keskiviikkona, kesäkuuta 29, 2005

Suurta Teatteria

Aihepiiri "Ravinteli ja asiakas" tuntuu puhuttavan. Kas vain, sattuupa Vaanilassa olemaan nyt ihan omakohtaistakin angstia pinnassa aiheen ympärillä. Ei tosin siitä "piip" ravintelista.

Joskus sattuu vielä niinkin, että ainailona joutuu erkaantumaan hetkeksi (mitä, 12 tuntia, kutsutko sitä hetkeksi? - Resurssi - Se on hetki vain silloin, kun sinä rakkaani nukut - ainailona-) rakkaaksi käyneestä perheestään ja tutuista kaappinaukkuympyröistään mennäkseen ihan sinne syvälle, Helssinkin keskustaan saakka riekkumaan jonkun persoonaansa löyhästi assosioituneen retkikunnan (kannettavansa vichyllä huuhdelleet, Karuzellon blogiromaanin ensimmäisen kohtauksen aikana suosikkiblogilistansa kirjaston tietokoneella hukanneiden, kolean bloggauskesän manaajien, Sun äitis kommenttien etsijöiden tai muiden sensorttisten vaikeasti kuviteltavien vertaistukiryhmien) keralla, joka päivällisen päälle saa päähänsä äityä jatkoille.

Kun ei tähän kapiseen kaupunkiin kukaan ole ymmärtänyt perustaa Täyden Palvelun Yökkäilykerhoa, niin meno on kuin Kaubamajassa muinoin. Suunnaton suosio nappaa naamalle. Kenen etua palvelee se, että suurin osa (seurueen) seurusteluun ajatellusta ajasta kuluu baaritiskiin anarkistisessa drinksunkurkoituskisassa? Meno on niin villiä siellä tiskin pinnassa, että ei kukaan normaalihavainnointivälineistöllä (no tulipas nyt pitkä yhyssana) varustettu henkilökuntainen kykene sieltä bongaamaan jonotusjärjestystä. Ja kun sitä väkeä on ihan liian vähän tiskin takana, niin ARRGGHH! Drinksujonotusnumerotko käyttöön? Siihenhän on jo totuttu muualla "valoisan palvelun puolella".

Nyt skouppi muuttui yhteiskunnalliseksi, Varo vaan: Jos lasten ja vanhustenhoidosta jo tingitään surutta, niin antakaa nyt jumalauta meille jossain kohtaa elämää sitä Paljon Puhuttua Palvelua. Tämä ainainen nipistäminen ja kustannustehokkuus johtaa vääjäämättä tyytymättömään elämään yksilötasolla. Eihän elämästä voi nauttia, jos joka paikassa joutuu jonottamaan tai jos se mitä jonon päästä vihdoin saa on jotain sinnepäin, ei vastaa odotuksia, ei anna tyydytyksen tunnetta (tiedättehän, se harvoin kohdalle osuva AAH...).

Työpaikkasafka maistuu jämistä kokoon kasatulta pyttipannulta ja jälkiruoaksi pölypallot pyörivät näppäimillä, kun siivous on niistetty minimiin. Joukkoliikenne kulkee miten sattuu, omalle autolle ei ole parkkipaikkaa puhumattakaan jollain lailla järjellisestä tavasta maksaa parkkimaksu maksullisella paikalla. Kauppojen aukioloaikaa pidennetään, mutta samalla valikoimaa supistetaan ja tasapäistetään, yritetään tulla toimeen minimihenkilökunnalla. Roikut tuntitolkulla erilaisten PalvelunTarjoajien PuhelinPalveluissa tai odottelet vastausta nettikyselyysi/meiliisi useita päiviä (viikkoja, kuukausia, vuosia). Puutuu paikat parhaimmatkin...

Onko tämä ihmisarvoista elämää, tätäkö on järkeä tavoitella, tätäkö me kaikki haluamme - osakkeenomistajatkin - kysyn vaan (vaikka olen Varo vaan vaan)? Ja kuka tässä rumbassa oikeasti askelmerkit asettelee - globaalitaloudessa? Onko yksilöllä voimaa (tai edes tahtoa, näkökykyä, halua, mahdollisuutta) vaikuttaa tähän kehitykseen vai onko yksilö vain yksi pässiparka narussa? Hah?

Mahd. kommentit taas sinne Kuuluttajan kommennttiosastolle. Jotain säpinää sinnekin. Tai meiliin.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home