lauantaina, lokakuuta 16, 2004

Yllätä rakkaasi – tee se pöydällä

Meillä on pyöreä ruokapöytä, jonka ympärille mahtuu kuusi [6] tuolia. Tavallisesti pöydän alla on kahdeksan [8] jalkaa. Toisinaan niistä neljä [4] on pöydän päällä. Viikonloppuisin pöydän ääressä syödään... ja joskus myös hieman virittäydytään tunnelmaan. Viikolla luetaan lehtiä, juodaan aamukahvia, levätään, naukkaillaan välipalaa ja kirjoitetaan kauppalappuja.

Aina viikon mittaan pöydän päälle laskeutuu kuin salaperäisen näkymättömän nöyhtä-keijun sinkoamana pinotolkulla Hesareita ja postia sekä sekalaisia lappusia; kuitteja, pysäköintilipukkeita, kilpailuponkeja, erikoistarjouslehtisiä ja erittäin tärkeitä muistilappuja. Lisäksi sinne kulkeutuu [ilmeisesti nelijalkajärjestelyllä] epälukuinen määrä kirjoja, käsilaukun ja taskujen sisältöä, namia, kaukosäätimiä, paristoja ja huomattava määrä talouspaperi/nenäliinamyttyjä.

Perjantaisin pöytää peittää kaikesta tästä hurjasta elämästä muodostunut, toisinaan melkoisen korkeallekin ulottuva kerrostuma, jonka alta on vaikea havainnoida pöytäliinan väriä tai karvan määrää. Pöydän muodon sentään vielä suurin piirtein erottaa. Tällöin kahta [2] jalkaa alkaa tilanne ottaa [siihen vähemmän käytettyyn] päähän, kun taas pesueen loput kuusi [6] jalkaa eivät ole moksiskaan.

Miten tämän jokaviikkoisen, perjantaitamme sulostuttavan kaaoskäytännön käsittelyn voisi välttää tai edes jotenkin järkiperäistää? Missä muut ihmiset säilyttävät viikon aikana kertyvää postia ja käsistään herpaantuvaa tavaraa? Pitääkö tekniikkaa ja nopeutta kehittää, jotta kaiken luukusta tunkevan ehtii lukea aina heti pois? Siirto muihin huoneisiin näyttää toimivan yhtä huonosti, totaalikaaoksen syntyaika niissä vaan on pidempi, kun sitä ei niin selvästi heti huomaa.

Mikä on se autuaaksitekevä säilytysjärjestelmä, joka nielaisee kaiken, ei vie paljoa tilaa, näyttää tyylikkäältä, ei pölyty ja josta aina etsiessään löytää haluamansa kymmenessä sekunnissa? Eikö yksikään mies ole vielä sellaista tarvinnut, jos ei sitä ole keksittykään?

-***-

Lopuksi yksinkertainen lukijakysymys, johon vastaamalla ehkäpä voisit auttaa meitä täällä Varo vaan tuotannossa palvelemaan Juuri Sinua Paremmin:
Koitko, että tämä bloggaus sisälsi seksiä?
[ ] Kyllä (Sinulla on hyvä mielikuvitus)
[ ] En (Sinulla on hyvä mielikuvitus)

__________________________________________________
Yllä oleva tuotanto on täysin fiktiivistä ja sillä ei ole mitään liittymäkohtia todellisuuteen. Nimet on vaihdettu muutamaankin kertaan. Meillä onkin teillä, jalat käsiä ja lehti Lehti. Pöytäkin on itse asiassa vain lasinalunen. Jos juttu sotii jonkun uskonnollista, poliittista tai mentaalihygieenistä ideologiaa vastaan, emme myönnä siitä mitään lisäpaistikkaita, olemme vaan niin pahoillamme kuin vaan voi vaan olla. Kaikki hernenenäkommenttioikeudet pidätetään mitä ripeimmin. Varo vaan.