maanantaina, maaliskuuta 28, 2005

Partyn jälkeistä herkistelyä

Vain muutama tekstari. Kutsu lyhyellä varoitusajalla. Ja ne kaikki kauan kadoksissa olleet ystävät singahtivat luoksemme. Urps. Hyvät bileet ja ymmärsivät lähteä poiskin jopa naapureiden kannalta siedettävään aikaan. Silti päästäissunnuntaina ei ole tehnyt mieli erityisemmin näyttää naamaansa ympärisölle. Joskus on vain parasta vetää peitto korviin ja uinua kohti virkeämpää tulevaisuutta. Tai kuvitelmaa siitä.

Ruokaa jäi ihan liikaa yli, vaikka väittivät, että se oli hyvää. Herkkusienissä oli minusta niukasti valkosipulia, re-setti vaatii hiomista. Viinakaappikin säästyi kohtuukuosissa. Tapasin kaksi [2] uutta ystävättäriini telakoitunutta potentiaalista poikaystävää. Sain kauniita kukkia. Vaniliavalgee upposi hyvin [ja upottikin ihan osuvasti – osalla porukkaa oli kuulemma vaikeuksia päästä meidän paikalliseen (siihen karaoke-yksinhuoltaja-tenunenäparatiisin) sisään!]. Naiset hävisivät Aliaksen, vaikka pahimman luokan selittäjiä ovatkin. Missellä oli hieman stressiä – liikaa uusia sylejä ja hiplaavia hyppysiä. Just kun opin Lidlin mikropoppareiden oikeat säädöt, ne loppu.

Ja taas muumi, joka ylittää Vaanilan vastauskynnyksen.

Vaanilan soundcheck
1. Gloria Gaynor: I will survive
2. Smetana: Moldau
3. Frank Sinatra: Straingers in the night
4. Maarit: Rakkaus on ON
5. Alice Cooper: Billion dollar baby
6. Vesa-Matti Loiri: Eino Leino 2 – Virta venhettä vie
7. Aretha Franklin: Think
8. Slade: Good bye t’Jane
9. David Bowie: Starman
10. Egortippi: Älä koskaan ikinä
11. Tina Charles: I love to love
12. Unknown: There goes my heart again (svengisellainen)
13. Rauli Badding Somerjoki: Tähdet, tähdet
14. Boney M: Ma Baker
15. Santa Esmeralda: Don’t let me be misunderstood
16. Kirka: Varrella virran
17. Queen: Crazy little thing called love
18. Londonbeat: I’ve been thinking of you
19. Juice Leskinen: Marilyn
20. Nat King Cole: Smile

Mitä pirua se Hyydykeretkikunta siellä tiluksillaan touhuaa? Tuosta hyisestä ilmansuunnasta puskee Vaanilaan satunnaisia iltapäiväkäppäilijöitä. Onks sillä muitakin lukijoita? Semmosiankin, kun ei tiedä kuka minä olen? Blogistan on hämmentävä paikka. Kyllä meilläkin osataan purra olemattomia linkkejä. Narsk.