Paussin paikka

Aaamuvarhaisella suuntaamme kärsämme kohti pohjoista ja ruskanjämiä. Sadetta on luvassa, mutta ei se haittaa! Reilu repullinen kirjoja lähtee mukaan matkaan ja jos ei vaellukselle kärsi sään takia joka päivä mennä, niin röhnötellään sitten pesässä sisäpelejä harrastellen;) Pääasia, että on lomaa!

Molskis ja loiskis.

Talvi teloo

Nyt on datsa laitettu talviteloille. Laiturin repiminen ylös älyttömän matalalla olevasta vedestä muodostui jälleen kerran haastavaksi punnerrukseksi kahteen pekkaan ja toi parisuhteesta esille sen, mikä siinä on parasta: Kyky kiroilla ja nauraa niin itselleen kuin toiselle samassa lauseessa. Kiitos hyvästä seurasta, Resu;) Näin ihanan lämpimässä säässä tätä hommaa tuskin on koskaan tehty. Urakan päälle vietimme grillikauden päättäjäisiä Wotkinsin pippurinakkien kera.

Iltapalaksi höyläsin kesän sadon viimeisen kesäkurpitsayksilön Herkkupeppujen vinkin mukaiseksi ”spagetiksi” ja tein sen seuraksi niukkahiilarisen jauhelihakastikkeen tähän tapaan.

Ruskistetaan paketti pilputtua Wotkinin pekonia. Lisätään jauheliha [sipulit ensin, jos niitä haluaa käyttää]. Perään tötsä tomaattimurskaa, roiskaus pyreetä ja kaksi raastettua porkkanaa. Kun lämpenevät, niin lorautetaan kantaan tetra kermaa ja rasia [makumieltymyksiin sopivaksi katsomaasi] tuorejuustoa. Sävyksi tujaus soijaa, kanafondia ja Santa Marian uusista kätevistä myllytyyppisistä maustetötteröistä ainakin Tellicherry pippuria ja Chili explosionia ja Forest blendiä. Basilikaa tietty kans. Muhitellaan niin kauan kuin nälkä sallii.

Yhdistelmä nautitaan spagetin ja soosin tapaan, päälle vielä ropsaus juustoraastetta. Nam!
___
Kuva on otettu Iittalan tämän kesän naivistinäyttelystä ja on nimeltään ”Viagraa vanhainkodissa”. Valitettavasti en nyt enää muista kuka on tekijä, mutta joku näistä. Hänellä oli näytillä paljon hauskoja veistoksia.

___
Edit: Kuten sohvannurkamme viisas kommenttiosaston kantapeikko [Satujatar] tietää kertoa, niin kuvan veistoksen tekijä on Eino Viikilä. Kaikki kunnia hänelle, todella hykerryttäviä teoksia. Kuvakulma teokseen toki on Resurssin fotogeenisen silmän tulos ja sinänsä oiva.

Pulma kellarissa

Heinäkuun viimeisellä viikolla hartaudella keittelin, siivilöin [stana, mitä sottapytyn hommaa!] ja hyydyttelin koko [suhteellisen niukan] mustaviinimarjasadon hyytelöksi. Tuotantolinjan loppupäässä tein oikeaoppisen hyytelöimiskokeen ja näytepisara käyttäytyi ohjekirjan mukaisesti – hyytyi. Purkitin puhtaisiin kuumiin purkkeihin, jäähdytin ja suljin tiukasti. Purkkeja tuli monta, tarkoitus oli jälleen ilahduttaa kamuja joulun tullen [viime jouluna tahma oli todellinen hitti!]. Mökiltä purkkiarmada purjehti katkeamattomassa kylmäketjujärjestelmässä kellarin hyllylle.

Kun nyt tein retken kellarin uumeniin ja tarkastelin tätä melkoisen vaivan ja väännön lopputulemaa, huomasin, että ei ne hyrkeleen vellit ole mihinkään hyytyneet! Vellovat valtoimenaan, kun purkkeja kallistelee.

Apuva, osaako joku lukijoista auttaa? Onko vielä jotain tehtävissä, jotta supposed-to-be hyytelöstä tulisi tosihyytelöä? Auttaako aika? Kannattaako keitellä uudelleen ja lisätä erityistä hyytelöitymisainetta [valmistusvaiheessa käytin vain hillosokeria, kuten edellisenäkin vuonna, mutta marjat olivat kyllä tällä kertaa kypsempiä]? Heittää pois, keittää kiisseliksi, wtf?

Harmittaa. Mur.

Etkö Sinä tiedä kuka minä olen?

Hyvä Suomen Punainen Risti

Kirjoittelen Sinulle näin nälkäpäivän kunniaksi, kun Sinäkin tunnut kirjoittelevan minulle ja melkoisen tiiviiseen tahtiin. Usko tai älä, olen ollut järjestönne säännöllinen lahjoittaja jo pitkään, omasta vapaasta tahdostani. Sinun pitäisi jo tuntea minut niin hyvin, että tiedät minun lahjoittavan aina verkossa ja e-maksulla.

Siksi en ymmärräkään miksi lähetät minulle toistuvasti paperipostissa nimelleni osoitettuja suljettuja kirjekuoria esitteineen ja maksulappuineen. En halua, että käytät varoja sellaiseen, se on kallista. Ja kun vielä puoliskollekin kolahtaa samansisältöinen kirje samaan osoitteeseen samalla luukun raottamalla. Minusta se on tuhlausta.

Täten saatankin tietoisuuteesi, että nuo lähettämäsi kirjekuoret päätyvät avaamattomina jätepaperinkeräykseen ja ärsyttävyydellään rajoittavat jossain määrin normaalia kuukausittaista anteliaisuuttani.

Ystävällisin terveisin
ainailona

Suuri puhallus

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että elämä on huijausta? Olet uskonut [ja osittain sen varassa jaksanut], että jonain päivänä tapahtuu jotain suurta ja merkittävää, tajunnat räjäyttävää. Jotain mikä selittää kaiken siihen hetkeen ja tilanteeseen johtaneen kärvistelyn, kurimuksen, pakerruksen ja tasapäisen nysväämisen. Oikeuttaa ja järkiperäistää nuo armottoman taaperruksen loputtomat tunteet. Kämmenellesi laskeutuu vihdoin se tähti taivaalta, jota kohti toiveikkaasti olet aina kurkottanut.

Eräänä aamuna [varo vaan] herättyäsi hoksaat, ettei mitään sen kummempaa ole olemassakaan, neidille ei enää tarjoilla glitterillä koristeltua elämähuttua. Elämä [varo] se [vaan] on sitä peruspuurtamista, bullshittiä ja haaveita lottovoitosta. Tavallista jyystöä päivästä toiseen. Eikä sen oikeasti ole tarkoituskaan olla mitään muuta. Perusmättöä, n-y-t - nyt; kesät muuttuvat lyhyemmiksi, syksyt sateisemmiksi, talvet loskaisemmiksi ja keväät ovat hitusen vähemmän hiirenkorvalla; askel-askel-huarahyppy.

Vanhenet, tunnet, että tulevaisuus ei enää olekaan kutsuvana lainehtiva mahdollisuuksien niitty vaan tympeä jana, jossa häämöttää loppupiste samaan tapaan kuin projektiaikataulussa, betoniseinä johon väistämättä ennen pitkää läsähdät. On entistä todennäköisempää, ettet tule jättämään edes miniatyyrikokoista märkää länttiä jäljelle maailmanhistoriaan haahuilustasi. Nobeleista, Oscareista tai Finlandia-palkinnoista nyt puhumattakaan.

Saatat päätyä pohdintoihin, että oletko tehnyt elämässäsi vääriä valintoja, ajautunut olosuhteiden uhriksi, ollut liian laiska, tyhmä tai kunnianhimoton. Taitamaton? Pöljä? Tahdoton rääpäle? Vai etkö kerta kaikkiaan vaan osaa? Elää.

Ahdistaako?

Minua on petetty [miksiköhän tavataan sanoa minua, miksei minut? Taidan olla liian laiska ottaakseni selvää].

Tää niitä päiviä on...

... jolloin KAIKKI, siis ihan kaikki leipätyössä menee aamusta iltaan totaalisesti pieleen, valuu tahmaisen vulgaarina siemenasiamössönä reisille! Sinne sisäpinnoille. Ihan helvetin pahasti tömistellen päin Prinkkalan tuvan rupista seinää ja kukaan niistä, joiden pitäisi päättää ja ymmärtää mikä mättää, ei näe tilanteen vakavuutta. Hihittelevät vaan omissa hilpeissä aatoksissaan vetäytyen ennalta sopimiinsa ulkomaanhappeningeihin, vaikka tilanne vaatisi välitöntä reagointia; munaa tai munasolua.

Maihin jää yksi, jota suunnattomasti veetuttaa. Kiroaa, perkele, solvaa ja sättii - kihisee. Itsekseen.

Samaan hengenvetoon tuo samainen onneton luuseri saa kuitin, että ”Valitettavasti et tullut valituksi” ja sekin vähä toivonkipinä pyristellä pois tästä älykääpiöahdingosta surkastuu tuohon armottomaan tiedonjyvään.

Kotiin päästyään ainoa lapsi jälleen kerran kuuntelee ne kivuissaan kituvan kääkän päivittäiset uikutukset ja pieleen menneet ahdistusta ja epätietoisuutta aiheuttaneet epäkohdat sopuisalla jees, jees mielellä. Arvostelun, kun ei taas ole ehtinyt käymään, lauseiden välistä heijastuvan kritiikin siitä, ettei ole osannut järjestellä korvaavia hoivatehtäviä tarpeeksi sopivasti, ikuisen ininän siitä, milloin sitä oikein tullaan ja tuodaan sitä oikeaa ruodotonta silliä [niin kuin minä kalan ostamisesta mitään voisin edes ymmärtää] kera pelokkaasti esitetyn kerjäävän kauhistelun ja taivastelun tulevasta työmatkaohjelmasta ja Lapin lomasta. Miten siellä vanhus voi säilyä sillä aikaa hengissä? Pitäisikö minun tuntea tätä uikuttajaa kohtaan jotain muuta kuin velvollisuutta?

Ei vaan nyt voisi vähempää kiinnostaa! Ei mikään.

Missen eleetön läheisyys, Nyssen pyyteetön pörinä; ne lohduttavat.

Nysse tulee!

Heissan hela Blogistan, täällä Nysse!

Vihdoinkin onnistuin livahtamaan tänne hieman turisemaan empiirisistä kissanelämässäni tekemistäni havainnoista. Vaikka olen vasta toisella vuodella tässä naukumaijan elämässä, on jo paljon kaikenlaista jännittävää tapahtunut. Tuntuu vain vaikealta saada käpälänsijaa tässä yhteisössä, kun tuo Missen turilas on niin despoottimaisesti aina läsnä joka paikassa. Nyt se sattumoisin nukkuu metsästysväsymystään tuolla puhtailla lakanoilla ja näin käytän tilaisuuden hyväkseni.

Ensimmäinen kunnon kesä alkaa olla takanapäin ja kylläpä olen sen aikana joutunut outoihin olosuhteisiin! Henkilökuntaa vaivaa joku kumma ramppaamisangsti ja yhtenään pitää olla lähdössä. Lähdön tunnistaa siitä, että päälle puetaan se perhanan valjas! Sitten minut tungetaan pieneen koppiin ja viedään hurisevaan vempaimeen. Siellä sitten on kökötettävä, vaikka kuinka yrittäisi pitää meteliä ja pyrkiä ulos.

Lopulta päästään perille epämääräiseen mörskään, jossa on joko liian kuuma tai kylmä. Sisällä ei ole oikein mitään tekemistä, mutta onneksi pääsee välillä ulos. Eipä siellä ulkonakaan suuremmin ole tekemistä; hyönteisiä voi täppiä ja järvelle tuijotella, mutta kovinkaan pitkälle ei siinä liekanarussa pääse. Paitsi silloin, kun haluan. Pääsen nimittäin sekunnissa siitä muka niin älykkäästä talutinyhdistelmästä halutessani irti.

Muutaman kerran olen päässyt vajaan saakka nuuhkimaan eksoottisia tuoksuja, mutta eikös se henkilökunta hetken päästä ole taas kiinni turkissa ja tunkemassa takaisin valjaaseen. Ihan älytöntä, vapaana olisi niin paljon mukavampaa tutustua ympäristöön. Se on se Misse taas opettanut nämä lemmikit ihan huonoille tavoille. Se istuu kuin orja narun päässä vaikka ikuisuuden, naukahtaa vaan ja odottaa, että joku ehtii tulla siirtämään sen uuteen parkkipaikkaan. Typerää nysväilyä!

Iltakävelyt ovat mökkielämän parasta antia. Minusta on hauskaa laukata taluttimessa tietä pitkin niin lujaa kuin pääsen. Iltakävelyn jälkeen unikin aina maistuu makealta.

Henkilökuntaa joutuu kyllä sitten aamun puolella herättelemään useampaan otteeseen, että saadaan uusi päivä jossain järjellisessä ajassa käyntiin. Yleensä alan herättelyt heti valoisan tultua menemällä pörisemään vuoroon kummankin yksilön viereen. Rakastan sitä, että minua silitetään ja rapsutellaan ja ilmaisen tyytyväisyyteni äänekkäällä pörinällä. Tamppaamisesta en oikein ole innostunut, minusta henkilökunta saa tehdä työt!

Missen kanssa yhteiselo on kyllä haastavaa. Se on välillä niin ylimielinen ja väsynyt, eikä suinkaan suostu hillumaan aina, kun minä haluaisin. Haluaisin kunnon leikkiä ja kisaa aina välillä, mutta tämä kamu se vaan uinuu! Tylsä tyyppi!

Kotioloissa suosikkiharrastuksiani ovat koristekivien kantaminen kukkapurkeista lattialle ja niiden täppiminen maton alle, erilaiset multatyöt, tuolinpäällisten kynsiminen ja pahvilaatikoiden järsiminen [Ikean paperikassikin käy].

Ei minulla sen suuremmin ole kuitenkaan valittamista tässä perheessä, kyllä tuo henkilökunta minuakin rakastaa, vaikka kutsuvatkin Misseä pääkissaksi ja minua pikkuhömelöksi. Tietäisivät vaan miten fiksu olenkaan! Kaikkea ei vaan kannata heti näyttää.

No nysse Misse hiipii kohti, so long, terkkuja vaan kaikille Nysse-faneille ja kattikamuille! Naupörrrrr....

Olkoon särky ikuinen

Vuoden todennäköisesti typerimmän tv-mainoksen tittelin on Vaanilan raadin päätöksellä voittanut Leiras! Ei voi kuin ihmetellä, että kuka älykääpä näitä oikein keksii?

Kyseessä on siis tuo englanniksi spiikattu muka todenperäinen tarina päänsoittajasta[!]. Holy smoke! ”Kiittäkää lääkäriä, Leiras toimittaa kiitokset perille” louskuttaa tätönen loppurepliikiksi. Ja hetken kuluttua samalla mainoskatkolla tulee itse asia: Leiraksen ”särkylääkeperhe koko perheelle” - Pamol F.

Niin kipeä täällä ei mikään pää ole ikinä, että tuota ostaisin. Ei helvetissä. Siitähän voi muuttua vaikka näin lystikkääksi!

Surkuhupaisaa, varo vaan!

Nyt on pakko siteerata edesmennyttä isääni: Voihan perseen suti!

Jo [ammoisen] kesälomani viimeisillä viikoilla tulostaan ilmoille hönkinyt flunssa sai tautiseen räkäpäähänsä räjähtää käsiin juuri tällä viikolla, kun oli Paljon Erittäin Tärkeitä Asioita hoidettavana. Hissukseen niiskutus, kevyt kenttäyskä ja ajoittainen tukkoisuus muuttuivat yhdessä illassa lamauttavaksi hinkuyskä-limaruutta-kuumehouruhappeningiksi. Mikä ajoitus!

Työpaikkahaastattelu, hah! Kyllä oli haistattelijalla varmasti ihmettelemistä, että ollaanko tässä nyt ihan asiallisessa haastattelutilanteessa vai bronkiittikerhon syyskokouksessa. Onkohan kovinkin sairastelevaista laatua tämä tapaus [vuotuiset sairaspäiväni voi laskea yhden käden sormilla ja vielä jää keskisormi vapaaksi muuhun käyttöön, se toki firman isovelivalvoorekistereistä jo näkyykin]? Ei ole suuret toiveet uuden oravanpyöränpyörittäjäntoimen suhteen, ei.

Muutakin ohjelmoitua kidutusta viikkoon oli buukattu ihan riittämiin, kunnes kokoustavat kollegat ystävällisesti kieltäytyivät kuuntelemasta köhimistäni enää yhtään enempää ja passittivat työpaikkatohtorin jonoon sanoin, että takaisin ei ole tulemista ilman kohdallaan olevaa lääkitystä.

Täällä sitä nyt sitten lepäillään odotellen lääkityksen vaikutuksia. Vaikka olisi ollut pitkästä aikaa ihan mukavaa viikonloppuhubaakin tiedossa. Ei jaksa, ei käy, pitää ottaa rauhallisesti.

Ei silti olisi ollut viisasta katsoa tässä märinätilassa 7 tuntia Myrskyluodon Maijaa FST:ltä putkeen. Voi kiesus, miten siinä joutuukin vatsalihakset kokoajan tiukalle, kun pelkää milloin seuraava katastrofi iskee; joku putoaa jäihin, hukkuu muuten vaan mereen, susi hotkaisee tai lehmä teloo koipensa ja pitää lopettaa. Talo palaa ja kaikki tarvekalut tärvääntyy. Äärimmäisten katastrofien ulkopuolinen muu elämä on jatkuvaa synnytystä äärioloissa, sapuskan loihtimista tyhjästä ja pyykkäämistä ahavoitunein käsin taivasalla. Piristävää!

Onneksi sentään Yle Teeman Queen iltapuhde toi hieman lohtua. Show must go on. Freddie oli [ja on edelleen] täysin omaa luokkaansa. Ei tämä uusi [vieraileva] solisti Paul Rodgers silti ihan hepponen häiskä ole. Hyvin kulkee Queenin hengessä.

Näihin hallusinaatioihin, näihin houreisiin.

Viikonlopun ruokavinkki: Kriisitön siivekäs

Ruokabloggausviikon kunniaksi: vielä yksi [vähähiilihydraattinen] reseptipolkka [Nysse kun edelleen valmistelee omaa tulemistaan kattipolkkaajien joukon jatkoksi].

Siivekäseväitähän syödään perinteisesti riisin kanssa. Kun nyt olen päättänyt rajoittaa hiilarihinkuani, niin alitajuisesti olen myös kartellut kanaa, koska sen puputtaminen ilman riisiä tuntuu ajatuksena omituiselta?! Ihan suotta, kesäkurpitsan kanssa näköjään maistuu mikä vaan!

Säveltelinkin viikolla koekeittiössämme riisittömän kotkoyhdistelmän [en ole laskenut hiilareita, mutta mukro {=mun kroppani} kertoo, että ei oo ihan paha]

Kookoskotko kesäkurpitsapedillä
noin 300 - 400 g kotkonkappaleita [suikaleita, fileitä tai jotain siltä väliltä]
muutama siivu pekonia kotkon ruskistamiseen
kookosmaitoa purkki
herkkusieniä [tuoreita tai purkista, sopivasti]
pippurituorejuustoa [tai jotain muuta paremmin maistuvaa maustettua tuorejuustovalmistetta] noin puolikas tötsää
loraus kermaa
reilu ropsaus currya
hillitty räpsäys rakuunaa
hiven inkivääriä
aavistus lisäpippuria
kesäkurpitsaa astian vaatima määrä
juustoraastetta

Silputaan kesäkurpitsa määräänsä sopivaan voideltuun uunivuokaan suht’ pieneksi silpuksi siten, että yläreunaan nähden 2/3 kiposta peittyy. Päälle hypistelyllinen tai pari Maldon suolaa [tai merisuolaa myllystä].

Ruskistetaan kotkonkappaleet pekonissa korkeareunaisessa paistoastiassa. Lisätään perään kookosmaito, herkkusienet [tuoreet kannattaa kärvennellä ennen kookosmaidon lisäämistä], tuorejuusto ja mausteet. Annetaan kärvistellä kokoon jonkin aikaa. Kaadetaan kesäkurpitsa-asetelman päälle. Lisätään pinnalle vielä runsaasti juustoraastetta ja tuikataan yritelmä uuniin [200/noin 40 min.]. Toivotaan, että hyytyy mukavaksi [ei liian litkua, epätoivon iskiessä voi heittää perään vaikka munan tai äärimmäisessä hätätilassa jotain suurustetta].

A’ vot sanoi Resurssi! Osui ja uppos suihin suurempiin;)