tiistaina, toukokuuta 13, 2008

Alavilla mailla hallan vaara

Taimitarhurin tunnelmia
Pahoittelen häiriötä Vaanialaisisissa kuvayhteyksissä, mutta fotoja ei vaan nyt synny!

Vaanilan kesäkurpitsataimikko kukoistaa parvekkeella vallan hyvässä valmiudessa [senkin uhalla, että hurrrjan karvaiset co-hortonomimme hiipivä ruskeatikru Misse ja blondihko taisteluparinsa Nysse ovat käyneet säännöllisesti kuopimassa vateja]. Vihreä ja vihreäraidallinen lajike ovat lähes istutusvalmiudessa jo, tanakoita taimia pitää melkein toppuutella, etteivät puske liikaa pituutta. Keltainen reppana, joka on joutunut pahimpien kattentaattien kohteeksi, on loihtinut vasta kolme [3] kahdeksasta [8] siemenestä taimeksi saakka. Taitavat loput olla sinkoutuneet parvekkeen betonin syleilyyn tassuolentojen täppimisen tuloksena. Keltainen on perinteisesti kyllä antanut aina runsaamman sadon, joten ehkäpä sitä kolmellakin yksilöllä evästä saamme aikaan.

Kesäkurpparin ohella tänä vuonna Vaanilan purnukoissa kituu hävyttömän ruipeloita [ihan oikeaoppisesti lämpimissä sisätiloissa idätettyjä] ruukkutomaatin aihioita. Pitääkö niistä nyt vankimmat valita ja erottaa omiin purnukoihinsa? Näyttää siltä, että eivät suuremmin ole kimppakivamullassa itämisen jälkeen kehittyneet... ja nyt on aika kylmääkin luvassa, lasitetullakin parvekkeella saattaa lämpötila kopsahtaa sinne 5-10 asteen alueelle, hmm... Mitä hortonomihuumainen Tsutsujatar-kanssapolkkaja tekisit, kerro! Ja muutkin alan henkilöt, tervetuloa kommentoimaan.

Sääennusteen valossa sääliksi käy myös sitä [tanskalaista] vitosen pikkuruusua, jonka äitienpäivän lempeässä tuulessa uhkarohkeasti istutin äidin haudalle. Ajatushan se tietty on tärkein. Ensimmäinen äitienpäiväni ilman äitiä.

"Käy äitisi luona silloin, kun äitisi elossa on." Siinä mielessä ei ole mitenkään huono omatunto; kyllä siellä käytiin, välillä ihan väsyksiin saakka. Silti sitten, kun ei enää voi livenä lirkutella, löytääkin itsensä hautakiven edestä kontiltaan, silittämässä kultaisia kirjaimia, mumisemassa orastavalle nurmelle.

Ei minun ole niitä viimeisien vuosien hoitovelvotteita tai sitä rollensa puikoissa omapäisesti roikkuvaa mummelia ikävä. Ikävä on jotain muuta, varhaisempaa - tunneyhteyttä, jota jäin iäksi paitsi.

4 Comments:

At tiistaina, toukokuuta 13, 2008 9:50:00 ip., Anonymous Liljeholmsbron said...

Ostan äidille kukkia joka perjantai viikonlopuksi ne näyttää riittävän koko viikoksi hoitaa niitä niin hyvin :D Mielessä parempi nyt kun sitten hmm ...

 
At keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008 9:24:00 ap., Anonymous tomaattivastaava said...

Toivottavasti teidän parvekkeella on lasit. Sitten vaan ne visusti kiinni ja toivo parasta. Siirtele erillisiin yksiöihinsä ne tomaatin taimet, siitä he vahvistuvat. Anna taustatukkee eli tukipönkkä. Kylmällä elä kastele, sitten vasta kun hallanvaara on ohi.

Itse sain hätävarjelun liioittelukohtauksen ja roudasin pienet taimet ja yrtit viime yöksi sisälle. Tuli pelkokohtaus.

Viikonlopuksi jäävät sitten herran halttuun, itse kun poistun heitä kaitsemasta. On sitten ns herrassaan selviävätkö. Ja selviäväthän ne.

 
At torstaina, toukokuuta 15, 2008 12:09:00 ap., Blogger ainailona said...

Tomaattivastaava: Kiitos vinkkuroist! Lasit on. Rääpäleiden erottelu aivoiteltu ja toteutunee torstaipäivänä. Vettä ei heitellä ennen heltehiä.

Parhainta onnea viljelmillesi;) Peukut on tanassa!

 
At torstaina, toukokuuta 15, 2008 12:11:00 ap., Blogger ainailona said...

Liljeholmsbron: Kaunis tapa, kukat ilahduttaa aina!

 

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home