tiistaina, lokakuuta 12, 2004

Parempi Allan mulla kuin mullan alla

Tuotanto-ohjelmasta oli varattu tälle yölle paikka pohdinnalle yhtä-aikaisen orgasmin myytistä, mutta hautaan tämän eittämättä kiinnostavan asian ruoppaamisen viime päivien aihepiirin valossa tuonnemmaksi. Varo vaan kun on täsmäblogi puhtaimmillaan. Täsmäytys ilmenee kaiken mahdollisen ronkkimisena assosatiivisessa järjestyksessä.

Hautausmaat näyttävät jälleen vilisevän harmaantuneita leskirouvia. Ei minkään värisissä poplareissaan, 60 denierin kanelinruskeisiin sukkiin verhotuissa, jokasäännilkkureihin survotuissa jaloissaan, tiukasti kulmistaan kuluneita käsveskojaan suonikkaissa, paljon passanneissa kasissään puristaen he vaeltavat leegioina edesmenneiden puolisoidensa haudoille. Näin syksyllä viedään kanervia ja havuja, valmistellaan kynttilätellingit ja pyyhitään lokinpaskat pois kivestä. Isänpäivänä sytytetään kynttilä. Sama meno jatkuu jouluun saakka. Kevättalvella lumi armollisesti peittää rakkaiden kummut. Kunnes kevään koittaessa alkaa taas kunnostus ja kuopsutus – ruusua, pelargoniaa ja liian kuivan kesän pelkoja.

Haudalla käynti on tärkeä osa surutyötä. Onhan se konkreettinen paikka, jonne voi mennä sanomaan kaiken sen, mitä jäi eläessä sanomatta. Silti ei kannata unohtaa elää.

Kaarlo Sarkia: Älä elämää pelkää

Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaa sano:
"Tämä on iäti minun."
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.

Tuossa Kaarlon klausuulissa se periaatteessa kiteytyikin, mitä olen viime päivinä yrittänyt blogissani ilmaista. Revi siitä.