sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2007

Kevään [?] ensimmäinen [?] kärpänen [?]

Pahoittelen, että rakkaat karvaturjakkeemme Misse ja Nysse [ei kuvia, ei niitä saa samaan kuvaan nykyisin] eivät ole hetkeen ulottaneet karvaisia kynsikäsulokkeitaan näppäimille saakka. Kateilla nyt vaan on niin paljon tuota livepuuhaa, ettei aina millään ehdi polkkaan, vaikka tilaisuus siihen tarjoutuisikin. Tässä nyt välikäpälän kautta viimoisimpia kuulumisia.

Henkilökunta sai hetki sitten todistaa ehdotonta tarkkaavaisuuden osoitusta talon pääkissalta Misseltä. Huushollin sisätiloihin oli nääs jostain ilmaantunut kärpänen. Kukaan muu ei sitä huomannut ennen kuin Misse [maailman viisain metsurimisu, etten sanoisi suorakissainen älykkö] ryhtyi tarmolla naukumaan alueella, joka kuuluu nykyisin Nyssen reviiriin [ylämummo, siis kissanpuun huipputorni]. Siellä riehui tuo viisas hahmo karvat porhöllään naukahdellen.

Pakkohan sinne henkilökunnan oli jalkautua tiedustelemaan, jotta onko se nälkä vai leikki vai mikä muu hätä esikoisella nyt on huolena. Ja silloin bongasimme sen kärpäsen seinässä, juuri Missenkantaman ulkopuolella! Ison raatomallisen, missä pirussa lie talvehtinut. Resu veti sen alas seinältä ja läväytti puolitajuttomaksi ja sitä kautta kattien leluksi. Josko aamuun mennessä saavat sen hengiltä... edelleen täällä räpisee niin pirusti...

Metsästystaktiikkaansa nyt hetken tarkkailleena luulen, että linnut saavat edelleen olla melko rauhassa datsalla, mikäli se meidän naukumaijoista riippuu.

6 Comments:

At sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2007 1:56:00 ap., Blogger sea said...

Pörisevät ne kyllä saa joka kissan hulluksi. Meillä on ruvennut päivittäin tulemaan jotain ököä sisälle ja Anni on ihan villinä. :D

 
At sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2007 8:11:00 ap., Anonymous Anonyymi said...

Ai ei rouva ja Resu meinaa kannatella kisukuninkaallisia pitkin datsan ilmatilaa? Niin kuin että lentävä kissa kyllä pyydystää tipun. Entäs jos viskoisitte Misseä ja Nysseä vuoronpäältä toisillenne pihalla, ne voisivat siinä välissä yrittää pyydystää paistin. :-D

Meilläkin oli sellainen raatokärpänen. Ja toissapäivänä sisään tunki vielä ensimmäinen yökkökin. Kai se on kevät tulossa, vaikkei uskoisikaan.

 
At sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2007 9:22:00 ap., Blogger Ana said...

Kyllä ne mokomat huomaa jokaisen puolen millin pituisen elikon. Vaikka näyttäis että ne (tai siis vaikka nää) vain tuijottais jotain seinää tai nurkkaa meditointitarkoituksessa, niin tarkemmalla katsastuksella se ihmissilmälle melkein näkymätön hättä sieltä kyllä paljastuu.

 
At tiistaina, huhtikuuta 03, 2007 12:13:00 ap., Blogger ainailona said...

Sea: Onhan se hyvä, että ovat tarkkana! Jotain duunia niillekin...

Mulle uppos sun toinenkissa-aprillipila täysillä ja olin just tulossa onnittelemaan, kun polkkasitkin, että aprillia;))

Ota vaan toinen, pääset itse PALJON helpommalla, kun möyhentävät toisiaan ja hilluvat keskenään. Karvaa tosin on ihan tolkuttomasti...

 
At tiistaina, huhtikuuta 03, 2007 12:19:00 ap., Blogger ainailona said...

Satujatar: Pitäis kai toi ingengör laittaa kehittelemään joku kissasinkolinko, jossa olisi kärpäsenmentävä suunaukipitämismekanismi [huoh, ei näin pitkiä sanoja], että nää jotain saalista sais.

Nysse oli viime kesänä ihan nysvä ja Missenkin saavutukset helposti luettavissa yhden käden sormilla, vaikka pari ois jääny sirkkeliinkin.

Tsemppiä sinne Satujattaraan [Satujattarilaan?], kyl se kevät tulee, on aina tullut. Yököllä, joskus jopa ilman. Häntä pystyyn vaan, niin se kissakin tekee.

 
At tiistaina, huhtikuuta 03, 2007 12:22:00 ap., Blogger ainailona said...

Zepa: On se hyvä, että tässä taloudessa EDES joku huomaa jotain.

Kissankarvan suhteen tuo havaintoelin on nähtävästi sijoitettu vain minun käyttööni.

 

Lähetä kommentti

<< Home