Hämmentäviä ammatteja: Suuhygieenikko

Äkkiä se vuosi vierähtää – hammaslääkärini lähestyi taas ja kutsui luokseen. Olen käynyt tällä samalla Antilla iät ja ajat. Pidän hänen minimalistisesta tyylistään; ei mitään ylimääräisiä moraalisaarnoja eikä nuhteita. Hän tekee vain asiallisesti voitavansa rappeutuvan kalustoni kunnostamiseksi. Ja onhan sinne useampi tonni aikojen saatossa rahaa tullut kannettua, laskee sitten vanhassa tai uudessa yksikössä. Hammasluu kun ei ole meidän suvussa sitä vahvinta laatua.

Ennen vanhaan hammaslääkäri itse hoiti myös hammaskiven ja tummentumien rapsutuksen. Enää ei ole asiaa tohtorin satulaan, ennen kuin on käynyt suuhygieenikon kidutusistuimen kautta. Tällä kertaa raapimavälineen varressa oli oikein herttainen nuori tyttö, joka mukavasti murteella haasteli samalla kun työskenteli. Huolellisesti ja tarkasti selvittäen hän raapi ja huuhteli, ruopsutti ja huuhteli, kuopsutti ja huuhteli, sanaili kevyesti hammaslangan käytöstä ja huuhteli. Käsittelyn loppukliimaksina käynnistyi ympäriinsä valkoista jauhetta pärskivä soodapainepesuri, jonka suihkuttelun jälkeen oli koko naamavärkki kalpea kuin kalkkilaivan kapteenilla. Operaatio kesti melkein tunnin!

Maatessani siinä suojalasit silmillä en voinut kuin itsekseni ihmetellä neitokaisen ammatinvalintaa. Minkä luonteinen ihminen saa kicksejä tupakan, punkun ja kahvin värjäämien, eroosion kuluttamien, ties minkä korroosion kalvamien hampaiden tonkimisesta päivä toisensa jälkeen? Mitä miettii hän aamulla töihin tullessaan katsellessaan päivän varauskirjaa - onpa jännittäviä tapauksia tänään? Mikä on hommansa juju, että hän jaksaa siihen innokkaasti kerta toisensa jälkeen ryhtyä? Kokeeko hän jokaisen suun ammatillisena haasteena taistelussa hammaspeikkoa vastaan? Etsiessään tarmokkaasi merkkejä ientulehduksesta tuntee pelastavansa taas yhden poloisen tekohampaiden lokseelta? Jospa hän onkin itse hammaskeiju!

Tulipa käsittelystään turpaan todella raikas olo, vaikka vähän ikeniä kolottaakin. Hetken taas muistan sen hammaslangan... ja keijun.

P.S. Tämä on näköjään ainailonan 100. bloggaus, höh! Niin se läppä lentää ihan huomaamatta. Varo vaan.