Kun nainen auton suunnitteli

Suomen Kuvalehden numerossa 10/04 on artikkeli ensimmäisestä pelkästään naisvoimin suunnitellusta autosta. Olkoonkin, että kysymys on Volvosta, on konseptiautossa silti runsaasti elähdyttäviä ja elämää helpottavia uusia ratkaisuja. Suunnittelua ohjasivat tiemmä ne asiat, mitkä naisten mielestä autoista yleensä puuttuu: runsaasti säilytystilaa, hyvä ergonomia, vaivaton huolto ja helppo pysäköinti.

Kaikilla herkuilla

• Konepeltiä ei kerta kaikkiaan saa auki muualla kuin huollossa. Loistavaa! Kuka siellä nokkapellin alla haluaisikaan ropeloida sormet mustana ihmettelemässä jotain sellaista mistä ei kuitenkaan ymmärrä mitään. Kun auto tuntee tarvitsevansa huoltoa, sen tietokone lähettää huoltoliikkeeseen tekstarin ja tuota pikaa huollosta jo soitellaan naisautoilijan perään. Huoltoasioissa siis.
  
  
• Pissapojan täyttöreikä on sijoitettu heti kuljettajan oven viereen bensan täyttöaukon rinnalle. Tarvitsee vain osua törppöineen oikeaan noista kahdesta vaihtoehdosta. No big deal. Myös täysin turhat mittarit, kuten kierroslukumittari, on poistettu. Vilkku on sijoitettu viisaasti sivupeiliin, jotta helpommin näkee, kumpi olikaan päällä.
  
  
• Auton maalipinta on likaa hylkivää materiaalia. Usein paniikkihäiriön kaltaisia kohtauksia laukaiseva, toinen toistaan hämmentävimmille pesulinjoille sovittelu vähenee oleellisesti ja aikaa jää enemmän itse ostoksiin (lauantaisin kauniilla ilmalla pesujonossa saattaa tärvääntyä puolikin tuntia!).
  
  
• Kiesissä on yhdistetty etu- ja taka-ovi, joka aukeaa lokin siiveksi ylöspäin. Näin ostokset saa vaivattomasti survottua elokuvateatterinistuimen tavoin kasaan taittuvan takaistuimen jalkatilaan yhdellä oven avauksella. Eikä perperin helmat kuraannu kömpiessä pukille. Tuulisella säällä saa kyllä olla tarkkana, ettei auto lähde lentoon. Ja taitaa parkkiruutustandardikin mennä uusiksi leveyssuunnassa.
  
  
• Pysäköinti ahtaimpaankin taskuun tapahtuu sensorin lempeässä valvonnassa, vaikka suurista ikkunoista näkeekin hyvin mihin keula ja perä päättyvät. Kuljettaja voi vartoillessa vaikka viilata kynsiään tai korjailla huulipunaansa.
  
  
• Käsilaukulle ja läppärille on varattu reilusti säilytystilaa etuistuinten väliin. Näin ne ovat myös maantierosvoille hyvin näkyvässä paikassa sopivasti esillä.
  
  
• Ohjaamon suunnittelussa on pyritty luomaan makuuhuonemaista tunnelmaa. Toivottavasti ei vaan huomio liikaa kiinnity ajaessa makuuhuonepuuhiin…. Pääntuessa on kolo poninhännälle, polkimissa tuki kengän koroille. Vesipestäviä, vaihdettavia istuinpäällisiä löytyy vaativaankin makuun. Kyytiin mahtuu niin koirat, kissat kuin ipanatkin, mahdollisesti turvaistuimeensa saattaa onnistua sijoittamaan myös miehen.
  

Jäänkin oikeastaan kaipaamaan enää pientä hiomista unelma-auton viimeistelyyn:

• auton tietsikkaan lisää potkua, jotta se tunnistaa olevansa Lidlin parkkipaikalla ja sylkäisee ovea avatessa kouraan kärrykolikon
  
• jonkun vakiosäätövipstaakkelin, jolla normaalihermoinen, suht’ kevytkaasujalkainen henkilö kykenee ajamaan nykyisin niin suosittua 30/40 km tunnissa nopeutta.
  
• sanelulaitteen kojelautaan, johon voi turista matkan aikana vastaanotetut lisäykset ostoslistaan ja ajo-ohjeiden tuoreimmat käänteet
  
• tupakansytyttimessä (miksi ihmeessä sitä edelleen kutsutaan tupakansytyttimeksi, vaikka kukaan ei sillä sytytä tupakkaa?) ladattavan hieromasauvan, jolla voi viihdyttää itseään aamuruuhkassa.
  

Ehkäpä jo ensi vuoden mallissa… ja eiku baanalle!