tiistaina, marraskuuta 28, 2006

Home sweet home

Missen joulunodotuspäikkiksestä
Kurnauskista vaan, täällä Talon Eittämätön Ykköskissa Misse!

Kyllä on välillä pitänyt kurittaa tuota Nyssen hömelöä, kun se hyppii ihan nenille. Nyt olen kuitenkin saanut taas vallattua puun ylimmän lavitsan takaisin omaan käyttööni, kuten kuuluu. Nysselle hanska heilahtaa heti, jos se nysväke pyrkii valtakuntaani kömpimään. Menköön omaan puuhunsa.

Tässä taannoin huomasin kissakamujen sivulla sapuskakyselyn. En päässyt silloin bologgaileen, joten palaan aiheeseen nyt. Minähän olen TosiKissa, parasta puuhkalaatua. Ja me kissat olemme lihansyöjiä. Meikämisu ei mitään teollista möhnää tai haisevia naksuja vetele, vaan raakaa lihaa. Se on eväistä parasta. Tämän tietää kyllä henkilökuntakin ja ne ovat vihdoin jo luopuneet kaikenmaailman paskasapuskan tyrkyttämisestä. Nysse vetelee kritiikittä mitä vaan, mutta minulla on ihan selkeä prioriteetti: lihaa sen olla pitää.

On minullakin yksi heikkous. Nimittäin homejuusto. Tunnen turkissani, että jouluksi kutsuttu ajanjakso on lähestymässä. Taloudessa alkaa esiintyä jälleen kivoja, rapisevia koristenauhoja, joita voi repiä ja raahata, hih! Mä kun tunnen nää kuviot jo, olen sen verran monta joulunodotusta seurannut. Nysse ei tietenkään ymmärrä mitään. Se oli viime jouluna vielä ihan pentu. Jouluna henkilökunta ostaa aina sitä ihanaa Stilton-juustoa, monta purkillista. Saan sitä nokareen silloin tällöin jos olen muka-kiltti ja tosi-ihqu. Joulu on ihanaa aikaa, nauhhuohkurrr.

Normaalissa arkimenossa saan silloin tällöin nuolla Pirkka homejuustorasian, jos sitä on käytetty ruoanlaitossa. Haistan kyllä heti, jos tällainen herkkupala on muhimassa keittiössä ja tulen [vaikka kesken saunomisen] kärkylle. Se on ihan oiva arkilaatu tuo Pirkka, nam. Mutta Stilton…..aaah. Voi kun saisinkin tässä joulua odotellessa Stilton joulukalenterin?

Homejuuston päälle saunominen maistuu taas oikein makealta. Slurps vaan ja terveisiä faneille;)

6 Comments:

At tiistaina, marraskuuta 28, 2006 7:37:00 ap., Anonymous Anonyymi said...

Taas hyvä syy muuttaa teille Missen ja Nyssen kaa. Minäkin pidän ghinihomejuusosta. Nams. Ja kissoista. Onko vielä piperkaakkoja ja punkkuakin? Slurps...

 
At tiistaina, marraskuuta 28, 2006 1:27:00 ip., Anonymous Anonyymi said...

Ihana, ihq Misse, ah sua on kaivattu kuin Stilton-kuuta nousevaa ;-). Päästäös myös laji-ja huonetoverisi Nysse Hömelön kommentoimaan joulunalustunnelmiaan, vaikkei niistä mitään ymmärtäisikään. Meidän kissa-asujaimistomme toinen jäsen eli siis kuopus ei tiedä vielä edes joulun odottamisesta mitään.

 
At tiistaina, marraskuuta 28, 2006 1:41:00 ip., Blogger Ana said...

Mä oon ainaki sun ja kaikkien muiden arvonsa tuntevien sanavalmiiden kissojen fani! ~ aaltoja! ~

Oiskohan sulle homejuustojoulukalentri mitä? Tykkäisikkö? =)

 
At torstaina, marraskuuta 30, 2006 12:07:00 ap., Anonymous Anonyymi said...

Satujatar: Kurrnauh! Piparit ja punkun saat pitää, kunhan leikkiä ja rapsua riittää! Ja homejuustoa....

 
At torstaina, marraskuuta 30, 2006 12:08:00 ap., Anonymous Anonyymi said...

Eppu: Hömelöl on ollu nyt vähän kiireitä. Tunnelmia sillä on kans. Koitan jahdata sitä tänne päin.

 
At torstaina, marraskuuta 30, 2006 12:09:00 ap., Anonymous Anonyymi said...

Zepa: Nau, tykkäisin! Luulen, että täälläkin henkilökunta on vinkin jo napannut. Niitä on niin helppo höynähyttää....

 

Lähetä kommentti

<< Home