Latilitilalla, tuli hännän alla

Ennakkosuunnitelmani ajaa Puolasta seuraavaksi yöksi kiinnostavaan kohteeseen Latviassa osoittautui liian pitkäksi päivämatkaksi. Syynä virhe-arvioon olivat Puolan työläät tiet, joiden kyntämiseen meni pidempi aika kuin luulin, sekä koko päivän mäiskinyt rankkasade. Vaikka tie parani heti, kun pääsimme varsinaiselle Via Balticalle, olimme silti vasta suurin piirtein puolivälissä Liettuaa, kun alkoi uni tulla silmään. En ollut suuremmin tutkaillut Liettuan majoitusantia etukäteen, koska tarkoituksemme ei ollut ollenkaan siellä yöpyä. Mukana oli kuitenkin Autoliiton Via Baltica opas, jota illan hämärtyessä ryhdyin selailemaan.

Kedainiai niminen taajama näytti olevan sopivasti kohdalla ja siitä oli raapustettu oppaaseen rohkaiseva lausahdus: ”Kedainiai voi ylpeillä Liettuan parhaiten säilyneellä pikkukaupunkikeskustalla (muistomerkkisuojattu). Tätä dominoi mahtava Reformoitu kirkko, jota pidetään vaikuttavimpana kalvinistien pyhättönä, mitä milloinkaan on rakennettu (neuvostoaikana se toimi palloiluhallina).” Maininta oli myös retkeilymajatasoisesta majoitusmahdollisuudesta, jota lähdimme etsimään.

Majatalo löytyikin erään neuvostoliittokuosisen harakanpesäkerrostalon alakerroksesta. Resurssi lähti jututtamaan emäntää. Minä jäin vahtimaan menopeliä kerjäävien pikkupoikien keskelle, jotka valmistautuivat jo irrottamaan lasinpyyhkijöitä ja pölykapseleita. Huone oli näkemän perustella sen verran omaperäinen ja neuvosto-retrohenkinen [mahorkan ominaistuoksu olisi sisältynyt kiskuritasoiseen hintaan], että ei uni olisi varmasti tullut silmään. Lisäksi auto olisi pitänyt viedä kaupungin toiselle laidalle ”vartioituun” parkkiin ja sieltä suhata yöpymisnyssyköidensä kanssa taksilla leposijaan.

Kommenttini näihin havaintoihin ja taustatietoihin perustuen oli selkeä eikä jättänyt sijaa minkäänlaiselle vasta-argumentoinnille: Vaikka tämä olisi ainoa yösija koko Liettuassa, me emme tänne jää! Kalvinismin hengessä – paikkakunnalla vallitsi täydellinen turmelus. Palloilemme ilomielin eteenpäin palloiluhallista huolimatta.

Ilta pimeni ja hämmennys autokunnassamme lisääntyi. Miksi ihmeessä tämä kansakunta ei kykene perustamaan pääväylänsä varteen siistejä motelleja, joissa olisi [edes näennäisesti] lukittava karsina autoille? Putiikki pystyyn, kyltti tienposkeen, niin johan rupee litiä puskemaan ovista ja ikkunoista. Siinäpä olisi oiva elinkeinovaihtoehto maaseudun tomaatinviljelijöille ja kantturoiden lypsäjille. Ei EU:ssa kauaa katsella tuollaista harrastelunyhräystä maatalouden parissa kuitenkaan. Surullisinta oli havaita, että 6 vuodessa ei mikään ole oikeastaan muuttunut. Ainoastaan tie on parantunut. Via Baltica on nykyisin todella varteenotettava vaihtoehto, jos on matkalla Keski-Eurooppaan. Baltit ajaa sujauttaa päivässä läpi. Tällä menolla ei niistä muuta tulekaan kuin läpiajomaita.

Löytyi vihdoin Panevezysin [lue: pane vätys] läheltä pellolta motellimerkki. Asumus [7 huonetta] sijaitsi kahden hangaarihallin välissä, joista toiseen pakattiin yöpyjien autot. Yksinkertaista. Ei se mikään loistomesta ollut, mutta ihan kelvollinen ja toimiva. Narisevat pedit ja musta vessanpytty. Ironista kyllä – kallein yösija koko reissulla!

Se Baltian eksotiikasta. Seuraavan yön nukuimme jo kotona. Ihan mielellämme.