Omenateatteria

Vaanilan säilöntähaarasta: omppupomppu

Ruskaretken kotimatkalla kuormaan lätkäistiin aknoppilassa kaksi muovikassillista omenia. Niitä puun alle pudonneita, rupisia ja matosia reppanoita, joiden poskeen ei suin surminkaan tekisi mieli hampaitaan upottaa.

Kärsivällisellä perkaamisella niistä kuitenkin syntyi sangollinen sosetta. Kuorimisvaihe vaan on melkoisen työläs, monta tuntia tuhraantui asian ääressä ährätessä. Clapton pauhasi koneessa ja kuorimaveitsi teki työtä käskettyä. Unohtamatta virallista valvontaa [Nysse, meiän pöytäelukki].

Melkoinen ylläri oli madonreijästä kurkkaava mato [no heh, pitäiskö hankkia elämä, jos OMENAmato on ainoo ylläri aikoihin?]. Sieltä se luikerteli kylläisenä ulos, kun veitsi sivalsi peräpään pois. Omenakin sitten putosi hyppysistä ensikohtaamisen seurauksena - sen verran oli säpsähdyttävää. En kuitenkaan sortunut muuttamaan reseptiäni liha-omenasoseeksi.

Näin se Vaanilan sose menee
Omenaa jonniin verran
Niin vähän vettä kun pohjaanpalamisen uhalla uskaltaa laittaa [no joo, se eka padallinen paloi pohjaan]
Kanelitankoja
Vaniliatankova

Keitellään kunnes mössäytyy. Poimitaan tangot pois ja viimeistellään sauvasekoilijalla. Lisätään sopivasti sokeria. Laitetaan uuniin lämpöhempeilemään kunnes on sokerin kanssa kuumaa. Atamonoidaan. Tölkitetään. Syödään.

Kylläpä sitä tulikin monta purkkia! Päivän ekoteko - ei jätetä kaveriomppuja uinumaan puiden alle!