Vaaleanpunainen painajainen

Näyttää pahasti siltä, että menestyksellä käynnistynyt kesän sukujuhlien välttelystrategiamme kohtaa vertaisensa haastajan ensi viikonloppuna ja joudumme osallistumaan läheisen sukulaisteinin ripitysriitteihin. Kyseessä on lisäksi vielä Resurssin suku, jota olen toistaiseksi vähemmänpuoleisesti laajempana rintamana tavannut. Tosiasiasta valaistuneena tein retken paikalliseen outlet-tehtaanmyymälään silmäilläkseni jotain sopivaa päälle pantavaa. Sitähän naiselta ei koskaan komerostaan löydy [trad.], ellei siellä lymyile mies.

Ja kas, siellähän se roikkui tangossa kuin juuri minua vartoillen; unelmieni nasun pinkki, juhlavammanpuoleinen jakku [pinkki on väri, joka sopii minulle erinomaisen hyvin ja pidän siitä muutenkin, se on helppo yhdistellä musta/sinivoittoiseen muuhun garderoobiini]. Kimppuun vaan! Tempaisin hintalapun esiin ja hinta puhutteli juuri oikeaan, ostopäätöstä kypsyttävään sävyyn - Visa lompsassa ei värähtänytkään. Ruoppasin palttoorivistöä ja löysin kuin löysinkin oman kokoni. Tai siis koon, jonka kuvittelin olevan sopivan [on se aina ennenkin mahtunut]. Koppiin.

Voi turkasen turkanen. Jakku on ihana, mutta aavistuksen verran piukka. Ei kovin paljoa, mutta sen verran ratkaisevasti, että ei mene ainoa nappi kiinni. Maha pömpöttää ikävästi näkösällä. Entäs jos laittaisin mustan paidan alle? Hmmm... joku panssaripaitamalli voisi piilottaa pömpön. Tai jos survoutuisin vatsan litistäviin alusreleisiin? Mutta kyllä se pötsi sieltä kuitenkin taitaa kiusallisesti pullahtaa esiin, jos tuulenvire osuu oikeasta kulmasta takin liepeitä hulmuttamaan. Tosiasiasta masentuneena, mutta edelleen toiveikkaana kipaisin äkkiä takaisin tangolle. Ei löytynyt isompaa [pienempiä kyllä senkin edestä]. Mikä tragedia!

[Tässä kohdin mies lähtisi tyhjin toimin kotiin, mikäli ylipäätänsä olisi sortunut tehtaanmyymäläostoksiin jalkapallokisojen aikaan]

Kiersin kertaalleen koko tehdashallin läpi tähyillen nurkista, tangoilta ja tiskien alta pinkkiä pilkahdusta merkkinä laumastaan eksyneestä minun [nykyisestä, isosta] koostani. Ei näkynyt. Palasin liian pienen luo. Menin uudelleen koppiin oheisvarusteiden kanssa. Onneksi oli viileä päivä eikä suuremmin ruuhkaa. Pruuvailin aikani eri yhdistelmiä. Jakku oli aina vaan auttamatta liian pieni samalla, kun se oli niin ihq. Nyyh.

[Tässä kohdin naisenkin pitäisi lähteä tyhjin toimin kotiin]
[Vaan mitä saakaan aikaan naisen mieli ja ontuva logiikka, ikuinen usko ja toiveikkuus, kasarifiilikset oman lösähtävän bodin suhteen?]

Mutta oli se niin halpa, että ostin sen silti. En aio survoutua siihen vielä ensi viikonloppuna. Saattaa olla, että tämän kesän juhlissa en pääse siitä nauttimaan, mutta on se niin ajaton ja mieleinen, että ensi keväänä taatusti, varo vaan [!]. Siitä tulee seuraava ”tavoitepainovaate” – se, johon mahdun mainiosti, kunhan vain hieman treenaan masua, jätän parit oluet väliin ja karsin suolapähkinät. Sellainen samanlainen hieman liian pieni vaate, joita kaappi on jo pullollaan. Ei se ihme, että ei naisella ole mitään päälle pantavaa.

Rahat meni, mutta ongelmaa ei ole vielä ratkaistu. Sattuuhan sitä ihan bisneselämässäkin. Pala kakkua [virtuaalisesti, ilman kermavaahtoa].