Arse-naali ja muita lystikkäitä olentoja

Nurkan takaa, nurkan takaa...
Ensin pongahtaa näköpiiriin kaksi tarmokkaasti eteenpäin pyrkivää mäyräkoiraa huomioliiveissään. Seuraavaksi näkyy piiiitkät pätkät liekanarua. Vihdoin narujen toisessa päässä kommertaa vaappuen näkösälle taluttimet; kaksi Obelixin muotoista tätiä runsaissa toppavarustuksissaan. Huikea kontrasti.

Se siitä omistajan ja lemmikin yhdennäköisyydestä. Tai mistäs minä tiedän, vaikka olisivat olleetkin puistotätejä. -10 astetta, hmmmm... epäilen. Meillähän on niitä sulokkaita kissoja. Samalla logiikalla voitte varmasti helpolla [hell polla? pollajukebox?] kuvitella, mitä kissanongen toisessa päässä on.

Enpä taida jatkaakaan nyt sen tarkemmin arse-naali assosiaatioiden parissa. Liian risk-abelia [mihis se abel hävis sielt Justinin tonteilta, olenko pudonnut pahastikin katveille...?] Toteanpa vaan, että naali on iskussa, näätä huolehtii parfymoinnista ja peilistä katsoo irvistävä hyeena. Niin siinä käy, kun syö liikaa joulutorttuja, joissa on ÄLYTTÖMÄSTI täytettä.