sunnuntaina, helmikuuta 05, 2006

Vuonna 2006 lukemani kirjat

4.2.2006 kuitataan luetuksi Vuoden Ensimmäinen Kirja.

Tumppi Varonen: Syökö kuningas makkaraa? (Sammakko 2005)

Kirja kertoo makkaratehtaalla työskentelevästä Villestä, jonka turruttavaan päivästä, kapakasta ja sylistä toiseen – rytmiin tulee eksoottinen katkos, kun Ville joutuu pakkolomalle. Hän myy vinyylilevykokoelmansa ja lähtee puoleksi vuodeksi reppumatkailijaksi Thaimaahan.

Kirjan sanoma kiteytyy sivulla 201 [/251]: ”Huomasin, ettei mulla ollu hyvä missään. Mä taisin olla levoton sielu. Olin rakastunu, taas. Olin luikero, raha poltti taskuissa ja munat housuissa. Haistoin kaljan ja savut, kuulin laulut ja huvit. Rakastinko krapulaa, henkistä luuserin oloa? En uskaltanu sanoa itselleni, ei enää. Pelkäsin totuutta, kapinaa, aitoutta, aitoa ja täydellistä sitoutumista. Uskaltaisinko luoda nahkani ja jättää sen turvallisen kolmion johon kuulu makkaratehdas, kapakka ja kämppä?”

Huomatakseen tuon sinänsä osuvan kiteytyksen pitää lukea ne 200 ensimmäistäkin sivua, vaikka välillä tulee uskon puute. Thaimaan arjen kuvaus on kirjan parasta antia. Kaurismäki varmaan tekisi tästäkin tarinasta hyvän elokuvan.

Kirja on mitä parhainta odotushuonelukemista: pienikokoinen ja kevyt. Mikään [yllättäväkään] keskeytys ei estä aikanaan jatkamasta sujuvasti siitä, mihin jäi.
----
Tämä on keräilymerkintä. Jos saan vielä lisää kirjoja luetuksi tänä vuonna, niin nostan tämän merkinnän aina moisesta ihmeestä kertoessani pinon päälle.

3 Comments:

At maanantaina, helmikuuta 06, 2006 12:34:00 ap., Blogger sea said...

Ai ei kerkee lukemaan koko kirjaa. ;)
Mulla on menossa jo ties mones... Huomenna taas kirjastoon. Tylsää tämmönen kotona oleminen.

 
At maanantaina, helmikuuta 06, 2006 11:32:00 ip., Blogger ainailona said...

Kuule Elina, tämä kirja aloitettiin jo aikoja sitten viime vuoden puolella! Sairasvuode vihdoin vei finaaliin. Aika aikaansa kutakin...

 
At perjantaina, helmikuuta 10, 2006 12:39:00 ap., Blogger sea said...

Hitaasti hyvää tulee. :)

 

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home