perjantaina, helmikuuta 17, 2006

Näytteitä, täytteitä, hankalia käytteitä

Niin kuin ei siinä jo olisi tarpeeksi, että postiluukusta tunkee lähes jatkuvalla soitolla [pyytämättä ja täysin yllätyksenä] erilaisien bulevardilehdyköiden näytenumeroita, pullistelevat mokomat vielä täynnä toinen toistaan ihmeellisempiä sivuilleen liisteröityjä tuotenäytteitä. Ryppyrasvaa, näppyrasvaa, ympärysvoidetta, lotionia, shampoota, hoitoainetta, naamioita, jalkakylpyrakeita, kuorintaa jne.

Nämä kiusankappaleet kertyvät ärsyttäviksi keskittymiksi kylpyhuoneen oletusarvoisesti jo suunnitteluvaiheessa liian pieniksi piirretyille hyllyille ja muille säilytyskalusteille. Niistä pitää pyyhkiä pölyt. Ne ovat tiellä, putoilevat lavuaariin kesken hampaiden harjauksen. Kissat leikkivät niillä hippaa. Ne takertuvat toisiinsa muodostaen epäsymmetrisen klimpin, jossa on teräviä kulmia. Ne eivät ole mitenkään visuaalisesti harkittuja sisustuksen pikantteja yksityiskohtia [niissä samaisissa lehdissä, joiden välissä kiusikset tunkeutuvat tilaani ei todellakaan näy kylpyhuoneiden somisteina niitä!].

Ei niitä koskaan kotioloissa muista käyttää. Joskus matkoilla tulee hätätilassa yritettyä raapaista näytepakkaus auki, mutta kun ei kynsisaksien kanssa saa enää matkustella, niin eihän tuohon sitkokelmuun pääse sisään edes [hyvilläkään] hampailla. Huoh.

Kuvitteleeko se mainoksensa ja näytteensä lehden väliin ujuttanut tuotetta edustava taho jotenkin ilahduttavansa minua? Uskooko se, että ylipäätänsä muistaisin mitä tahnaa [silmät kiinni] ropeloin räpylääni sieltä näytepakkauslaatikosta, varsinkin kun pakkaus lentää siinä samassa roskikseen? Olettaako se, että mulla on ihan älyttömän SUURI pää, kun ei millään kulu se koko lituska kerralla?

Eikä mikään, ei niin mikään yhdiste maailmassa saa Vaanilan liehulettiä näyttämään samalta kuin Swartzkopfin Gliss mainoksessa. Ei kuuna kull*n valkeana!

Muutenkaan ei kannattaisi tässä mielentilassa riepovalle ainailonalle tulla pääkirjoituksessa toitottamaan positiivisen ajattelun parantavasta voimasta, murr, ei ainakaan, jos tuulee yhtään yli 10 metriä sekunnissa…

Siunattu perjantai!
----
Kullasta tuli mieleen, että näissä kisoissa nähtävästi ainoa keino kuulla Maamme-laulua on kuokkavierailla maastohiihdossa [mikä ihmeen maastohiihto - missäs muualla voi hiihtää? Onko multa mennyt joku ratahiihto ohi?] menestyvien Virolaisten kemuissa.

8 Comments:

At perjantaina, helmikuuta 17, 2006 9:27:00 ap., Blogger Kati Parppei said...

Samaa mieltä.

Muinoin ilmaisjakelulehtiä jakaessani niiden kylkiäiseksi piti erään kerran (muiden mainoksien ohessa) pistää pieni shampooputeli. Niitä varten piti mukana roikottaa erillistä kassia, joka tyhjeni vielä paljon lehtikasseja nopeammin. Koko touhuun meni kolminkertainen aika, ja koko sen ajan satoi kaatamalla. Wash&Go!

 
At perjantaina, helmikuuta 17, 2006 1:25:00 ip., Blogger sea said...

Tuo Garnierin Innovaattinen naamarasva oli kamalaa. Itsellä tyhjenee näytepakkaukset aina kun unohtaa/ei ole rahaa uutta shampoota/hoitoainetta/mitä ikinä. Minkäs kylkiäisenä tommosia jalkajuttuja saa?! Emmää vaan ole saanut.

 
At lauantaina, helmikuuta 18, 2006 12:51:00 ap., Anonymous Anonyymi said...

Nysse esiin, tai muuten kuvittelen että se on koira.

 
At lauantaina, helmikuuta 18, 2006 1:33:00 ap., Blogger ainailona said...

Pagisija: Go-go;))

Elina: Muistaakseni rakeita on ilmaantunut ihan erillisessä lähetyksessä muka-kiitoksena jostain älyttömän halvalla hankitusta akkainlehden kuukauden tilausjaksosta.

Satujatar: Kyllä Nysse on mitä suurimmassa määrin kissa. Tiedustelen, myöntääkö neiti haastatteluja [heti kun löydän hänen kissuutensa arvatenkin kirjahyllyn kakkostasolta].

 
At lauantaina, helmikuuta 18, 2006 12:27:00 ip., Anonymous Anonyymi said...

Minäkin muuten sain jotain vaaleanpunaisia jalkakylpyrakeita jäykässä muovipakkauksessa! Aika voimakas tuoksu niissä oli.

Itse heitän usein nuo näytteet suoraan roskiin. Tunnustan kyllä, että omassa kylppärissänikin niitä silti on luvattoman paljon kaappien pohjalla. :) Kuinka vanhoja lienevätkään!

 
At lauantaina, helmikuuta 18, 2006 2:42:00 ip., Anonymous Anonyymi said...

Edes kuva Nyssestä? Pliis. Muuten muutan teille.

 
At maanantaina, helmikuuta 20, 2006 3:07:00 ip., Blogger sea said...

Postauksen innoittamana testasin tuota vaaleanpunaista Lorealia nutri glossia. Tuoksu oli mitä huumaavin! Ihana marjainen, kenties mansikkaa? Luonnostaan karkeat hiukseni tuntuivat hieman pehmeämmälle vielä seuraavan pesunkin aikana. Näytepakkauksesta riitti sopivasti kahteen kertaa ja onneksi hyllyssä on vielä toinen näytepaketti. Nam, tätä lisää jos ei muuten niin tuoksun takia. :)

 
At keskiviikkona, helmikuuta 22, 2006 1:11:00 ap., Blogger ainailona said...

Elina: Jaa, kiitos vinkistä, täytyykin imppailla joku ilta mansikkia...

 

Lähetä kommentti

<< Home