Suurta Teatteria

Aihepiiri "Ravinteli ja asiakas" tuntuu puhuttavan. Kas vain, sattuupa Vaanilassa olemaan nyt ihan omakohtaistakin angstia pinnassa aiheen ympärillä. Ei tosin siitä "piip" ravintelista.

Joskus sattuu vielä niinkin, että ainailona joutuu erkaantumaan hetkeksi (mitä, 12 tuntia, kutsutko sitä hetkeksi? - Resurssi - Se on hetki vain silloin, kun sinä rakkaani nukut - ainailona-) rakkaaksi käyneestä perheestään ja tutuista kaappinaukkuympyröistään mennäkseen ihan sinne syvälle, Helssinkin keskustaan saakka riekkumaan jonkun persoonaansa löyhästi assosioituneen retkikunnan (kannettavansa vichyllä huuhdelleet, Karuzellon blogiromaanin ensimmäisen kohtauksen aikana suosikkiblogilistansa kirjaston tietokoneella hukanneiden, kolean bloggauskesän manaajien, Sun äitis kommenttien etsijöiden tai muiden sensorttisten vaikeasti kuviteltavien vertaistukiryhmien) keralla, joka päivällisen päälle saa päähänsä äityä jatkoille.

Kun ei tähän kapiseen kaupunkiin kukaan ole ymmärtänyt perustaa Täyden Palvelun Yökkäilykerhoa, niin meno on kuin Kaubamajassa muinoin. Suunnaton suosio nappaa naamalle. Kenen etua palvelee se, että suurin osa (seurueen) seurusteluun ajatellusta ajasta kuluu baaritiskiin anarkistisessa drinksunkurkoituskisassa? Meno on niin villiä siellä tiskin pinnassa, että ei kukaan normaalihavainnointivälineistöllä (no tulipas nyt pitkä yhyssana) varustettu henkilökuntainen kykene sieltä bongaamaan jonotusjärjestystä. Ja kun sitä väkeä on ihan liian vähän tiskin takana, niin ARRGGHH! Drinksujonotusnumerotko käyttöön? Siihenhän on jo totuttu muualla "valoisan palvelun puolella".

Nyt skouppi muuttui yhteiskunnalliseksi, Varo vaan: Jos lasten ja vanhustenhoidosta jo tingitään surutta, niin antakaa nyt jumalauta meille jossain kohtaa elämää sitä Paljon Puhuttua Palvelua. Tämä ainainen nipistäminen ja kustannustehokkuus johtaa vääjäämättä tyytymättömään elämään yksilötasolla. Eihän elämästä voi nauttia, jos joka paikassa joutuu jonottamaan tai jos se mitä jonon päästä vihdoin saa on jotain sinnepäin, ei vastaa odotuksia, ei anna tyydytyksen tunnetta (tiedättehän, se harvoin kohdalle osuva AAH...).

Työpaikkasafka maistuu jämistä kokoon kasatulta pyttipannulta ja jälkiruoaksi pölypallot pyörivät näppäimillä, kun siivous on niistetty minimiin. Joukkoliikenne kulkee miten sattuu, omalle autolle ei ole parkkipaikkaa puhumattakaan jollain lailla järjellisestä tavasta maksaa parkkimaksu maksullisella paikalla. Kauppojen aukioloaikaa pidennetään, mutta samalla valikoimaa supistetaan ja tasapäistetään, yritetään tulla toimeen minimihenkilökunnalla. Roikut tuntitolkulla erilaisten PalvelunTarjoajien PuhelinPalveluissa tai odottelet vastausta nettikyselyysi/meiliisi useita päiviä (viikkoja, kuukausia, vuosia). Puutuu paikat parhaimmatkin...

Onko tämä ihmisarvoista elämää, tätäkö on järkeä tavoitella, tätäkö me kaikki haluamme - osakkeenomistajatkin - kysyn vaan (vaikka olen Varo vaan vaan)? Ja kuka tässä rumbassa oikeasti askelmerkit asettelee - globaalitaloudessa? Onko yksilöllä voimaa (tai edes tahtoa, näkökykyä, halua, mahdollisuutta) vaikuttaa tähän kehitykseen vai onko yksilö vain yksi pässiparka narussa? Hah?

Mahd. kommentit taas sinne Kuuluttajan kommennttiosastolle. Jotain säpinää sinnekin. Tai meiliin.

Hammas hampaasta

Missen kesäkärvistelypäikkiksestä

Sori kamut, et en oo hetkeen päässyt bloggaan. Kas kun kaikenlaista kurimusta on tielle osunut ja osittain olen ollut jopa sairiksella ja siinä mielessä kanttu (kinttu/käpälä) vei.

Epäluuloni heräsi heti, kun mua vietiin yhden lemmikin taktiikalla muka huviajelulle. Pah, matka oli aivan liian lyhyt, että olisin voinut edes villeimmissä haavekuvissani ounastella sen vievän möksälle. Tohtorin pakeillehan siinä sitten päädyttiinkin. Pisti piikillä, se nyt ei mitään, kepeä säpsähdys vaan. Mutta kun kurkkasi vielä suuhunkin ja huomasi ne mun pipit hampaat. Toisaalta hyvä, että huomasi; olenhan jo pitkään yrittänyt leikkitottumusteni muutoksella viestittää näille lemmikeille, että ei ole kaikki kunnossa (en pysty sulkanoutoleikkiä enää harrastamaan). Mutta eihän ne pöljät tajua.

No, siitä seurasi sitten toinen reissu tohtorin luo, josta en suuremmin mitään muista. Uni tuli ja kolme (3) hammasta meni. Turpa oli hippasen kipeä, mutta ruoka kyllä maistui parin päivän paaston jälkeen. Ja nyt maistuu taas noutoleikitkin, se piristää kovasti.

Päivärutiiniin vaan on näköjään tullut uusi keskustelua herättävä osio; hampaiden pesu. Ensin ihmettelin ja vastustelin, mutta nyt se jo tuntuu kivalta. Hammastahna maistuu kalalta, ei hassumpaa. Vaikka sitten sitä, kunhan ei tarvitse tohtoria ihan heti kohdata hammasasioissa.

Aloin jo vahvasti epäillä erilaisia lähtöjä - ettei vaan olisi taas jotain ikävää niillä mielessä. Mutta enimmäkseen on möksälle viime aikoina päädytty, joten ehkä se ikäväbuumi on nyt ohi?!?

Taidan hieman relata... kurrnau!

Idyllisiä elimyksiä

Perinteinen juhannus möksällä. Misse, Resurssi ja mie. Toive auringon lämmöstä ja leppeästä lötköttelystä. Maistuvista eväistä ja kesäyön kuulaudesta.

Aatto olikin ilmojen puolesta ihan kelvollinen ja nautin riippukeinussa retkotellen lämmöstä ja lukemisesta. Ben Elton: Eedenistä vikaan. Hulvaton kirja, koettelee mielikuvitusta.

Kunnes päivän edetessä naapuritontin juhannusörvellysretkikunta saavuttaa tusinaisen pääluvun ja volyyminupit sojottavat totaalisen kaakkoon. Liikkeellä tuntuu olevan samat höröttäjät, typeriä rasvaisenoloisia pikkunäppäriä vitsintynkiä laukovat ölkkymulkut kuin viime vuonnakin. Voi sitä pulinan ja tyhjänpäiväisen hölötyksen määrää. Estotonta viinasammioissa loiskintaa, ökyveneillä kruisailua ja järvenselältä huhuilua. Hauskaa on juu ja meillä (tiukkapipoilla) naapurissa käämit koetuksella.

Onneksi ne sammuvat varhain, kun aloittavatkin aikaisin otella. Oman saunamme viritimme puolen yön tienoille, vihta se vasta tehtiinkin hartaudella tarkkaan oksat valiten ja vihreällä nailontaikanauhalla sitoen (se tuo onnea ja hyviä huuruja jo toisessa polvessa). Löylyhunajat nahkaan ja muut asiaan kuuluvat loitsut ilmoille, huuruinen näkymä saunan ikkunasta järven seljälle, rauha, rentous, onni, aaah.

Staropramenin tumma olut kouraan, vilvoittelemaan ja laiturille auringonlaskua tiirailemaan. Sorsapoikue purjehti tyynesti rannan suuntaisesti (Misse hieman lotkautti suunnattomasta ulkoilusta uupunutta silmäluomeaan ja nuolaisi viiksiään), valoisan kesäyön hempeät värit, vienot tuoksut ja äänettömyys saavuttivat tajunnan.

Kunnes kaikki särkyi. Naapurin veneeseensä sammahtanut ölkkymulkku kömpi yskähdellen esiin, asettautui tukevasti jalat haralleen ja rupesi kusta lorottelemaan veneensä laidan yli järveen nuo luojan luomat erite-yms-yms-vehkeet anteliaasti meille päin sojotellen.

Idylliä. Eikä maksa mitään.

Muina päivinä sitten satoikin.

Lyhyestä virsi kaunis

Tai ainakin ajankohtainen, juhannustunnelmissa juu. Vaanilan osallistuma oikein kahden novellin voimin (on täs sen verran kirotusangstii) päivän kuuden (6) sanan muumiin (via ties ketkä kaikki jo).

Napsaa Alkon ukset. Aukee sepalukset. Vesisukset?

Yötön yö. Hetki lyö. Työtön syö.

Hyvää, sanoi kohtakoneellistettu ainailona, Juhannusta, plim!

p.s. Uusi konheeni lie älgee. Kunhan kelluvat näille rantsuille saakka. Ens viikolla ehkä jo... huomaatte sen sitten kyllä (lomaa ei ole näköpiirissä vielä muutamaan viikkoon).

Kajastus

Hei hulinaa ja himmeää valoa tunnelissa! Ilokseni voin täältä omenanraadon leasing-näpyttimiltä väliaikaraporteerata, että uuden aivanilona-ainavaanvaro -läpyttimen metsästyskartoitus on käynnistetty. Juhannukseen mennessä Vaanilassa iskee tulta taivaan ohella aivaan uutukaisen karheat tangentit. Ko siniki kai. Vakuutusyhtälöistä viiskulmaa, Visa [ei välttämättä Kopu] avaa ovet muailmaan. Jos yhtiö sitten aikanaan ymmärtää jotain kivusta, särystä, veetutuksesta ja lokistanista syrjäytymistraumoista pulittaa, niin onhan se aina kotiopäin, otamma ropot jassovoiton kaltaisin riemunhehkutuksin vastaan.

Tälläkään kertaa Vaanilan edustusörkit eivät pääse osallistumaan Kallion MegaBeibe iloitteluun. Kilipaileva tapahtuma vie kuin viekin toisaalle [ja lujaa]. Olen jo buukannut Resurssilta [konheelta] nettiaikaa lauantailta [ip] lukeakseni miittiläisten skandaalinkärtsäiset, seksiä tihkuvat raportit tapahtumasta, pankaahan parastanne. Ja Skitsolle [mites se nyt menikään tuo oikkein kirjoitus] ropsut alati viriävästä energiastaan huhuilla meitä Blogistanin asukkeja miitteihin. Jonain päivänä vielä tulen, varo vaan ... Pitäkää lystiä katvealueidenkin edestä [ja takaa].

HV.

Kepeää kuminaa katvealueelta

Kurimus jatkuu, uutta läpytintä ei vielä(kään) ole ja lainalaitteilla bloggausangsti kärsii. Olo on melko kädetön, jalaton ja aivoton - voi mahoton.

Gloomy huitaisi muumilla. Kuus biisii, ku kuljettaa just nyt (Suomi poppii)....
1. Teräsbetoni: Taivas lyö tulta
2. Lapinlahden linnut: Älä viskaa mua pihalle
3. Aki Sirkesalo: Parempaa aikaa
4. Juice: Rakkauden ammattilainen
5. PMMP: Oo siellä jossain mun
6. Maija Vilkkumaa: Kesä

Jälkijunassa, kaik lie jo haastettu... huitaisen kumminkin muumilla Ameebaa.

Iloisiin kuulemiin ja näpyttelemiin!

Hrrrkele, ässsstana, jukonauta, littu

Lidlin vichyvesi on todella hyvää. Kuplivaa, raikasta ja erittäin riittoisaa. Enimmäkseen sitä ilokseen nauttii. Itku pitkästä ilosta iskee silloin, kun kokonainen lasillinen poreilevaa kirkastetta kaatuu suoraan läppärin näppäimille. Eikä ollut edes Missen syy, vaan sylttikseltä paljastui tosikäsirähmätahmatassuhutilushuiskija Vaanilan pääkäyttäjä ainailona. Ruoskinko itseäin - no ruoskin, raipalla räimin ja tukevalla brandyhuikalla raivosta kihisevän pönttöpääni puudutin.

Palaan areenalle tosissani taas heti, kun kotivakuutusprosessi on saatu finaaliin ja uusi konheen korvike kukkuu. Pahinta ei ollenkaan ole se, ettei voi kirjoittaa. Mutta kun ei pääse lukemaankaan!

Kai siihen Resurssin omenanraatoon pitää vaan rohkeasti tarttua... meikä puuceenkuluttaja.