia [toivottu ja näköjään jo LUETTUkin 500 sivua joulupäivässä!]
  • Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja [pokkari, ylläri]
  • 1001 cocktailia [ylläri, kannuste uusiin harrastuksiin]
Levylautasella pauhaa ihana Loirin Ivalo – ja välillä Kotiteollisuuden Iankaikkinen. On mistä ottaa. Kuppi pullollaan Cardenal Mendozaa, ouh, höyh, kiva fiilis. Kuten Nyssen polkkaa kommentoinut kissafani totesi männäpäivän kommentissa: Sydän sanoo läpä. Niin tekee, läpä, läpä. Huisin hyvin sanottu, just niin se menee. Pusu.

Nyt lukemaan!

sunnuntaina, joulukuuta 24, 2006

Pätkii

Kun elävät ja kuolleet sukulaiset oli tervehditty, vetäydyimme joulusaunaan. Leyhytellessäni huuruja saunan jälkeen sohvaperuna-asennossa pälähti mieleen, että se [en kiroa, nyt on joulu] vihta on edelleen pakastimessa.

Kyllä nyt pätkii.

lauantaina, joulukuuta 23, 2006

Hyvääääää Joulua!


Että tää seurustelu-upseerin tehtävä ottaakin koville! Katsokaa silmiini sinisiin nyt. Koettakaa kestää, mä vahdin nyt kinkkua. Ha det.

Kyllä kandee

Pitää bileet ja vetää koomakännit kaksi yötä ennen joulua! Kehveli, meniköhän se pukkikiin förbi? Tässä lanttu- ja perunateaterissa ei näytä olevan väliaikoja, sikakin syyttävästi tuijottaa.

Ei koskaan enää. Ensi vuonna taas. Kärsivin ilmein, vellovin vatsoin.

Tukkikaa jo turvat joulun tätöset. Sika. Rom and soka-sola.

Ai miten niin muka kännipålkka?

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Ei laulata enää

Niinhän sen kuuluukin mennä, ei makeaa mahan täydeltä. Pitkään tässä jo olikin suhteellisen rauhallista. Elämänmeno muorin kauppakassina kulki jo viidettä vuotta omaa kaksi kertaa viikossa kamelin uomaansa. Kotihoito ja siivouspalvelu tekivät osansa, muori itse rollaattorin kahvoissa roikkuen loput.

Vaan tulipa taas jouluksi vaikeuskerrointa. Etäomalääkäri päätti [KOSKAAN näkemättä potilasta] muuttaa lääkitystä. Kuka niitä vanhoja käppäniä viitsii livenä paikalle kutsua, kun homma hoituu nopeammin kotihoitajan kautta. Juuri näin sopivasti joulun alla, kun omahoitajallakin on [ansaittuja] lomapäiviä ja muutenkin tuntuu ”palvelulle” olevan enemmän kysyntää kuin mihin hoitohenkilökunnan rahkeet riittää.

Tämä uusi lääkecocktail sitten vei muorin vintin ihan outoihin huimaussfääreihin niin, että tuo oli viikonloppuna öisellä pissareissullaan tupsahtanut nokalleen. Oliko turvapuhelinnappi kaulassa, oliko? No eipä ollut, se lojui yöpöydän laatikossa. Aikansa siinä sätkyteltyään oli päässyt kuitenkin omin neuvoin tolpilleen ja raahautumaan takaisin sänkyyn. Aamun valjettua hän oli epävarmoin ottein jatkanut arkisia askareitaan. Omahoitajan tullessa arkena paikalle, paljastui toisesta säärestä hervoton mustelma. Onneksi murtumaa ei kuitenkaan tuntunut olevan. Särkyä senkin edestä.

Minä luen tämän tapahtumasarjan kotihoitajan raportista muorin kansiosta. Jaa mitä? ”Ethän sinä ole sairaanhoitaja, ei siinä kannata keskellä yötä soitella, vaikka puhelimeen olisi päässytkin”. Mutta kun ei pariin päiväänkään päivittäissoiton yhteydessä asia tule puheeksi, vasta sitten kun käyn. Pelko joutua pois kotoa on niin suuri, vielä suurempi kuin turvattomuuden tunne kotona. Huoh. Ahdistaa. Valvontaa on syytä tehostaa.

Perkele, lopettakaa nyt hyvät dosentinplantut ne uusien lääkkeiden ihmiskokeet käppänäkategorian potilailla! Ei 15 nappia päivässä vetelevä koneisto enää siedä mitään radikaaleja muutoksia, kun se on kertaalleen saatu jotenkin kukkumaan nykyvalikoimalla. Jos tilanteen seuranta on [ansaitulla] lomalla olevan omahoitajan ja 2 kertaa viikossa käyvän omaisen kontolla, niin kyllä tässä maassa on jossain paha virhe. Mistäs niitä tulevien kansanedustajakandidaattien vanhushoidonlinjauksia voikaan lukea?

Muorin oma kommentti tilanteeseen [ei sen vintti ihan himmee ole vielä]: ”Tarttis kai tehdä Juicet.” Sori mamma, se on sinun tapauksessani aivan liian myöhäistä nyt. Sun olisi pitänyt ryypätä paljon enemmän, elää fyysisesti kuluttavaa elämää ja turputellakin hervottomasti, jotta Juicet. Kannattaisi ajatella hieman etukäteen. Krämppäaika tulee aina [niin tuli Juicellekin], omilla valinnoillaan voi ehkäpä vaikuttaa vain siihen, missä iässä se tulee. Suorin jaloin ei lähdetä näemmä kuin liikenneonnettomuudessa, tsunamissa tai WTC:ssä.
-----
Disclaimer: Meidän omahoitsu on aivan ihana. Tekee parhaansa ja täysillä. Ei vaan ehdi joka paikkaan.

tiistaina, joulukuuta 19, 2006

Kyllä nyt laulattaa

Joululoma, jouuuluuulooma,
lalalalalaa, lalallallaa
siivottava luukku ooma
lalalalalaa, lalallallaa
hammasharjalla mä veivaan
lalalaa, lalalaa, lallallaa
kaakeleiden välist’ skeidaa
lalalalalaa lalallallaa.


On tässä nyt puurot ja vellikellot sen verran sekametelikriisissä, että jätän huasteeseen reagoinnin tuonnemmaksi.

Piti vielä sanomani, että vaikka Salaakuunnelleen kuunnelmat ovat hauskoja, niin vielä hauskempia on niihin sorvatut otsikot, jotka avautuvat täyteen kukoistukseensa noin sekunti sen jälkeen, kun itse kuunnelma on tavoittanut tajunnan [piilo tai avohakkuu].

Ai niin, joulukukaksi haluan venuksenkengän, mieluiten Nasunvärisen. Nih, vink, vink.

End of the show. You know. Torttukuskit.

sunnuntaina, joulukuuta 17, 2006

Bat Mama

Katselin tuossa Batman filmatisointia, vai pitäisikö sanoa elokuviointia. Voi, mitä hubatuubaa, mutta samalla niin viihdyttävää. Varsinkin, kun voi olla varma, että hyvä aina loppujen lopuksi voittaa pahan.

Toisella silmällä selailin raportteja Blogistanin pikkujouluista. Sun äitis ansiokkaat ja arvatenkin osuvat kuvaukset ihmisistä blogien takana ovat parasta antia, mitä kaltaiselleni varjobloggaajalle voi langeta. Löytyi uusia blogejakin! Melkein kuin olisin ollut mukana tapahtumassa, härkäsenä matossa.

Kyllä täällä meilläkin usein kuvioidaan, jotta minkähänmoista otusta nimimerkkien takaa oikeasti löytyy. On niin helppoa muodostaa kirjoituksista oma käsityksensä tyypistä ja pitäytyä siinä. Toistaiseksi se riittää minulle. En millään ehdi käsitellä enempää livekontakteja kuin mitä elämässäni nyt on. Siksi pysyttelen mieluummin tyynesti täällä Vaanilan virtuaalitanhuvilla. Silti tunnen vahvasti olevani osa jotain kummaa hupattajayhteisöä, vaikka en naamaani kekkereissään näytäkään. Olenkohan ihan pihan perällä?

Ja juu, punajuuripaistos pääsee joulupöytään.

* Otsikko on yhdistelmä mielleyhtymästä [ensin kirjoitin, että kombinaatio assosiaatiosta, mutta sitten muistin kuka SEN poika on] Sun äitis ja Batman.

Lääkitys; joo, joo, tsekataan.

perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Väänsin tortut

Nyt käynnistyi joulua kohti päivä päivältä herpaantuva hiilarienkyttäyskausi! Tämän joulusesongin ensimmäiset oikeaan voitaikinaan istutetut luumuhilloreuhkat [you know, hillon suuren määrän vuoksi supikoirakarvareuhkan muotoon uunissa räjähtävät ns. joulutorttuset] on gölkin kanssa nautittu. Meillä täytöstä vastaa Resurssi ja silloin ei hillossa säästellä, ei, vaan ainakin yksi purkki menee/12 tortukaista. Ja vielä lätkitään valmiiden torttujen päälle lisää paistamisen jälkeen, jos ilmentymä on yhtäänkään kuivahkakko. Hyvää oli.

Olen lisäksi aloittanut joulun muonasuunnittelun. Harkitsen vakavasti porkkanalaatikon korvaamista Pastiksen testaamalla Satujattaren punajuurilaatikolla, porkkanasta me ei erityisemmin tässä muodossa tykätä. Teen huomenna koepaiston, sen jälkeen koemaiston, puputuksen lopputulemana päätöksen. En kyllä raasta punajuuria, muuten tulee aivan liian jouluinen väritys keittiöön jo nyt. Satujattaren tapaan suikaloin ja varaan riittämiin kypsennysaikaa. Ans kattoo.

Lisäksi ajattelin kokeilla jotain värikästä kasvispateeta [porkkana/parsakaali/punajuuri tms. kerroksittain]. Löytyykö sellaiseen keneltäkään hyväksi havaittua ohjetta? Tämän viikon Seura-lehdessä näin yhden, mutta en ehtinyt sitä lukea niin tarkkaan, että olisi jäänyt muistiin.

Julistankin näillä saatesanoilla Vaanilan joulunajan alkaneeksi, tip-tap! Tapahtuman kunniaksi taidan ottaa toisen mukillisen gölkiä...

torstaina, joulukuuta 14, 2006

Kurkistus tuoksuhyllyyn: Dior

Hippakauden suosikkini tuoksumaailmasta on [tällä hetkellä] Diorin J’adore gold. Sitä kun tupsauttaa tussahduksen kaulalle lähtiessään juhlatällingissä baanalle, niin jo vain leijuu ylevässä tunnelmassa, ainakin menomatkan [ellei ole hiuksia nostattava myrsky].

Tuoksuun on hillottu sopivassa suhteessa kaikki juhlaan kannustavat elementit: eleganssi, kepeys, ylellisyys, rentous ja pöyheä pirskahtelevuus. Sen turvin kelpaa astella suurempaankin gaalaan yhtä hyvin kuin kotikippolan tikkakerhon kaljamaratonille. Aroma-tico-tico!

sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006

Tyynykymysys kissaihmisille

Jatkoa aiempaan tyynynhankinta-äimistelyyni...

Onks tietoo, miten kissat suhtautuvat untuva/höyhentyynyyn? Mahtaako makuuhuone olla silkkaa möyhennettyä höyhentä ja nopeasti edesmennyttä tyynyä, jos sellaisia sirottelee [ajoittain ilman valvontaa olevalle] kattien lempilepotontille - sänkyyn? Tietääkö ne mokomat kaikkivaltiaat huushollin prinsessat, että siellä sisällä on pala lintua, joka pitää nassutella keinolla millä hyvänsä? Vai käykö tässä[kin] kaksintaistelussa niin, että kissat omivat höyhentyynyt omaan kunnianarvoisaan lötköttelyynsä ja henkilökunnan niskojen tila ei millään lailla kohene?

Any ennuste?

Oh Lordi, don’t let me be misunderstood

Rouva Lordi oli sitten piipahtanut Linnan juhlissa. Ottamatta millään lailla kantaa teon etikettikelpoisuuteen, tirkistelevää mieltäni kutkuttaa enemmän se, minkälainen keskustelu suht’ tuoreen avioparin välillä on käyty tähän lopputulemaan edeltävänä aikana.

Tähänkö malliin
Mr. Lordi: Me ei mennä sinne, ellei saa mennä työasussa. En halua paljastaa naamariani.
Rva. Lordi: No sen kerran, kun Linnaan kutsutaan, niin mä ainakin haluan sinne mennä.
Mr. Lordi: Et varmalla mene, ei sun sinne sovi mennä, ellen minäkään mene. Ja minähän en mene.
Rva. Lordi: Mut kun mä haluun!
Mr. Lordi: Ei se nyt vaan käy, kultaseni. Katsellaan vaan telkkarista niin kuin ennenkin.
Rva. Lordi: Jos et sä lähde, niin minä menen ainakin. Nih!
Mr. Lordi: Sen jos teet, niin saat sitten itse selvittää julkisuussotkun. Ja nukkua sohvalla.
Rva. Lordi: No jos asiat näin on, niin sitten menen ainakin. Goottimekkokin on jo bongattu.

Vai enempi tälviisiin
Mr. Lordi: On se nyt pahukkerin pahukkeri, kun ei Tarja anna sen vertaa periksi, että voitais mennä sinne Linnaan. Mähän en ilman maskia sielläkään näyttäydy, vaikka mieli tekis. Tiedän, että sä haluaisit sinne, onhan se suuri kunnia.
Rva. Lordi: No juu, onhan tää vähän tylsää, jos ei päästä, vaikka on kutsuttukin. Mutta ei sun koko uraasi tarvitse tämän takia tärvellä. Pysytään vaan kotona ja katellaan telkusta.
Mr, Lordi: Niii… toisaalta, kyllähän sä voisit silti mennä, ei ne sua niin hyvin tunne.
Rva. Lordi: Emmää ilman sua haluu!
Mr. Lordi: Mee vaan, tiedän, että tykkäisit siitä kuitenkin. Voit sitten kertoa mulle jälkikäteen miltä se tuntui ja mitä tapahtui.
Rva. Lordi: Umph….
Mr. Lordi: Mussukkani, ansaitset välillä vähän hubaa ja juhlaa. Ostetaan sulle nätti mekko ja tilataan kampaaja.
Rva. Lordi: No jos sä oot sitä mieltä. Kai mä sitten voisin uhrautua.

Tai jotain siitä väliltä. Mitäs se oikeastaan mulle kuuluu.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennuseukko, jos uumoilee, että joku asian kimpussa spekuloiva tiedonvälitinhärpäke sen meille ehkäpä tuotapikaa paljastaa. Ellei ole jo.

perjantaina, joulukuuta 08, 2006

Pää tyynyyn

Niska on aamuisin usein kipeä. Taloutemme jättityynyt ovat ilmeisemmin liian korkeita ja sen lisäksi vielä kulahtaneita myhkyräkasoja. Nyt olenkin päättänyt jouluhemmotella perhettämme ja hankkia uudet tyynyt.

Mutta eihän se tyynynosto olekaan mikään helppo savotta! Kaupoissa on mitä ihmeellisimpiä virityksiä, joihin pitäisi päänsä osata asetella. Anttilan viiden [5] euron pinkeänpöyheistä huttukasoista Unikulman täytteen määrää säädettäviin täsmätyynykkeisiin unohtamatta Tempurin omalaatuisia tempputyynyjä [miten sellaiseen korppuun voi imuttua ja nyhjätä itsensä uneen?]. Nuo erikoismallit maksavatkin näköjään helposti ainakin 50 euroa, hui! Kannattaiskos investoida?

Mä en vaan osaa. Ostaa. Onko vinkkejä/kokemusta?

torstaina, joulukuuta 07, 2006

Viettelysten sivuvaunu

Irtareita lähivuorokausilta:
Viettelin miehen. Se oli helppoa. Staypparit ja minihamonen mallia roiskeläppä, numeron liian pieni, piukka, musta pitsipusero ja huisin korkeat parketintappokorkkarit. Mies tuli kotiin, vilkaisi kerran kohti ja oli heti kuola valuen mukana juonessa. Juonikuvio oli ennalta arvattavissa. Arjen tuoksinassa pitäisi suoda enemmän aikaa ja energiaa leikille. Leikki on terveellistä. Virkistää ja saa hyvälle mielelle.

Pastiksen bataattitornit ovat ihania! Vedeltiin niitä porsaan ulkofileelihasten kanssa. Onnistuu uunissakin grilliohjetta mukaillen. Savujuusto, nam. Hiilarit, hmmm, mutta nythän oli juhlapäivä.

Sedulassa vietetystä riistopikkujoulusta en virko mitään. Siitä kun ei ole mitään myönteistä kerrottavaa. Rommikolaa on kuiteista päätellen näköjään mennyt puolisen tusinaa [7,60/kpl, ryöstöä!] , jokaisen tilauksen perusteluna lienee ollut vanha kunnon ”Ei tätä selvin päin kestä”. Satoi ja tuuli ihan saatanasti kun taistelin kotia kohti. En olisi uskonut, että paljasjalkaisena stadilaisena voin kulkea totaalisesti harhaan Helsingissä. Rommi oli kääntänyt suuntavaistomodulini täysin vika-asentoon. Onneksi saa tsägällä näköjään vielä lennostakin takseja. Mitään ei silti hukkunut, ellei puolikasta seuraavaa päivää lasketa.

Torstain vietän Jumbossa. Jouluostoksilla. Saattaa samaa koreografiaa toteuttaa muutama muukin.