tiistaina, toukokuuta 25, 2004

Suihin suurempiin – ota tai jätä

Möksän hämärissä koettujen omakohtaisten lutkuvasikka-askareiden jälkeisissä mietteissä jäin pohtimaan armaan kielemme könkelöistä ilmaisua: Ottaa suihin. Miksi suihin? Ihmisellähän on vain yksi suu. Suihin otossa yksi ymmärtääkseni riittää, jos siihen vaan kiihkoissaan osuu. Heijastuuko ilmaisusta tietty oletusarvoinen huolettomuus ja epäröinti osumatarkkuuden suhteen; suihin eli sinne päin, saattaa mennä ohikin? Suu + suupielet = suun tienoot? Vai onko muinaisessa ilmaisun syntyasetelmassa tarvittu useampia suita toivotun purkauksen aikaansaamiseksi? Saattaahan operaatio ottaa kovillekin ja yhden suun puutuma tai suutelineen jäykkäniskaisuus voi estää tavoitteeseen pääsyn.

Ilmaisun toinen osa ”ottaa” on lähes yhtä hämmentävä. Jos alempaan onkaloon suunnattu aktiviteetti on pano, niin miksi suuhun tyrkättynä sama juttu on otto? Miksi otto, miksei vaikka jättö? Pitääkö suuhun panojättömättöä jotenkin erityisesti anella: Otatko, otatko? Vai tapahtuuko kaikki enemmänkin ottajan aloitteesta? Vaikuttaako sanavalintaan se, kumpi on aktiivisena toimijana? Onhan suuhun suunnattu akti onnistuakseen paljon riippuvaisempi ottajan taidosta ja suopeudesta kuin perinteisempiin reikiin tuikkaaminen, jossa ei välttämättä tarvitse osoittaa sen suurempaa intoa kuin antaa tietä.

Ja kas, näin suihin ottaja onkin muuttunut vaihtoehtoisen kanavan antajaksi. Vaikka suullaan ottaa, toisella päällään antaa. Miksi ei suun antaminen vastaavaan käyttöön olekaan antamista? Antaa suuta tarkoittaa lähinnä suu vasten suuta suuteloa.

Myös ottajan rooli saattaa vaihtua lennossa siirryttäessä noin metrin pätkä vartalossa alaspäin. Hämmennystä lisää entisestään vielä se, että samalla kun antaa saattaa saadakin. Tavallisesti se, jolle annetaan, saa. Entäs, jos ottaa - saako silloinkin?

Vanha hokema pitänee silti paikkansa: Ei se ota jos ei annakaan. Varo vaan.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home