perjantaina, maaliskuuta 20, 2009

Terveisiä talvihorroksesta!

Murrrkurrnauh, aika kai-nostaa nokkaa sohvan pieluksilta. Valoa näkyvissä! Hetkittäin. Että onkin alkuvuosi kulahtanut välillä ristipistottu tyynystö puhkilöhötyn huonekalukkaan pääpäässä - jossain päin pohjoiskalottia kellottava dangeroo-kenguruu enklannilla puhutteleva työpiste. Puuh. Ei vaan ole ollut jaksua kirjoa ees blogiloi. Voi, voi.

Nooh, olen tässä jo jonkin aikaa harkinnut heräämistä, mutta inspiraato se vaan antoi odottaa itseään - oikeaa stimulanssia. Kunnes Elma - tuo Vuosaaren hulvaton sikahelmi - räjäytti tällä hajuhaittakirjoitelmallaan Vaanilan horrospankin! Tikahduin. Samastuin. Päätin herätä.

Niin pienestä suuresta asiasta se voi olla kiinni!

Tunsin [silmiksi olettamieni nykyisin niin muodikkailla kurtuilla tuunattujen ajoista menneistä huomattavasti nestettä keränneiden pussielinteni välistä] Elman kokemusperäistä tarinaa skannatessani ääretöntä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kissa. Hajuhaitta. Pökäle-epäily. Jep, jep.

Meillä kotona usein ilmastoa hajuttaa [=värittämisen haistaittekaveriverbi] mainittu haju. Lähdettä joutuu etsimään, usein se kulminoituu Resun antaumuksellisiin tuotantoihin Tekniikan maailman takaa. Välillä taas lähteeksi paljastuu Nysse, tuo aineenvaihdunnan ohjekirjasta eläväksi elukkakakaksi mutatoitunut valkoinen peto. Toisinaan taas syytä ei ihan heti löydy.... huilaillessani perintötyynyjen leppoisassa syleilyssä sohvalla saatan vasta ylösnoustessani huomata, että Missen kivikovaksi pönäköitynyt pö-kä-le onkin sattunut singahtamaan tuotantolaitoksen läheisyydessä sijaitsevista perskarvoista juuri sohvanyliloikan aikana tyynylle ja olen viimeiset kolme tuntia reporankana retkotellut hajuhaittaa arvaillen sen päällä. On semmonen kengästäkin löytynyt, jotta mitä jottei huppuoptiokin olisi mahdollinen....?

Uuh! I love you, I hate you, cat!


Tosin tällä viikolla sinkoilevaa pökelearkeamme pahemman särön rakkaussuhteeseemme aiheutti yllättävä ykäpallokohtaus. Pallo tosin on aivan liian sofistikoitunut ilmaisu, eikä se tee millään lailla oikeutta sille kuolassa vellovalle semi-kiinteälle yökkäystuotokselle, jonka Misse [the one and only metsäkissamme] pulautti parivuoteemme niin jalko- kuin peitonmutka/ pääpäähänkin.

Just olin edellisenä päivänä vaihtanut lakanat. Shit [and ykäilmiö] happens. Parivuoteen 180 levee kissan vatsahapposyövytysreaktiossa kihisevä petaripussi on ihan pirun kiva survottava seitsemänkin kilon pesukoneeseen.

Ja kuivaksikin vielä pitäisi saada. Nyt kuules elukka kapinanauku seis; se nyt vaan on pakko kuivattaa sun saunassa.

Täytyyhän sitä henkilökunnalla sentään jotain oikeuksia olla.

Mutta joo, hereillä ollaan! Hetkittäin.

8 Comments:

At perjantaina, maaliskuuta 20, 2009 10:42:00 ip., Blogger -stjtr- said...

She´s alive. Wow! Terveisiä pökäleille ja oksupalleroille, kissoille, resursseille ja emännille!

Mie en selviä tästä sanavahvistuksesta, pakko harjoitella: glestsph. Mistä ne näitä repii?

 
At perjantaina, maaliskuuta 20, 2009 10:54:00 ip., Blogger ainailona said...

Tsutsut: Jee, vielä on lukija jäljellä, vielä tulee hyviä dialookeja... tai jotain.

Onks meil Vaanilas joku sanavahvistus päällä? En enää muista näköjään mitään, vaikka mun tärkein työkalu pitäs olla PÄÄ.

Harjoitus se tekee kai mestarin frågesportissakin...?

 
At perjantaina, maaliskuuta 20, 2009 11:12:00 ip., Blogger -stjtr- said...

Siellä on teillä aina yksi tsutsut ilonanne...

Mie kun aikanaan kissojeni kanssa oksentelin kilpaa, kun heitä tuli palleroita. Osani olen leiviskästä nauttinut tai jotain.

 
At perjantaina, maaliskuuta 20, 2009 11:26:00 ip., Blogger ainailona said...

tsutsut: ;)))))

 
At lauantaina, maaliskuuta 21, 2009 11:25:00 ap., Anonymous JP/oi said...

Norjalaiset on ihanii, paitsi tuo kikkaroitsuminen ja se kiukuttelu. Nimimerkki 15 vee yhteistä eloa ol.

 
At lauantaina, maaliskuuta 21, 2009 12:39:00 ip., Anonymous Soikku said...

O-ou! Tässä kulminoituu se meiksin moneen kertaan ihmettelemä "miks kissan pitää ykätä matolle, kun paljasta lattiaakin ois tarjolla?" Tai miksi se silakka pitää rouskuttaa maton päällä tai kantaa sänkyyn/tuoliin? Ja ne housupöksykarvoissa lilluvat tortut hierotaan siihen, mikä ekana sattuu kohdalle, ei sen väliä jos se oli se kustavislaissohva (jota meillä ei just tän takia ole / ei tulekaan olemaan).
Karvapallo ei tod. ole norskilla karvapallo, vaan kunnioitusta herättävä piiiitkä mötkylä. Ei osaa edes kuvitella, miten inhalta moinen kissan kitusissa tuntuu. Yök.
Paipait karvakorville ja kevättä kohti koko jengi! *tassut*

 
At sunnuntaina, maaliskuuta 29, 2009 11:31:00 ap., Blogger ainailona said...

JP: Mun ensimmäinen _oma_ kissa on norski. Ikuisesti "Cat The First". Ainutlaatuinen ihqupörri, meillä on aivan erityinen suhe.

Kikkaroi, voi, voi, kuuluu pakettiin. Just eliminoin yhden kilometrin pituisen soiron....

 
At sunnuntaina, maaliskuuta 29, 2009 11:35:00 ap., Blogger ainailona said...

Soikku: No teillähän tilkkutassuis vasta äksönii näkyy olevankin! Varsinainen Vilkkilä!!

Nami on kyllä TOSI nami;)

 

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home