lauantaina, syyskuuta 09, 2006

Surkuhupaisaa, varo vaan!

Nyt on pakko siteerata edesmennyttä isääni: Voihan perseen suti!

Jo [ammoisen] kesälomani viimeisillä viikoilla tulostaan ilmoille hönkinyt flunssa sai tautiseen räkäpäähänsä räjähtää käsiin juuri tällä viikolla, kun oli Paljon Erittäin Tärkeitä Asioita hoidettavana. Hissukseen niiskutus, kevyt kenttäyskä ja ajoittainen tukkoisuus muuttuivat yhdessä illassa lamauttavaksi hinkuyskä-limaruutta-kuumehouruhappeningiksi. Mikä ajoitus!

Työpaikkahaastattelu, hah! Kyllä oli haistattelijalla varmasti ihmettelemistä, että ollaanko tässä nyt ihan asiallisessa haastattelutilanteessa vai bronkiittikerhon syyskokouksessa. Onkohan kovinkin sairastelevaista laatua tämä tapaus [vuotuiset sairaspäiväni voi laskea yhden käden sormilla ja vielä jää keskisormi vapaaksi muuhun käyttöön, se toki firman isovelivalvoorekistereistä jo näkyykin]? Ei ole suuret toiveet uuden oravanpyöränpyörittäjäntoimen suhteen, ei.

Muutakin ohjelmoitua kidutusta viikkoon oli buukattu ihan riittämiin, kunnes kokoustavat kollegat ystävällisesti kieltäytyivät kuuntelemasta köhimistäni enää yhtään enempää ja passittivat työpaikkatohtorin jonoon sanoin, että takaisin ei ole tulemista ilman kohdallaan olevaa lääkitystä.

Täällä sitä nyt sitten lepäillään odotellen lääkityksen vaikutuksia. Vaikka olisi ollut pitkästä aikaa ihan mukavaa viikonloppuhubaakin tiedossa. Ei jaksa, ei käy, pitää ottaa rauhallisesti.

Ei silti olisi ollut viisasta katsoa tässä märinätilassa 7 tuntia Myrskyluodon Maijaa FST:ltä putkeen. Voi kiesus, miten siinä joutuukin vatsalihakset kokoajan tiukalle, kun pelkää milloin seuraava katastrofi iskee; joku putoaa jäihin, hukkuu muuten vaan mereen, susi hotkaisee tai lehmä teloo koipensa ja pitää lopettaa. Talo palaa ja kaikki tarvekalut tärvääntyy. Äärimmäisten katastrofien ulkopuolinen muu elämä on jatkuvaa synnytystä äärioloissa, sapuskan loihtimista tyhjästä ja pyykkäämistä ahavoitunein käsin taivasalla. Piristävää!

Onneksi sentään Yle Teeman Queen iltapuhde toi hieman lohtua. Show must go on. Freddie oli [ja on edelleen] täysin omaa luokkaansa. Ei tämä uusi [vieraileva] solisti Paul Rodgers silti ihan hepponen häiskä ole. Hyvin kulkee Queenin hengessä.

Näihin hallusinaatioihin, näihin houreisiin.

2 Comments:

At lauantaina, syyskuuta 09, 2006 11:46:00 ip., Blogger Eowyn said...

EI EI EI EI EI! Paul Rodgers on paha, paha mies! Otsasuoni pullottaa, kun äijä vetää antaumuksella Freddien elkeitä matkien! Tunnustan kyllä, että miehellä on komea ääni eikä ulkomuotokaan hassumpi ole, mutta herra Rodgers nyt vaan on väärässä paikassa, imho.

 
At sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006 12:01:00 ap., Blogger ainailona said...

Eowyn: Jaa, taidan hallusinoida pahemman kerran;) Osaa se minusta laulaa sentään, mutta ei se mikään Mercury ole. Eikä tule. Enkä minäkään tätä verrytellyttä uusioQueeniaAbout60 menisi katsomaan livenä.

Paras turvata vaan levyhyllyn antimiin. Se millä Resu mut aikoinaan [ratkaisevasti] valloitti oli matkakasetti [kesti just silloisen kodin ja työn välisen matkan] ja siinä oli mm. "Grazy little thing called love";)

 

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home