Huh, huh, ohi on! Kiihkein mökkeilykausi nimittäin. Niin paljon kuin tuosta perintöasumuksesta nautinkin, niin kyllä on meno ympäristössä muuttunut edellisen sukupolven ajoista. Ainahan siellä on äänekkäitä ihmisiä ollut joka torpassa, väkeä tullut ja mennyt, vietetty vuorotellen aikaa joskus kovallakin volyymilla ja harrastettu mitä kukin. Mutta aina _
välillä_ on ollut hiljaista.
Nyt tuntuu, että melua puskee joka suunnasta koko ajan. Känniset ördää ja koheltaa yöt, kimeä-ääniset ipanat kiekuvat rannassa räpiköimässä päivät, hornetit jyllää taivaalla, vesiskootterit sun muut pöristimet pörpöttää vesillä ja kylätietä kaahottaa tihenevä maastureiden ja viritettyjen kesäautojen riehakas ralli.
Jos pieni hetki linnunlaulua sattuisi korviini kuulumaan, niin eikös uusi [mökkeilyssä selvästi vasta-alkaja] naapuri siihenkin saumaan räppää Iskelmäraation päälle! Saatan olla suvaitsematon käppänöityvä persläpi, mutta minusta poppi ei sovi mökille. Sitähän tulee koko ajan joka paikassa muuten.
Mökillä on parhautta olla omissa aatoksissaan, luonnon äänien varassa. Saa soida aidot asiat - haitari, huuliharppu, kitara, nuotin vierestä hoilotettu laulu, vaikka mimmonen törähtelevä torvi, mutta ei se sama kulunut hittipotpuri, mitä muutenkin "joutuu" kuuntelemaan arjessa. "Maruzella, Maruzee, on tyttö merenerannan kuuman, kalastajat Napolin.... Sun luonasi oon onnellinen tiedäthän sen, satoi tai paistoi.... Mä ajan koko yön sun luoksesi takaisin...."
Ja jokaisen saaressa älämölöä harrastavan kannattaisi laittaa nauhuri mantereen puolelle viikonlopuksi; sen lisäksi, että tallenne toimisi yöllisten uhkailujen, veitsenvilauttelujen ja turpaanvetojen todisteena, saattaisipa totuus äänen äimistyttävän kuuluvasta kiirimisestä vettä pitkin konkretisoitua kertaheitolla.
No joo, niponipo. Tulipahan rätkytettyä. Helpotti.
Back to basic. Urbaania liikenteen huminaa ja lähiökippolan karaoken kuminaa. Ei hullumpaa, kun sen tietää.
