Hoitoa takuulla

Voi tätä onnen päivää! Olemme äidin kanssa rykäisseet nyt aamukammasta sen viimeisenkin piikin irti ja vihdoin se on totta! Paukkuva pakkasaamu valkenee tyynyttävänä – hoitotakuu on täällä, ihan siellä meidän olohuoneessa [kylppäriin ei vieläkään voi mennä]. Jo loppuu susirajan takaisilla katvealueilla tohtorinmetsästys ja jokainen tautinen pääsee muutamassa päivässä lääkärin [Mehmetin] pakeille. Näen jo silmissäni rollaattoriensa kahvoissa nytkyvien mummojen armadan kelaamassa kohti Kelaa ja hoitotakuuhoitopistettä. Tämä kansainvaellus päihittää lähikaupan rivassa sunnuntaisin rivakasti roikkuvien maidonostajien volyymit taatusti.

Sana takuu vaan herättää hieman epäilyjä. Liekö säädöstön tarkoituksena taata, että joka taata pääsee hoitoon vai luvata takuukorjauksia maanantaikappaleiksi osoittautuneille ns. hyville kunnallisveronmaksajille? Entäs jos takuu on jo mennyt umpeen [kuten muorin tapauksessa taitaa olla asian laita]? Luetaanko normaalista kulumisesta johtuvat käyntihäiriöt omavastuun piikkiin?

Taitaa olla syytä perehtyä perusteisiin, ennen kuin lähdemme banderollit rullalla meuhkaamaan sairastuvan käytäville. Tässä lööppejä odotellessa...

”Jo neljäs päivä jonossa ja tohtoria ei näy missään” tilittää hoitotakuuseen pettynyt Rauha Särmänen. "Järjestäisivät edes bingoa".

”Ei voi luottaa kuin itseensä” kiteyttää Ruotsin myrskyn kaatamia metsiä keikkatyönä raivaamaan erehtynyt metsuri Kauko Kurjalainen mytistellessään känsäiseen nyrkkiinsä Kelan tulkintaa moottorisahaolkapäänsä hoidon tarpeesta.

”Onhan tää nyt ihan perseestä, kun ei vieläkään saa reseptiä uusittua vaikka jo on kaks päivää kärvistelty ilman nappeja” puuskahtaa pätkätyöläinen Paula Pitkänen-Ottavainen vaihtelevassa mielialassa takuuseen selvästi kuuluvan asiansa käsittelyprosessista.

” Vieläkään en ole saanut hoitoa” urputtaa deitti.netin treffipalstalla jo kolmatta päivää vonkaava Toimi Tanaskainen.