Seisovaa ilmaa

Paikalleen jämähtäneessä lehmänhenkäyssäässä liikenne soljuu verkkaisesti pitkin heinäkuista Mannerheimintietä. Bussin peräpenkkiin kiinni hionnut havainnoijamme lukee kaikessa rauhassa Hotakaisen Iisakin kirkkoa. Kunnes syrjäkarein havainnoitu yhdenmukainen rivitanssiliike bussin sisälmyksissä havahduttaa kurkkaamaan ympäristöön. Kaikki tienpuolella istuvat uroot kurkottelevat niskat kiemuralla ulos sivuikkunasta.

Viereisellä kaistalla ajelee niukkaan, hihattomaan pikkumustaan sonnustautunut pitkähiuksinen blondi Piaggiolla. Jollain menetelmällä hyvin ruskettuneet sääret auliisti esillä ja sievästi aseteltuina kulkupelin astinlaudalle. Hiukset kypärän alta hulmuten. Selkä suorana, tyynesti ja ryhdikkäästi sivuilleen vilkuilematta edeten.

Perässä ajava taksikuski joutuu hölläämään [ainakin] kaasujalkaa. Vastaantulevat autoilijat ryhmittyvät miten sattuu. Pysäkeillä seisoskelevien könsikkäiden katseet harhailevat aikatauluista ihan muihin informaatiolähteisiin.

Kääk - punainen valo! Mitä tekee Piaggiomisu? Nouseeko helma vielä pykälän? Haarottuuko näkymä?

Hän pysäyttää menopelinsä hallitusti liikennevaloihn. Nostaa molemmat jalkansa kulkupelin oikealle puolelle aistikkaasti vierekkäin, toinen jalka kevyesti maassa. Odottaa tyynesti valojen vaihtumista ja pörhältää edelleen.

Wau, mikä katu-uskottavuus! Paljonkohan peltiä on rytissyt ja niskoja naksahdellut lähipäivinä?

Kesä
eikä mitään tekemistä
kaupunki nöyränä sylissä
sormissa tuoksuu tupakka
sun nauru on vieras ja ihana
kato mua kun mä villinä värisen
enkä surua pelkää kun tunne en
oo miten suloinen kesä
kun se loppuu, jää vain pimeä.
- Maija Vilkkumaa -