lauantaina, syyskuuta 24, 2005

If I can get no motivation … metsään menee

Sellisti lie tukehtunut pekoniinsa tai saanut vihdoin posket täyteen peppuseksiä, kun on loihtinut itsensä näkymättömiin [tämä lause räjäyttää Sitemetrin Googlesta tulijoilla!]. Retkikunta taitaa olla edelleen lakossa. Luukuttaja on myötätuntojatkoaikalakossa, mutta todistettavasti hengissä [tätä kirjoitettaessa]. Pääaueux on jossain Saksassa [!], missä ei ole nettikioskeja [!!]. Kaikkea sitä voi [ihan blogipäällisin puolin järkevältä tuntuva virtuaalihabitus] saadakin aukiretkottavaan päähänsä [!!!]. Koleeta. Loput ”tutut” ovatkin sitten kai siellä blogimiitissä, mihin ei taaskaan Vaanilasta osallistuttu [aamulla on lähtö].

Haipakalla toppariin pörhältänyt Kielipollari löi näppylähanskansa tiskiin [kuten vastaavankaltaiset tähdenlennot Blogikriitikko, se toinen vähän samanmoinen, tahtiaan oleellisesti löysännyt Analyytikko ja ketä niitä nyt onkaan tässä suhahdellut]. Onhan se varmasti nostattava fiilis osoittaa [itselleen], että sinne keulille pystyy singahtamaan hyvällä ”konseptilla” lähes ääntä nopeammin, mutta ei nuo pyrähdykset mitään blogikulttuuria [jos tällaista sanaa nyt voi edes tässä yhteydessä kieli poskessa käyttää] suuremmin edistä. Tähdenlento; viuhhhh ja muut toivoo [ties mitä].

Note to Anssi: Vaanilan näkökulmasta katsottuna bloggaus on kestävyyslaji. Blogistanissa pitää luoda nimimerkilleen/asialleen identiteetti ihan samalla tavalla kuin missä tahansa olentojen välisessä kanssakäymisessä. Tulla sanaksi, kun lihaksi ei välttämättä voi. Ansaita luottamus lukijoidensa keskuudessa, olla olemassa, läsnä. Säilyä ja pysyä, blogata periaatteella ”teen tätä säännöllisesti, ihan kuin luen Hesariakin”, se on osa päivääni tai viikkoani. Ei noin vaan sovi hetken kyllämystymisen puuskassa deletoitua! Vaikka syntyisikin hetken päästä uudelleen jonain muuna, ei se jo syntynyt blogisuhde kuitenkaan jatku samassa hengessä siitä, mihin edellinen päättyi. Luottamus pitää ansaita uudelleen, vaikka kuinka viehättyisikin.

Minä haluan olla läsnä [osallisena] tässä joukossa omana virtuaali-ilmentymänäni, sellaisena, joka olen tai miltä haluan näyttää – you never know. Joskus harvemmin, joskus riesaksi saakka. Blogistan on kuin suuri kurpitsa; useimmille löytyy ne salaraksut, nörttinaksut, kommenttiringit ja hengenheimolaiset. Ei sitä pidä pelätä, jos ei sovi joka muottiin. Meille kaikille on tilaa.

Niin kauan kuin yksikin [itseni ohella] lukee turinoitani, sanomisellani on ”globaali” merkitys. Se riittää minulle ja tuntuu [lisäksi näyttää tilastoissa] hyvältä. En halaja sen suurempaa julkisuutta, anonyymi yhteenkuuluvaisuuden tunne ajatusten tasolla riittää, yhdessä kirjoittamisen vapauden huikeuden kanssa. Aitoa tai ei, minä tiedän, miltä minusta tuntuu. Useimmiten.

Nyt lähden ruskaretkelle. Syksy. Niin ihana, jos ei sada koko aikaa. Silti kaunis. Töks virkkeitä. Töks töks. Venaa viikko. Ainakin. Töks.

Töristään taas!

p.s. Missellä on todellinen jymy-ylläri tarjottimella nykykuulumispäiväkirjassaan. Nyt ei vaan enää ehd

p.s2. Tuunasin läkäriks hieman sivupaneelia ja etenkin tarkkailuluok

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home