Oi sanoi siili, olen tunteellinen SM-siili

Mökillä oleskelu näillä suvilla vaatii todellista masokistitaipumusta. Karskia otetta tarpoa hampaat irvessä, varpaat märkinä ulkohuussin ja tuvan väliä. Perverssiä halua vetää heinäkuussa päälleen tuulihousut ja fleece. Kärsivällistä lämmittelyloitsuntaa, jotta saa matalapaineessa grillin syttymään nihkeillä puilla ja sytykkeillä. Kivuliasta kitkentää kumisaappaissa sateen liottamalla vesiheinäplantaasilla. Ja paljon brandya, ettei palele eikä ihan hervottomasti ota pannuun.

Sateisen lauantaipäivän hupina möksällä tiirailin toisella silmällä vanhaa kotimaista mustavalkoelokuvaa ”Kertokaa se hänelle”. Mikä ylitsetulviva paatos ja vanhanaikainen viattomuus siitä huokuikaan. Nostalgista, tunteita herättävää muinaismusiikkia ja sydäntäriipaisevan koskettava, simppeli juonikuvio. Mauno Kuusisto pasteerasi komean korskeana upslaakipöksyissään. Sairaanhoitajalla oli hilkka päässä ja puku napitettuna leukaan asti, ei vilahdellut napakoru ei. Soppaa syötiin ja leivän päälle läiskäistiin tiinusta voita. Kaikki ol' niin hellää, hyvää ja puhdasta, kirkasotsaista. Ei epämääräisiä sivujuonteita, venkoilua tai yllättävää rähinä-äksöniä. Yksinkertaista romantiikkaa ja tarinankerrontaa, juonen arvaa jo ensimmäisen vartin aikana. Ihanaa. Loppukohtauksen aikana puhkesin vuolaisiin kyyneliin. Happy end.

Kyynikon kyyneleet ovat merkki siellä jossain sisimmässä herkällä laukaisimella sykkivästä sydämestä. Niin kauan, kun tuntee voimalla ja vimmalla, on toivoa. Kertokaa se hänelle.

Nyt kotona tuoksuu märkä kissankarva. Tuoksahdus tuo mieleen lapsuuden mäystinhiihtoreissulla nuoskalumessa kastuneen lapasen. Aitoa villaa.