Lumihenkilö ja sen miäs

Tänä talvena sataa arvatenkin enemmän lunta kuin miesmuistiin näillä eteläisemmillä leveysasteilla. Olemmekin saaneet jo lumitöistä runsaasti kokemusta - mitä parhainta hyötyliikuntaa ja kaupan päälle maisemat kuin satukirjasta.

Lumilyhtyjen oheen tuunattiin tämmönen pariskunta.



Hetki kuvanoton jälkeen turpeanenäinen jätkänpätkä kupsahti kumoon (poikki). Lumesta olet sinä tullut ja lumikasaksi piti jälleen tuleman. Sittemmin tuiskutuksen jatkuessa on myös lumihenkilön kuppikoko joltisenkin kasvanut.

Näihin lumisiin tunnelmiin kohti uutta vuotta päin! Onnellista toivottavasti!

Mitä opimme tänään (siis eilen): Lumiukon perustukset on syytä pystyttää huolella. Niin kuin kaikkien muidenkin rakennelmien. Erityisesti sellaisten, joihin voi kertyä runsaasti lunta. Kohta nähdään, onko terassin katto parempaa tekoa kuin sen katveeseen nyykähtänyt ukko.

Aika rauhoittua?

Liikaa huuto.net hommia ja kyttäilyä [toki paljon on sen kautta löydetty ainutlaatuisia asioita ja saatu aikaiseksi].

Hakusana: Seinähylly
Kirjoitin: Seinähullu

Sama asia.

Uutinen banaanilaatikostosta: Kameran laturi on löytynyt ja möhkäle latautuu. Ihanaa lumisatumaata maisemissa, kuvia luvassa heti kun. Wait and see - tämän takia kannattaa matkustaa näillä teillä tunti suuntaansa päästäkseen sinne ja sit tänne.

Aah, en valita, on sen arvoista. Taas on tähtitaivas.

Ai niin, mitä opimme tänään (siis eilen):
Noh, lumipyryssä on yhtä helvettiä rämpiä ratin takana paskoilla talvirenkailla. Kauppaan!

Leivinuunini ja minä, episode 1

(sisältää Vaanilan uuden kiteytysosion: "Mitä opimme tänään")
(mielellään ei naureskella siellä, ainakaan ääneen)

Tässä ennen sotia rakennetussa torpassa on ylellisyyspeli nimeltään leivinuuni. Eikä mikään ihan pieni olekaan vaan talon keskelle pykätty sydän, syvyyttä toista metriä. Näin aloittelevina taloasukkeina olemme toistaiseksi korventaneet uunia vain lämmitystarkoituksessa. Hiljaksiin se uteliaisuus kasvaa ja uunin toiminnallisuus elintarviketuotannon kuluttajaa lähinnä olevassa päässä alkaa kiinnostaa.

Noh, siitä sitten intoutuneena päätinkin pyhittää kaikki ennen joulua ajoittuvat viikonloput uuniruokien valmistukseen hankkiakseni tarvittavaa kokemusta joulukinkkua ja laatikoita varten. Tarmokkaasti aloitin eilen kinkkukiusauksella. Resurssi korvensi muutamankin pesällisen lautaa uunissa ensin ja sitten kuvittelin sen olevan sopivassa iskussa. Vaan kuinkas kävikään - vaikka meillä on siellä lämpömittari, niin sen tulkinta ei ihan osunut nappiin. Uuni oli aivan liian kuuma, kiusauksesta kaikki nesteet kiehahti kipon ulkopuolelle ja pintaan koppuroitui mustanpuhuva "kansi". Peruna siellä alla oli kyllä kypsää ja maku muutenkin oikein hyvä, erilainen. Meni vaan suhteellisen paljon haaskuuseen ja vati on vieläkin likoamassa (en tiedä toipuuko konsaan).

Tämä tapahtui siis eilen tähän aikaan. Kurkkasin uuniin nyt ja vieläkin mittari näyttää 100 astetta.

Jotta hippasen hiomista vaatii tämä uunikokin virka vielä. Montakos viikonloppua tässä olikaan ennen joulua....

Vink, vink saa antaa vanh-avuttomalle.

Mutta muuri on lämmin ja sen vieressä pesivä kissa nautiskelevan tyytyväinen.

Mitä opimme tänään (tai siis eilen): Puilla lämmitetty uuni tulee ihan pirun kuumaksi ja lämpö säilyy siellä pitkään. Liian kuumaan uuniin ei kannata laittaa kinkkukiusausta.


Hyvää itsenäisyyspäivää ja kypsiä eväitä toivotan!

(Kuvia ei nyt ilmesty siksi, että kamerasta on potku loppu ja latausyksikköä ei ole vielä löydetty tässä osoitteessa)


Edit 10.12.2009:
Lähti se kovia kokenut kippo lopulta puhtaaksi. Taikasana oli Vileda. Kyllä tällä näköjään lähtee moni muukin kammotauhka! Miracle-an.

Ihan ohimennen heitin kerran paketin ostoskärryyn, kun oli marketissa joku tyrkkyteline ja nyt ei harmita yhtään!

Q

Näin katuvalon ulottumattomissa sitä vasta ymmärtää, mitä täysikuu merkitsee. Ihan valaistusmielessäkin. Tähän aikaan vuodesta paljon!

Ihana öinen kuutamokäppäily Missen kanssa. Taskuun oletusarvoisesti tarttunuttta valonlähdettä ei tarvittukaan! Näimme hyvin välttää karikot ilmankin.

Aamun sarastaessa juustopompula on juurikin putoamassa kuusenlatvuksien peittoon keittiön ikkunasta sitä kahvinkeiton kohdalla äimistellessäni. Keltainen, täydellinen pallo. Valahtaa sumpin poristessa piiloon.

Kuu kiertää meidän torpan täydellisen sopivasti. Se on aina jollain puolella. Yölläkin voi käydä kurkilla. Ihana. Viivy, pysy, paista, ole.

Vaikka tiedän, että huomenna se on palan pienempi, kapenee. Mutta tulee taas aikanaan pulleaksi. Täydellistä. Vain luonto osaa nää jutut.

Kyllä maalla on mukavaa. Näkee paremmin.