tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Näin kulutan aikaa

Kiitos kaikille edellistä ilmoitustani kommentoineille lohdutuksesta, osanotosta ja kauniista sanoista. Pikku hiljaa helpottaa. Kun nyt vielä pikapuoliin saamme maammon loppusijoitettua mullan alle.

Vaikka tapahtuma oli ennustettavissa ja odotettavissa, on kuolema kuitenkin niin lopullista, että se mykistää ja pysäyttää, koskettaa. Huomasin, että surun ohella sisimmästäni purkautui ääretön helpotus ja sinne vuosien aikana kertynyt huoli ja väsymys. Yhteisvaikutus oli hetken täydellisen lamaannuttava. Niin sen kai pitääkin olla.

Totuttelua vaatii myös hoitosuhteen ja huolehtimisen päättyminen. Aika, jolla ei vielä osaa tehdä mitään järkevää. Ehkä kohta.

Valoa päin hissuksiin. Täysikuukin meille mollottaa.

8 Comments:

At tiistaina, tammikuuta 22, 2008 9:33:00 ip., Blogger Sun äitis said...

Valoa päin hissuksiin

Onneksi talven selkä on taittunut ja päivä päivältä valo voittaa alaa!

Lämpöisin ajatuksin

 
At tiistaina, tammikuuta 22, 2008 10:06:00 ip., Anonymous satujatar said...

Kiva kun irtosi muutama sana. Katellaan vaikka kuuta ja ollaan ihan hiljaa.

 
At torstaina, tammikuuta 24, 2008 1:54:00 ap., Blogger --KATA-- said...

Mäkin möllötän kuuta kohti. Voimaa.

 
At lauantaina, tammikuuta 26, 2008 3:36:00 ip., Anonymous Polgara said...

En osannut laittaa edelliseen postaukseesi osanottoja. Muistelin omaa tilannettani, kun W. kuoli ja mietin mitä sanoisin. Päätin olla hiljaa. Nyt ajattelin kertoa, että kyllä se helpottaa, joskus. Ei varmaan koskaan häviä, mutta helpottaa. Ja huojennus, helpotus ym. on sekin hyvä tunne, vaikka se minua vähän taisi hävettääkin. Tiesin, että parempi oli niin. Varmaan sinullakin on saman tyyppinen tilanne. Itse pääsin pahimmasta yli tekemällä töitä aivan älyttömästi, keikkaa keikan päälle. Pahin vaihe ei ollut hautajaiset vaan uurnan lasku - se oli niin lopullista. Eli elämää on vielä jäljellä ja kuu sekä tähdet taivaalla - hei, aurinkokin näyttäytyyy tänään!

 
At keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008 11:16:00 ip., Blogger ainailona said...

SÄ: Kiitos! Tieto siitä, että kevät kohta koittaa tuo lohtua ja antaa hrrkele VOIMIA, vaikka tänäänkin (30.1) turpaan tuli vastatuulen saattelemana vesimättöä lakkaamattomalla tempolla. Tän täytyy joskus loppua, eiks niin?

 
At keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008 11:18:00 ip., Blogger ainailona said...

Satujatar: Ryhdistymään päin tässä ollaan, juu. Kiitos meemilinkistä;) Vaanilassa luetaan Tsatujatarta joka päivä [kun oot viel niin säännöllinen päivittelijäkin!]

 
At keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008 11:19:00 ip., Blogger ainailona said...

Kata: Samaa kuuta sitä kai siel sakupetterissäkin uutukaisen kodon akkunasta tuijotellaan! Voimat otetaan vastaan kiitollisena;)

 
At keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008 11:21:00 ip., Blogger ainailona said...

Polga: Ymmärrän täysin. Kiitos, että halusit jakaa tunteesi ja kokemuksesi. Töitä niinpä niin - rutiinit pitää ajatukset suitsissa.

 

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home