Siipikarjaa rullalla
Kaikesta tonkimisesta ja yleiskurimuksesta huolimatta joka päivä täytyy syödä. Viikonloppuna kotkottelimme tähän malliin.
Hankitaan paketti lyttyyn sahattuja kotkonkappaleita [esimerkissämme oikein ohuita kalkkunafileitä, pakkauskoko 6 kpl]. Ripotellaan pliuskan pintaan pippuria [ja suolaa, ken uskaltaa], päälle siivu kinkkua, neljä nokaretta fetaa ja tupsu tuoretta rakuunaa. Kääritään rullalle ja laitetaan tikulla kiinni. Toistetaan esimerkissämme kuusi [6] kertaa.
Kärvennetään kääröt korkealaitaisessa paistoimessa mukavan rusehtaviksi. Lisätään tetra sweet & sour ruokakermaa, pari lusikallista pippurituorejuustoa ja kokonainen paloiteltu tuore mango [Ruokalan poika näytti männäviikolla aamutelkussa, miten mangon tuoreuden hypistelemällä tunnistaa ja hyvin meni!]. Maustetaan vielä hieman maun mukaan ja annetaan porista aikansa.
Kaveriksi kuullotetaan [voissa] paloiteltu kesäkurpitsa ja fenkoli, jotka hunnutetaan kulotuksen päätteeksi parmesanilla. Toki riisiäkin voi ajatella.
Nautitaan kera puolikuivan [meillä ei juoda kuivia, Resu pitää vain makeista asioista] valkoviinin [esimerkissämme Rosiere Chardonnay-Viognier 2006, France] kanssa.
Lopuksi ajaudutaan edellisen jutun turpeaan tunnelmaan. Se on siinä. Kuvaa ei taaskaan ehditty ottaa.
9 Comments:
Vau, täälläkin on riehuttu fenkolin kanssa. Fenkoli on mun uusi idoli, mutta jotenkin siitä tulee mieleen fenyylianalyniinin lähde. Ei kun miten se meni? joku fenkolia anaaliin juttu kuitenkin...
Minäkin näin kun poika hiplasi mangoa, tuli mieleen, että sehän antoi periksi kuin meikäläisen hipiä. Paitsi naamasta.
Joko nyt olen riittävästi häpäissyt itseäni muiden kommenttiloorissa. Varmaan oli hyvää.
...kysymysmerkki unehtui, ajatelkaa se oikeaan paikkaan...
Satujatar: Onkos siellä nautittu muutakin kuin kansalaistottelemattomuutta, kun kyssäritkin unehtuu?
Joo, ja venkoli on tosi namia. Melkein vaatis sitä huonoo punkkua rinnalle, mutta näköjään valkkarinkin kanssa putoo.
Seuraavaksi kai kokeilen fenkolia Pernodpedillä;))
Ooh, näläkä tuli ja täällä mainittiin vielä pornod! Tämä on niinkuin semmoinen anis henkinen moderni gordoon blöö. Menee kokeiluun! Mää ilmottelen sitten että miten meni.
Millais sen kypsän mangon sitten tunnistaa? Mää en hipelöintejä nähnyt.
Kata: Perdonmarinoitu kotko se taitaa olla pakkokokeilun kohteena. Ei voi mennä vikaan.
Sea: Kun sitä mangoo painelee peukulla, niin joustaa hippasen ja pieni "mustelmamonttu" jää. Ei haittaa, jos ostaa kovankin, jos on aikaa antaa sen kypsyä huoneenlämmössä pari päivää.
Värillä ei tainnut olla väliä.
Ostikin tänään mangon vaikka luin kyllä ohjeesi vasta nyt. K-kaupassa kun oli mangoa 0.90e/kg!
Sea: Noh? Miltä se tarjousmango nyt tuntuu? Vai joko söit sen...?
Jos on piukea ja kova, niin vartoile vaan muutama päivä. Mieluummin vaikka kypsyttelet yläkanttiin, se ei haittaa niinkään kuin liian raakaa käpistely. Kukas nyt puuta haluaisi vapaaehtoisesti järsiä.
Hinta tuntuu olevan kohillaan. Taidan mennä hiplaamaan huomenissa, jos onkin joku mammuttimarkkinatarjous...
Lähetä kommentti
<< Home