Suo sinä siellä, tosi vetelä täällä

Vuoden ensimmäisen päivän vietin pääosin vuoteessa [siinä 180 cm leveässä kissa-aiheisella tuplapeitteellä verhotussa]. Ajoittain vaihtelun vuoksi hinauduin tuokioksi jopa sohvalle saakka. Ruokalistalla oli pakastepizzaa talvioluella alas ryystettynä. Belgialaisia suklaakonvehteja jälkiruoaksi.

Syynä ei ollut [hämmentävää kyllä] mikään kovin koetteleva kankkunen [hillitystihän sitä täl kertaa oteltiin] vaan aivan ylivoimainen laiskamatoloinen yhdistettynä normaaliin joulunjälkeiseen pettymäoireyhtymään [oho, siinäks se sit oli?]. Vaikka päivä pitenee ja kesää kohti mennään, niin jostain syystä aina tässä kohtaa vuotta olo tuntuu jotenkin tyhjältä. Meillä saisi mainiosti olla joulu ainainen… ainakin vapaapäivien osalta.

Onneksi on vielä yksi kevyemmäksi luokiteltava nysäviikko tässä, ennen kuin alkaa todella loputtomalta näyttävä lomaton putki pelkkää duunia ja reissurumbaa. Huoh.

Vetelehtimisen lomassa katsoin elokuvan Million dollar baby, jonka olin saanut jo aikapäiviä sitten synttärilahjaksi. Aihepiiri [nyrkkeily] ei tuntunut kovinkaan läheiseltä, mutta elokuva oli silti hyvä, vaikkakin loppua kohti ripeästi rankistuva. Vähän ahdisti, mutta olihan siinä sentään Clint.

Ja mitä uuteen vuoteen tulee, niin meillä ei luvata mitään. Pusketaan vaan eteenpäin muutaman päivän harahaarain kerrallaan. Varo vaan!