Seitsemän seinähullua: Episode x - Syyllisyys

Viikonloppu on niin lyhyt. Kun on kaksi [2] about yhtä puisevaa tehtävää must listalla muutaman sellaisen kera, jotka haluaa tehdä, jotka olisi syytä tehdä ja on vielä väsynytkin, niin on pakko sortata rankalla kädellä. Tänä viikonloppuna valitsin sen, mitä itse tarvistin eniten. Pettymys ja yksinäisen mummelin ikävä puhelimessa iski illan suussa lujalla hakulla syyllisyysmoduliin.

”Ette sitten tullutkaan kahville? Ai jaa, no, totta kai ne kotityöt pitää hoitaa. Pyykkiäkin varmaan riittää, kun on sitä kissankarvaa [ei sitä pesukone saa katoamaan]. On ollut aika yksinäinen päivä, kukaan ei ole soittanut eikä käynyt. Jaa vastako teillä tehdään ruokaa [klo 18], että on sitten perunat kiehumassa [no ei tasan tarkkaan ole, vaan riisi]. Kyllä peruna on niin terveellistä ja miehen etenkin pitää saada kunnon ruokaa, perunaa. Sinä olet kyllä viimeaikoina hieman pulskistunut. Lenkille, lenkille vaan. Totta kai mökille laitat perunaa kasvamaan. Niin kuin aina aikaisempinakin vuosina. Ei täällä mitään hätää ole, on ruokaa ja juomaa yllin kyllin. Juttuseuraa vaan kaipaa. Ai Diili alkaa, no hei sitten.”

Miksi äitisuhteeni aina realisoituu keitettyinä perunoina – universumin kammottavimpana lisäkkeenä? Kallonkutistaja anyone?

Mökilläni kasvatan kesäkurmitsaa, perunat laulan suohon. Miksi ahdistaa, kun tein niitä asioita mitä oli pakko enkä ehtinyt hörppimään Juhlamokkaa ja tosi kuivaa kakkua muorin luokse? No kun olis pitänyt, on se niin väärin. Laiska ja epämääräinen lapsi.

Perkele, kun ei riitä joka koukkuun hengaileen. Lenkillekin muka vielä pitäisi. Rosamundat sentäs.