Tunnelmia tavarataivastanhuvilta

Kuolinpesä on muuttanut meille! Sen ohella, että kuolinpesä täyttää pään, sydämen, ajan, pyrkii uniin ja pitää viranomais- ja asianhoitomielessä puuhakkaana, on se nyt konkreettisesti valloittanut myös asuntomme. Semmosta pientä tilpehööriä vaan, mitä sitä nyt ihminen yhteen osoitteeseen ehtii +40 vuodessa haalia.

Arabian porsliinit, Riihimäen lasin vaasit, kapiokirstu, suvun askartelemat pahkakupposet ja ristipistotyöt, jossain oloissa oikein kiva 50-luvun lipasto, nimikoidut perintöpellavat ja vääränväriset matot, täkänät, ryijyt ja retroverhot näyttelevät nyt merkittävää osaa sisustuksessamme. Näyttääpä banaanilta. Laatikot nääs.

Ei sillä, että en [varsinkin näitä kädentöitä ja aitoja asioita] arvostaisi. Totta kai! Se nyt vaan on rajallinen määrä mitä nykyasumuksemme itäsiipeen uppoaa yhtään mitään tässä kahden [2] default-hamsterin ja kahden [2] karvageneraattorin huushollissa. Ja kun siellä joukossa on vielä säkkitolkulla selvitettävää paperitavaraa, epämääräistä röhnää ja tolkuton määrä "roskaa", jota ei voi heittää tonkimatta pois. Huoh, hubaa on tiedossa pitkälle kevääseen!

Kannustakaa, oi lukijat armoinehmot! Muuten loppuu ainailona-buracell-[buranalla pörräävä duracelluliitti]-pupukaivinkoneelta latinki.

Vaikka valon määrä kuulemma lisääntyykin. Tämä tieto perustuu täysin tiedotusvälineisiin ja kuulohavaintoihin. Ikkunat meillä peittää kissankarvalla hunnutettu pahvilaatikkokaihdinjärjestelmä. Retroverho voisi ehkäpä olla sittenkin päheempi näky siinä kohtaa. Kirkuvan vihreä.

Toivottavasti muorilla on nyt väljempää.