Hiljaiset sillat, karvaiset illat

Olen nähnyt Hiljaiset sillat -elokuvan nyt ihan lähiaikoina parikin kertaa, lukenut kirjankin taannoin muutamaan kertaan. Aina se herättää yhtä ihania tunteita. Tunteita kemiasta, sen voimasta ja oikeutuksesta, kemia on kiehtovaa. Tunteita perinnöstä, josta verot on jo maksettu. Lempparinäyttelijänikin vielä. Breath taking every time.

Heti sen perään Boldareitten kärhämät ”kenen kanssa sen Brooken nyt taas pitäiskään mennä naimisiin, kun ylkiä on porstua täynnä” ei vaan oikein iske. Flättiä, vaikka sielläkin tehdään nyt just Hollywood-kuolemaa.

Asiasta karvaan

Saako jostain tilata tällaisia kuva-arvoitus Elmoja pelastamaan mut tukehtumalta kissankarvaan? Miksei pesukoneetkaan osaa nyppiä niitä karvoja mustista vaatteista veks – veivaavat vaan palloiksi. Niin paljon kuin näitä karviaisia rakastankin, niin karvantorjuntataistelussa häviän totaalisesti ja vajoan nähtävästi nöyhtäiseen ikiahdinkoon, josta ei ole paluuta. Köh.

Elma, any vinks? Meillä ei sit lueta vinkiksi _jatkuvaa_, säännöllistä nurkkien nuohoamista... tähänkin täytyy löytyä joku kuonantorjuntanappi, jonka vaan vetäsen aamuin illoin naamaan. Eiks nih?

_____________________________

Edit: 17.51 [no nyt en enää kehtaa heittää neljättä merkintää tän päivän piikkiin - luulette muuten, että tästä polkkaamisesta on tullut mun päätyä, no EI! Oli kerrankin vaan muutama ajatus samaan aikaan näpysköillä.]

Piti vielä puffata yhtä pitkästä aikaa stimuloivaa uudehkoa blogia. Vaikka nimi on ehkä vähän harhaanjohtava niin täs on hyvä tatsi, iskee meillä melko mukavasti.

Katsokaa, kun se kirmaa Polkistanin listoilla kohta suhahtaen Vaanilan ohi;)) Ei haittaa, meille juuri tämä julkisuuden määrä on oikein sopiva.

Ja sit piti vielä kompata Ihan [tähdellistä] elämää: Vaanilakin on raahattu sinne terveysportaaliin, teko tunnustettu kommenteissani. En usko sivuston jo nytkin niukaksi jäävän kiehtovuuden siitä suuremmin lisääntyvän.