perjantaina, maaliskuuta 23, 2007

Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee liikenteessä?

No se sama *piip*utus, josta muutenkin päivittäiselossa joutuu kärsimään ja jota masinoi välinpitämättömyys, itsekeskeisyys, kiire, näyttämisen halu, kuolemattoman kaikkivoipaisuuden tunne, osaamattomuus ja tie-elämässä liikkuvien ä-ä-r-e-t-ö-n H-I-T-A-U-S. Ja se kaikille meille riittämätön, rupinen tie, baana, haivei toisistamme aiheutuvine ruuhkineen.

Mutta suurin niistä on välinpitämättömyys, joka ilmenee tietynlaisena tienkäytöllisenä auto-autismina [pyydän anteeksi sanavalintaani kaikilta oikeasti autisteilta]. Ei oikein olla siellä tiellä kuin tiellä, haahuillaan niitä omia juttuja siinä ajon aikana, kaikki autossa tapahtuva toiminta palvelee vain siellä istuvan otuksen omia tarpeita huomioonottamatta millään lailla kotteron ulkopuolista meininkiä tai sitä, että joku ihan oikeasti on menossa jonnekin edes aavistuksen verran päämääräorientoituneesti.

  • Hengaillaan täysin holtittomasti vilkutta kaistalta toiselle kuin lentävässä lautasessa avaruudessa, vaikka ympärillä on todistettavasti ihan oikeaa elämää ja muita saattaisi kovastikin kiinnosta avaruusaluksenkuljettajan aikeet.
  • Kääntyvissä risteysvaloissa, missä kääntyjillä on tyypillisesti niukasti aikaa, kuhnaillaan räpläten autoradiota, punaten huulia tai kaivellen munia, vaikka pitäisi jo edes tapailla kepakkoa, että muutama muukin ehtisi. Jos nyt sattuu olemaan vielä vihreä nuolivalo, niin sitä nyt ei koskaan nähdä.
  • Ajellaan Kehällä pappamopedivauhtia piirun alle sallitun ihan vaan ”turvallisuussyistä” muka niin kuuliaisen kansalaisen tekopyhä naamari päällä ja kaikki sallittua vauhtia etenevät joutuvat koukkimaan.
  • Ei jakseta katsoa yhtään autoradiota pidemmälle eikä osata missään nimessä lukea liikennettä pätkän vertaa edellisen auton peräpeiliä edemmäksi.
  • Ja kun siellä horisontissa kilsan päässä siintää taxi/bussikaistan lopetusmerkki, niin totta kai se kaista pitää ottaa heti käyttöön, jos oma tökkii. Ja sitten tööttäillä ja pusutella puskuriin niitä, jotka yrittävät siirtyä sinne vasta sallitussa kohdassa [vain laillisesti kaistaa posottelevat taksit tajuavat kuuliaisen autoilijan tuskan].

Tää on TOSI vaikee. Joka päivä.

5 Comments:

At perjantaina, maaliskuuta 23, 2007 6:06:00 ip., Anonymous Anonyymi said...

Huikauheeta - olenkohan minä ollut yhtenä innoittajana? Vaan sääntöjä kun yrittää periaatteestakin, sekä niiden sinivuokkojen sakkovaarojen takia noudattaa. Ei oo helppoo, ei.
Ja juu, päämäärätiedottomuutta voi myös näytellä. Kun ajotoiminta on rutinoitunutta, näyttää autismilta vaikka havaitsee ihan tavallisesti.

 
At perjantaina, maaliskuuta 23, 2007 6:10:00 ip., Anonymous Anonyymi said...

Lisäys edelliseeni: joskus meneepi pikku piru päälle, ja ihan kurilla testaa/jäynää jonkun yli-intoisen kilpakurvailijan taitoja/hermoja. Halvat huvit, mutta on kuitenkin!

 
At sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007 11:11:00 ip., Blogger ainailona said...

Ano: Autismi ilmenee minusta erityisesti liikennekäyttäytymisenä [ei niinkään rutinoituneena], ei ulkoisena esiintymisenä [mitä vähemmän ehtii havainnoidakin].

 
At keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007 1:34:00 ap., Blogger Maurelita said...

Tästä voisi kehittää huiman pariisilaisversion...

 
At lauantaina, maaliskuuta 31, 2007 1:57:00 ap., Blogger ainailona said...

Maurelita: Aivan huimaa, arvaan - ei voi verrata! Hesan muka ruuhkaiset nurkat ovat varmaan maalaispitäjiä Pariisin näkökulmasta;)

Mielenkiintoista olisi lukea kuvauksesi - autoiletko itse siellä hulinassa päivittäin?

 

Lähetä kommentti

<< Home