lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

Lue tämä

Mitä mieltä olet?

Kommentoi, palaan aiheeseen.

tiistaina, maaliskuuta 27, 2007

Elämäni, petturi

Haluaisin matkustaa pitkiä matkoja maailman ympäri, harrastaa, mennä, tulla ja etenkin olla omien aikataulujeni ja mieltymysteni mukaan. Tuntea elämäniloa – en jatkuvaa järsivää syyllisyyttä ja huolta. Suunnitella omia asioitani pidemmälle, mutta kuitenkin tiedossa olevan, järjellisen ajan päähän. Tehdä elämässäni omia ratkaisujani, muuttaa loitommalle kaupungista, ottaa rennommin, kokeilla jotain uutta. Elää vihdoinkin omaa elämääni, johon äidillä ei ole sanomista.

En vaan voi. Olen nurkassa, ahdistettuna, selkä seinää vasten. Vuodesta toiseen.

Väsyn.
____
Edit: Allekirjoita vetoomus hoitoalan palkkauksen ja työolojen kohentamiseksi.

sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007

Normaalia kulumista?

Voiko toimistotyöstä pitää saikkua, jos ei voi kunnolla istua hieman kiihkeämmänpuoleisen parisuhdeviikonlopun jälkeen? Vaikka just ja just jaloilleen kykenisikin orgastisten huumahuurujensa keskeltä.

Aah, tämän takia taloudessani on mies. Kultainen paahtoleivännoutaja ja tainnuttava tyydytin. Hän saa minut tuntemaan oloni kuumaksi ja seksikkääksi. Aina vaan.

Jos vaikka aamulla vetoaisi [kesä]aikaeroon ens alkuun. Ja sit tilaisi sen hissikäyttöisen seisomatyöpisteen, ihan vaan vastaisen varalle.

lauantaina, maaliskuuta 24, 2007

Nyt ei leikkaa lanttu[a]

Ostin tasan viikko sitten komeankorskean lantun. Sen kilohinta oli 0,99. Se painoi tasan kilon. Vaakanumero oli 99. Pedon lukuko?

Kun nyt kaivoin sen esiin ns. viileäkaapin alalokerosta se on ihan nahistunut kurtahtanut pehmopompula! Kuorta ei saa irti enää kuorimaveitsellä… mitä pirua?

Kertokaa nyt hyvät martat ja maanviljelyyn vihkiytyneet alan henkilöt missä juureksia pitää kerrostalotaloudessa säilyttää, jotta niistä koituisi ruokapöydässäkin jotain iloa? Kylmäkellaria ei monessakaan huushollissa enää ole. Mitä tekoa on ”viileäkaapilla”, jos siellä voi viilentää vain olutta [ja se taas on käsittelyn jälkeen liian lämmintä]?

Missä juurekset oikeaoppisesti lymyilevät elinkaarensa odotushuoneajan [sadonkorjuu – ainailonan leikkuulauta] pysyen virkeinä? Jostainhan niitä puskee sinne kaupan tiskille tähänkin vuodenaikaan…

?

Paahtoleipää tai tulee ruumiita!

En ole syönyt leipää [muutamaa pakkopullanpalaa tai kakunnokaretta lukuun ottamatta] viime syyskuun jälkeen.

Nyt on aivan hillitön paahtoleivän [oikestaan sen tuoksun, rapean aamufantasian] himo! Sais olla mielellään niin puhdasta vehnähuttua kuin rahalla saa. Isoja, tuoreita, tuoksuvia siivareita kaksi paahtimeen ja voita päälle, se sulaa siihen. Ehkä vielä sivallus juustoakin. NamRouskis.

Kunhan lähikauppa aukeaa, Go Resu, Go! Ja paras olla kuumana, tai olen tosi kuumana;) Väärään suuntaan.

Paahdin on piilotettu vaatehuoneeseen, sinne talousrullavaraston alle. Tunnistat sen roinan keskeltä roikkuvasta johdosta, muistaakseni harmahtava.

___

Röpörapo: Kuuri lähestyy loppuaan. Tupakointi on jäänyt, joitakin sortumia ja polttoaatoksia on matkan varrella päässä [ja suussakin] pyörinyt. Nyt on todella vahva oma ote addiktiosta. Toivottavasti paahtoleiväntapainen himo ei iske tupakin suhteen yhtä voimalla kovin äkkiä.

Ei voi tietää. Toivoa on aina, vai mitä Usko?

perjantaina, maaliskuuta 23, 2007

Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee liikenteessä?

No se sama *piip*utus, josta muutenkin päivittäiselossa joutuu kärsimään ja jota masinoi välinpitämättömyys, itsekeskeisyys, kiire, näyttämisen halu, kuolemattoman kaikkivoipaisuuden tunne, osaamattomuus ja tie-elämässä liikkuvien ä-ä-r-e-t-ö-n H-I-T-A-U-S. Ja se kaikille meille riittämätön, rupinen tie, baana, haivei toisistamme aiheutuvine ruuhkineen.

Mutta suurin niistä on välinpitämättömyys, joka ilmenee tietynlaisena tienkäytöllisenä auto-autismina [pyydän anteeksi sanavalintaani kaikilta oikeasti autisteilta]. Ei oikein olla siellä tiellä kuin tiellä, haahuillaan niitä omia juttuja siinä ajon aikana, kaikki autossa tapahtuva toiminta palvelee vain siellä istuvan otuksen omia tarpeita huomioonottamatta millään lailla kotteron ulkopuolista meininkiä tai sitä, että joku ihan oikeasti on menossa jonnekin edes aavistuksen verran päämääräorientoituneesti.

  • Hengaillaan täysin holtittomasti vilkutta kaistalta toiselle kuin lentävässä lautasessa avaruudessa, vaikka ympärillä on todistettavasti ihan oikeaa elämää ja muita saattaisi kovastikin kiinnosta avaruusaluksenkuljettajan aikeet.
  • Kääntyvissä risteysvaloissa, missä kääntyjillä on tyypillisesti niukasti aikaa, kuhnaillaan räpläten autoradiota, punaten huulia tai kaivellen munia, vaikka pitäisi jo edes tapailla kepakkoa, että muutama muukin ehtisi. Jos nyt sattuu olemaan vielä vihreä nuolivalo, niin sitä nyt ei koskaan nähdä.
  • Ajellaan Kehällä pappamopedivauhtia piirun alle sallitun ihan vaan ”turvallisuussyistä” muka niin kuuliaisen kansalaisen tekopyhä naamari päällä ja kaikki sallittua vauhtia etenevät joutuvat koukkimaan.
  • Ei jakseta katsoa yhtään autoradiota pidemmälle eikä osata missään nimessä lukea liikennettä pätkän vertaa edellisen auton peräpeiliä edemmäksi.
  • Ja kun siellä horisontissa kilsan päässä siintää taxi/bussikaistan lopetusmerkki, niin totta kai se kaista pitää ottaa heti käyttöön, jos oma tökkii. Ja sitten tööttäillä ja pusutella puskuriin niitä, jotka yrittävät siirtyä sinne vasta sallitussa kohdassa [vain laillisesti kaistaa posottelevat taksit tajuavat kuuliaisen autoilijan tuskan].

Tää on TOSI vaikee. Joka päivä.

maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

Mielipiteitä

Senkin uhalla, että joku Skodalla ajeleva taas lopettaa tilauksensa haluan julkituoda muutaman mielipiteen.

Tämä vaalitulos sopii minulle oikein hyvin. Viimetipassa vaalikoneiden avulla [kaksi konetta arpoi saman akan ykköseksi ja kolmannessakin tuo päätyi top kymppiin - miehiähän en ole koskaan äänestänyt] arvottu ehdokkaani meni sutjakkaasti läpi.

Drag queen Eppu olisi pitänyt pudottaa TTK:stä tänään, ei Romansatsia. No, se putoaa sitten ensi viikolla. Ja sen perään lähtee Vane tai Jani. Voittoskaba käydään Marikon ja Sarin välillä. Ehkä Ossillakin voi olla pienoista saumaa.

Idolsista lähtee seuraavaksi joko liehuletti-Meurman tai näpsäsöpö-Kristiina. Loppukahinoissa nähdään älämölö-Ari ja tasku-Venus Anna.

Takatalvi on täysin turha. Räntäsade on ihan hanurista. Loska sucks.

Työviikko tulee kimppuun taas ihan liian nopeasti. Ei näin nopeella aikataululla ehdi renotutuu. Huoh.

Dagens laukaisu: ” Tanssi on pystysuora ilmaus vaakasuoralle halulle. Hyörimistä hyvän tavaran ympärillä”. [Marko Keränen].

sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2007

Par sa

Ei haittaa, että herää takatalvityyppiseen räntäsateeseen, kun jääkaapissa on kevään ensimmäinen puntti parsaa! Sehän tarkoitta, että oikeasti on kevät. Tulkoon taivaalta mitä moskaa hyvänsä.


Sesongin ensimmäisen parsastongat naposteltiin alkupalaksi pikaruokatapaan

500 g kevyesti keitettyä TUORETTA vihreää parsaa

2 pussia Blå Bandin mausteista bearnaisekastiketta

puoli rasiaa Korpelan kinkkusuikalesyheröä

parmesanlastuja

Parsasoirot asetellaan voilla voideltuun kippoon. Valmistetaan bearnaisekastike ohjeen mukaan, lisätään valmiiseen soossiin pari kourallista kinkkusyheröä. Keitos kaadetaan parsojen päälle. Pintaan vuollaan kourallinen parmesanlastuja. Uuniin pöhisemään, 200 astetta/tovi.

Nami.

lauantaina, maaliskuuta 17, 2007

Real fun

Skoda Fabia Fun – telkkumainoksessa nainen on asennettu autokaupan perinteitä kunnioittaen letkottelemaan kiesin nokkapellille. Siinä lirkutellessaan [varmaan jotain tärkeää viestiä yrittää toimittaa perille puikoissa arpovalle putkiaivokönsikkäälleen] nokkaan ruikkaakin pissapoika ja päälle vielä pyyhkijät pyyhkivät ikävän nakuttajan pois mainoskuvasta! Quelle dommage!

Seuraavassa otossa samainen [jo kertaalleen kastunut ja pois pyyhitty nainen nyt hehkeän intomatkailevana kartanlukijana] istuu [kädettömän] ukkonsa vieressä [nimenomaan] pelkääjän paikalla.

Minä en [aikuisten oikeasti aikuisten oikeassa elämässä] istuisi. Ja Skeidaa meille ei tule! Ei edes perheen kolmosautoksi [kissankuljetukset only].

perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Biodynamiikkaa kardemummalla

Ajatuksena sanomalehtien hyödyntäminen biojätekääreenä on oikein hyvä, jossain määrin myös ihan toimiva. Ajatus siis. Kun ne lehdet vielä ymmärtäisi lukemisen jälkeen vääntyä itsestään roska-astiaan sopiviksi, kestäviksi pusseiksi, niin jo vain. Erilaisia sanomalehtimyttyjä rapistellen meillä silti mentiin yhteiselomme ensimmäiset neljä vuotta vaihtelevin kierrätystuloksin. Vaikka muutamankin kerran läsähti koko märkä, pehmennyt mälli porraskäytävään matkallaan Molokin kitaan.

Kunnes yhä useammin kävi niin, että kun olit aikeissa roiskia niitä appelsiininkuoria tai käsiin mätäneviä löydöksiä viileäkaapin perimmäisestä lokerosta biojäteroskiksen suuntaan, huomasit, että sammio kyllä oli tyhjä ja paikallaan, mutta uutta Mustan Pörssin tajouslehdykkää ei ollut asennettu paikoilleen. Mitä tapahtui? No ethän sä nyt siinä tilanteessa lähde kuopimaan jätepaperivasua roska-astiaergonomiset taittelut mielessä vaan paiskaat jo käteesi kertyneet roippeet sinne perinteisen jätteen puolelle. Suomien itseäsi mielessäsi [vasta noin ännännellä kerralla - ja siitä eteenpäin - manaten myös perheen toista täysivaltaiseksi laskettavaa 2-3 jalkaista asukkia] nuh, nuh.

Kunnes mitta täyttyi niin kierrätysomantunnon kuin yleisärtymän ja orastavan mäkätyksenkin puolella. Lähdin biojätepussiostoksille. Kun ensi kerran moista ylellisyystarviketta hamuilin marketin hyllyltä, niin juuri edullisimman Pirkan kohdalla oli iso tyhjä kohta. Taitaa painia muutkin saman ongelman kimpussa. Otin sitten vierestä niitä muka-maatuvasta hoitsukumikäsineaineen tapaisesta valmistettuja, rullaan pakattuja. Kai ne sit maatuu, jos niin sanotaan? Myöhemmin tsekkasin, että juuri ne ruskeat paperiset pussit olivat olleet sillä kerralla tyystin loppu.

Pirkkaa on nyt vedelty ja hyvin rullaa. Luen tämän yhdeksi niistä [pientähän tää on, mutta jostain pitää aloittaa - pahimpiin hotkoihin ei edes pääse käsiksi!]. Tuntuu, että nyt kissatkin kehräävät äänekkäämmin, hiukset säihkyvät, ripset kaartuvat, orgasmit ovat räjähtävämpiä ja aamut suorastaan kutsuvat heräämään.

Ylistetty olkoon biojätepussi! Siihen kun vielä ymmärtäisivät yhdistää miellyttävän [lue: ei sitruunaa, männynhavua eikä muutenkaan mitään peruspirtsaa] tuoksun. Vaikka saa tuon kotikonsteinkin aikaiseksi: muutama kupponen kardemummakahvia koneesta läpi [ja naamaan joko päivä- tai iltakahvin merkeissä] ja suodatinhuttu biojätteeseen. Kylläpä on nyt ihanan aromanttinen tunnelma täällä hellan ja biojätevaunun välissä!

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Rollaati, rollaati, rollella-hei

Kuinka se onkin aina niin, että kun hieman saa löysää ja kivaa [kuten pätkän lomaa], niin heti perään arki läiskäisee tavanomaista suuremmalla käpälällä päin pläsiä. Hah?

Helsingin kaupungissa on kuulemma kotihoitsuilta nykyisin kielletty vanhuksen saattajana toimiminen, ellei vanhus ole dementikko tai täysin liikuntakyvytön. Kas kun ei ole niitä resursseja. Noh, tästähän syntyy mukavasti liikettä kotitukijoukolle [sille samalle ainailona-merkkiselle, joka muutenkin hoitaa jo laskut, kauppa-asiat, siivouksen, yleisen järjestyksenpidon, ulkoilutuksen ja osittaisen seurustelun]. Liikettä, joka on hoidettava ns. virastoaikana [jota meillä firmassa jostain syystä myös työajaksi kutsutaan]. Lääkäriä, laboratoriota, röntgenkuvaa, ultraääntä, tukisukkasovitusta, apuvälineiden valintaa, äänestystä, pankkiasiaa – you name it. Kaikkiin tapahtumiin voi periaatteessa varata ajan, kunhan [etenkin terveydenhoito"palvelussa"] ottaa sen ensimmäisen, mitä tarjotaan. Muuten tulee huutoa. Tuo armonaika asettuu yleisesti aina jonnekin keskelle työpäivää.

Vanhan rollaattori-ihmisen kanssa liikkuminen yksityisautolla ei ole mikään yksikerroksinen pala kakkua. Siihen pitää varata ylimääräistä aikaa ympärille, liikkeellä pitää olla hyvissä ajoin ja matkaan tulee aina viivästyksiä. Silti mummeli viettää unetonta yötä aina ennen näitä arkensa megatapahtumia, koska jännittää niin paljon [varmaankin sitä, ehdinkö ajoissa!]. Jos joutuu lääkärille vähänkään myöhemmällä ajalla kuin aamun ensimmäiset, on tohtorin aikataulu jo sen verran kusaissut, että odottamaan joutuu aina. Siinä sitten rauhoitellaan potilasta, vilkuillaan kelloa, näykitään lennosta jotain evästä ja tuijotellaan syvenevä kurttu otsassa laukunpohjalla äänettömänä tärisevää työkännykkää. Yhteen tällaiseen ajeluun tärvääntyy matkojen kanssa helposti 3 tuntia. Ja entäs jos retki osuukin sovitulle reissupäivälle?

Onko tämä nyt jotenkin taloudellisempaa toimintaa yhteiskunnalle, että työikäisiä, ”hyviä” veronmaksajia revitetään jaksamisen rajoilla ihan joka suuntaan, kysyn vaan? Onneksi on toistaiseksi ollut joustava työnantaja ja voin tehdä näitä juoksuja sisään tilanteen mukaan [kunhan vaan jaksan]. Silti pelkään, että pian olen itsekin jollain luukulla "palvelua" kerjäämässä.

Ja juu, ei. Sopivaa eduskuntavaaliehdokasta ei ole vielä löytynyt.

maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Tämä onnea on, sitä vaihtaisi en

Kömmittyäni kotiin kostealta kotiseuturetkeltä Rysälästä, randomnäppäilyn tuloksena tölläimestä paukkaa molemmille verestäville silmille pikaluistelua. Mon deux, kankkusia, ihquuuu, mikä kotiinpaluu! Reisissä on voimaa [siinäpä oiva vaalijulistus].

Ihquu on myös päästä taas Omien Karvaisten Super Lempi Lemmikkien pompotettavaksi. Vaikka loistohoitotätsy olikin leikkinyt karviaiset melkein hapoille, niin silti ne vielä tunnistivat kantahenkilökunnan. Vastaanotto oli innokas, mutta sopivasti suivaantunut. Vain kissa osaa sen. Tyylillä.

Koti. Mikä ihana tekosyy palata.

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007

Malheur - 12 volttia kerien

Kyllä on oikein hyvänonnen bisse tuo Malheur, täritäritäp. Laskeudun kohta tälle pohjoiselle pallonpuoliskolle. Ellei tule viime hetken ylösveto. Tai ylenanto.