Uskoa kuoleman jälkeiseen elämään
Hautajaiset olivat kauniit, mutta surulliset. Kuulun ihmisryhmään, joka itkee hervottomasti aina, kun kirkossa soi mikä hyvänsä klassinen urkumusiikki. Ihan sama, onko häät vai hautajaiset. Musiikki tuossa tilassa iskee ohjuksen lailla armotta suoraan kyynelmoduliin. Aina. Virret meni sitten jo helpommin, vaikka omasta laulamisestani ei mitään tullutkaan. Olipa kuitenkin ohjelmassa juuri ne virret, jotka halusin ja onneksi suvusta lähtee ääntä. Myös kanttori oli mahdottoman sympaattinen ja taitava.
Ihaninta hautajaisissa oli [minusta] tunne, että ihmiset, jotka olivat sinne tulleet olivat aidosti tukenani. Sukua sankoin joukoin, muutama äidin ystävä ja yksi oma ystäväni, joka halusi tulla, vaikka ei ollut koskaan äitiäni tavannutkaan. Tämä ystäväni läsnäolo jäi erityisesti mieleeni. Ystävät - nuo merkillisen merkittävät olennot. On niitä, jotka vaikenevat, kunnes taas riemu repeää. Ja niitä, jotka eivät uskalla tai osaa kohdata surevaa. Niitäkin, jotka tuntevat velvollisuudekseen tiedustella, miten sitä oikein voidaan. Onneksi on myös niitä, jotka tulevat rinnalle ja ovat läsnä. Vaiti, aivan hiljaa. Muuta ei tarvita.
Tapahtuma oli surullinen ja lopullinen, mutta silti tuntui, että en jäänyt yksin. Kerallani kaipasi ja muisteli tärkeiden ihmisten joukko. Ympärillemme oli kääritty yhteisen ikävän sisäänsä sulkeva lämmön ja välittämisen torkkupeitto.
Suurin tuki [etenkin hautajaisissa] oli kuitenkin rakkaassa Resurssissani. Mies, tuo kovahermoinen kyynelkanavaton luojan luoma pystyi nyyhkimättä hoitamaan niin valokuvauksen, arkunkanto-osuutensa kuin pakolliset puhetehtävätkin sekä viemään ohjelmaa muistotilaisuudessa ryhdikkäästi eteenpäin. Resurssi-kultani, pitkäsäärinen perijätär-tipusi kiittää! Olet korvaamaton [jaa miten niin ei meillä kotona keskustella? Julkinen kiitos se nyt kuitenkin tekee aina oman säväyksensä;]!
Useille ihmisille elämässä on tärkeää saattaa lapsensa aikuisiksi [skippaan olosuhteiden pakosta tämän] ja vanhempansa kunnialla hautaan [done].
Nyt kohti kuoleman jälkeistä elämää. Sitä ihan omaa. Liityn tuossa tuokiossa BlogiaiheidenKeventäjiin. Suksitta, mutta ikiomin luurangoin toki. Varo vaan!
