lauantaina, syyskuuta 24, 2005

If I can get no motivation … metsään menee

Sellisti lie tukehtunut pekoniinsa tai saanut vihdoin posket täyteen peppuseksiä, kun on loihtinut itsensä näkymättömiin [tämä lause räjäyttää Sitemetrin Googlesta tulijoilla!]. Retkikunta taitaa olla edelleen lakossa. Luukuttaja on myötätuntojatkoaikalakossa, mutta todistettavasti hengissä [tätä kirjoitettaessa]. Pääaueux on jossain Saksassa [!], missä ei ole nettikioskeja [!!]. Kaikkea sitä voi [ihan blogipäällisin puolin järkevältä tuntuva virtuaalihabitus] saadakin aukiretkottavaan päähänsä [!!!]. Koleeta. Loput ”tutut” ovatkin sitten kai siellä blogimiitissä, mihin ei taaskaan Vaanilasta osallistuttu [aamulla on lähtö].

Haipakalla toppariin pörhältänyt Kielipollari löi näppylähanskansa tiskiin [kuten vastaavankaltaiset tähdenlennot Blogikriitikko, se toinen vähän samanmoinen, tahtiaan oleellisesti löysännyt Analyytikko ja ketä niitä nyt onkaan tässä suhahdellut]. Onhan se varmasti nostattava fiilis osoittaa [itselleen], että sinne keulille pystyy singahtamaan hyvällä ”konseptilla” lähes ääntä nopeammin, mutta ei nuo pyrähdykset mitään blogikulttuuria [jos tällaista sanaa nyt voi edes tässä yhteydessä kieli poskessa käyttää] suuremmin edistä. Tähdenlento; viuhhhh ja muut toivoo [ties mitä].

Note to Anssi: Vaanilan näkökulmasta katsottuna bloggaus on kestävyyslaji. Blogistanissa pitää luoda nimimerkilleen/asialleen identiteetti ihan samalla tavalla kuin missä tahansa olentojen välisessä kanssakäymisessä. Tulla sanaksi, kun lihaksi ei välttämättä voi. Ansaita luottamus lukijoidensa keskuudessa, olla olemassa, läsnä. Säilyä ja pysyä, blogata periaatteella ”teen tätä säännöllisesti, ihan kuin luen Hesariakin”, se on osa päivääni tai viikkoani. Ei noin vaan sovi hetken kyllämystymisen puuskassa deletoitua! Vaikka syntyisikin hetken päästä uudelleen jonain muuna, ei se jo syntynyt blogisuhde kuitenkaan jatku samassa hengessä siitä, mihin edellinen päättyi. Luottamus pitää ansaita uudelleen, vaikka kuinka viehättyisikin.

Minä haluan olla läsnä [osallisena] tässä joukossa omana virtuaali-ilmentymänäni, sellaisena, joka olen tai miltä haluan näyttää – you never know. Joskus harvemmin, joskus riesaksi saakka. Blogistan on kuin suuri kurpitsa; useimmille löytyy ne salaraksut, nörttinaksut, kommenttiringit ja hengenheimolaiset. Ei sitä pidä pelätä, jos ei sovi joka muottiin. Meille kaikille on tilaa.

Niin kauan kuin yksikin [itseni ohella] lukee turinoitani, sanomisellani on ”globaali” merkitys. Se riittää minulle ja tuntuu [lisäksi näyttää tilastoissa] hyvältä. En halaja sen suurempaa julkisuutta, anonyymi yhteenkuuluvaisuuden tunne ajatusten tasolla riittää, yhdessä kirjoittamisen vapauden huikeuden kanssa. Aitoa tai ei, minä tiedän, miltä minusta tuntuu. Useimmiten.

Nyt lähden ruskaretkelle. Syksy. Niin ihana, jos ei sada koko aikaa. Silti kaunis. Töks virkkeitä. Töks töks. Venaa viikko. Ainakin. Töks.

Töristään taas!

p.s. Missellä on todellinen jymy-ylläri tarjottimella nykykuulumispäiväkirjassaan. Nyt ei vaan enää ehd

p.s2. Tuunasin läkäriks hieman sivupaneelia ja etenkin tarkkailuluok

tiistaina, syyskuuta 20, 2005

Maailmassa monta on ihmeellistä

Matkailu avarsi taas. Kuva-arvoitussarjassamme ”himmeitä vitkuttimia”.

Varmimmin tähän porsliinialttariin [sananmukaisesti] törmää Keskieurooppalaisessa hotellissa, jossa se kököttää tukevasti vessanpytyn vierellä. Onhan se huomaavaista, ettei pahoinvoinnin yllättäessä tarvitse kurkottaa kaulaansa samaan sammioon, mihin muita eritteitään suoltaa. Muuta järkevää käyttöä en tälle pölyttyneelle saniteettiposliiniyksikölle keksi. Oras, mars matkaan nyt myymään niitä bideitä!

Kuin bonusyllärinä samaisessa kylpyhuoneessa kummitteli vielä valolla varustettu, suurentava ihomatopeili. Niin kuin kukaan nyt haluaisi [ainakaan] matkalla tiirailla huokosiaan niin läheltä. Hrrr,.. hirvitti niin, etten kuvaa kyennyt ottamaan.

Kun vielä päivän päätteeksi huomasin kellahtavani jonkinlaiseen katapulttivuoteeseen, olikin otettava tiukka naukku, jotta sai unen päästä kiinni. Sängyn päätyosaan oli askarreltu kaksi varoituksilla päällystettyä, raketinoloista pötkylää. Missään ei kerrottu, mitä ne ovat eikä lähistöltä löytynyt edes mitään käyttöön yllyttävää ylimääräistä vipstaakkelia. Makasinkin koko yön ihan hiljaa vaan, varoitukset alitajunnassa häilyen ja toivoen, ettei peti päätä taittua varavuoteeksi tai nousta kattoon kuin taikamatto.

Home sweet home. Bidee suihkii, ihomadot kukkii ja kissankarvapieluksella on turvalliset oltavat.

lauantaina, syyskuuta 10, 2005

Väsyrysy

ainailona on hyvin, hyvin väsynyt. Ja lisäksi hyvin, hyvin vihainen. Ahdistava yhdistelmä. Tästä tulee pitkä posti. Puran. Buranaa.

Taistelu ”terveyden””hoito””palveluiden” simputussyklissä on vienyt omaishoitajan ihan hapoille. Kas, kun muorin tila yllättäen huononi erilaisten kipujen takia dramaattisesti ja piti sitä omalääkäriyhytystä ryhtyä järjestämään oikein useamman kännykän voimalla. Lopputulos oli laihaakin laihempi: kun ei lääkärille ole aikoja, niin ei niitä ole, vaikka soittaisi ensimmäisenä aamulla klo 07.59 ja osia. Ei oo. Piste. "Voi, voi, ei me täällä nyt mitään voida. Uusi alueen Omalääkäri on ihan tukossa [ja varmasti stressaantunut] jo kahden viikon työskentelyn jälkeen. Ei vaan oo niitä aikoja ennen lokakuuta. Sori".

Muori nuokkui neljättä päivää keinutuolissaan kasvot harmaina, silmäluomet lupsahdellen kipulääkkeistä pyörryksissä. Menipä siinä vielä pissareissullaan [sori nyt näistä pissa- ja kakkajutuista] veteliltä jaloiltaan nyykähtämään nokalleenkin eräänä iltapäivänä; löysin ehtoisan synnyttäjäin nöyryyttävästä altakasteluasennosta illemmalla tullessani muonapussien kanssa tarkastuskäynnille. Emme kyenneet nousemaan kahteen pekkaan tuoliin saakka, kun sattui niin [minulla ei ole {eikä tule} mitään sairaanhoidollista koulutusta tai osaamista, enkä suostu ottamaan vastuulleni kenollaan olevan kivuliaan ihmisen väärästä pystyynrepimisestä syntyneitä repeämiä]. Soitin ambuvinssin. Korskeat könsikkäät nostivat mamman pystyyn, mutta eivät ottaneet kyytiin, koska tapauksessa ei ollut havaittavissa päivystyskäynnin edellytyksiä [lähiomaisen kiroilu, järkeily tai tunteilu ei auta pätkääkään tässä erään kiireetöntä sairaankuljetusta tarjoavan palveluyrittäjän edustajakaksikon kohtaamisessa – toim. huom. Asenne johtunee tietysti vastaanottavan pään tiukasta hylkimisreaktiosta]. Tuskaisin sydämin ”hylkäsin” maammoni keinutuoliinsa ja kiiruhdin viiden [5] tunnin asian selvittelyn jälkeen perheeni luo unosille ja keräämään voimia seuraavan päivän työmatkaan. Vatsa huolesta viturallaan, details.

Kurimus jatkui päivän, pari [kännykkäkasvatuksen lisäksi kännykkäkotihoitokin tuntuu olevan terveys”palveluita” tehokkaampi tapa pitää huolta läheisestä] ja tilanne kroonistui. Kunnes saimme viikon päätteeksi [omalääkäriltä, joka ei koskaan ole tavannut potilasta, mutta lienee kuitenkin lääkärinvalansa vannonut ja ahdistelujeni takia piston sydämessään tuntenut ] luvan [käskyn, kehotuksen – tietysti mahdollisimman huonolla hetkellä omaishoitajan omaa elämänmenoa ajatellen] mennä hehkeän viikon päätteeksi päivystykseen.

Ja johan alkoi päivä paistaa. Arpa toi luoksemme ensiluokkaisen asiallisen kiireettömän sairaankuljetuskaksikon, joka veetuilun sijaan teki tarvittavat paikallistutkimukset ja kärräsi hämärän rajamailla hengailleen muorin hoitoon. Hoitoon, jonka seurauksena nyt on kotipalveluasiat viritetty oikealle tasolle. Taitaa olla totta uutisointi vanhainkotien täyttöasteesta, kun nyt kotipalvelua tuntuu järjestyvän suorastaan yltiöpäisen anteliaasti.

Silti en voi olla ihmettelemättä:
- Miten illalla tehty päivystystyö voisi muka olla taloudellisempaa kuin virka-aikaan annettu asianmukainen sairaanhoito?

- Miksi jotain himmeää omalääkärijärjestelmää roikotetaan mukana kuvioissa, kun ei se kerta kaikkiaan toimi?

- Miksi ihmisen terveystiedot ei voi olla jossain yhteisessä siilossa, jotta tarvittaessa maksukykyisimmät ja jonotukseen kyllästyneimmät potilaat voisivat edullisemmin kääntyä yksityislääkärin puoleen omalla kustannuksellaan, mutta tietoisena siitä, että tautihistoriaa ei tarvitse muistaa tai uudelleen kaivella [ottaa kokeita]? Etenkin, kun kunnallinen terveydenhoito on mitä on, ei kannattaisi mustasukkaisesti istua niiden potilastietojen päällä. Ei se yhteisen standardin kehittäminen voi olla mikään mahdoton tehtävä, maksetaanhan Suomessa laskutkin ihan samannäköisellä blanketilla.

- Mitä yhteiskunta kuvittelee voittavansa siinä, että hyvät veronmaksajat [= minä, vanhapiikaverotuksen piirissä, kun ei niitä pilttejä ole arpa suonut] häärivät työsuhteensa vaarantamisen rajamailla [palkattomilla vapailla tai omat lomansa tärväten] hoitamassa tehtäviä, joihin heillä ei ole koulutusta eikä oikeasti aikaa? Omakin terveys alkaa huojua, parisuhde riutua, työpaikka tuntua etäiseltä ja elämänilo nuutua – sekö on tarkoitus? Olenko kohta ”hoito”putkessa minäkin?

Silti päällimmäinen tunne nyt on helpotus. Huokaus. Viikonloppu. Lepo. Jälkijättöinen istumalakko [saattaa jatkua]. Ja sydämellinen allekirjoitus tähän Kauran juttuun.

Antakaa mulle takaisin mun elämä. Mieluummin noin 20 vee nuorempana.

tiistaina, syyskuuta 06, 2005

Jos olisin hereillä...

Helppo unelias nakki nappaa muumia munille!

Jos olisin kuukausi, olisin toukokuu
Jos olisin viikonpäivä, olisin lauantai
Jos olisin kellonaika, olisin 02.30
Jos olisin planeetta, olisin Saturnus
Jos olisin merieläin, olisin ryhävalas
Jos olisin suunta, olisin lounas
Jos olisin huonekalu, olisin divaani
Jos olisin synti, olisin ahneus
Jos olisin neste, olisin brandy
Jos olisin puu, olisin vaahtera
Jos olisin kasvi, olisin ruiskaunokki
Jos olisin säätila, olisin ajoittainen sadekuuro
Jos olisin soitin, olisin sello
Jos olisin eläin, olisin lumileopardi
Jos olisin väri, olisin sininen
Jos olisin vihannes, olisin tomaatti
Jos olisin ääni, olisin soittoääni
Jos olisin alkuaine, olisin timantti
Jos olisin auto, olisin Audi
Jos olisin laulu, olisin Baddingin Nukkuja kaunein
Jos olisin elokuva, olisin Chaplinin City Lights
Jos olisin kirja, minut olisi kirjoittanut John Irwing
Jos olisin ruoka, olisin nakkikastike
Jos olisin paikka, olisin tunturi Lapissa
Jos olisin numero, olisin 1

[via]
___
Coming soon... vaikka esteitä on joskus tiellä blogikohtalon.. ns. elämäässä, joka ny tuli tossa hankittua, [varo vaan], be patient...


p.s. Kuulis on löytynyt ja samantien tuohtunut kotikontujensa terrorisoinnista. tkät?!? Ei nyt heti ensimmäisen tai toisen etsintäkuulutuksen kohdalla näin radikaaleja keinoja... mites ne alibit?

torstaina, syyskuuta 01, 2005

Yksin kotona vol.3: minäminäminä!!!!

Tämän [pari]suhteen sisällä melko harvoin käy niin, että Resurssi on ulkona. Enempi minäminäminä olen pihalla. Nyt kuitenkin [äh, turha sana, menköön] minäminäminä olen yksin kotona aina niin aivan ilona olevan ylevän kissahahmomme Missen kanssa [Virkkeessä on ehkä ylimääräisiä verbejä tai lauseiden välistä puuttuu pilkku. Tarkista, tarvitseeko virke muokkausta. Äh, en nyt jaksa].

Kas, kun leijun valkosipulihuippelissa! Vetäsin viisi [5] uuden sadon valkosipulisuolakurkkua yhdellä bloggaamanaikomalla ja olen huumaavan euforisessa tilassa.

Hectoria mukaillen:
Jos saisit kuulla mitä tein mä kanssa kurkkujen illoin
sä yllättyisit varmaankin!
Ei pidä luulla että vein mä niistä mehutkin silloin,
kun tuskin uskalsin mä koskee
aroin huulin lipaisin poskee,
kuinka paljon, kuinka turhaan
tuomiota silti pelkäsin!

Röyh!

Aisaan tai senta paiseen
Kesäampparit olivat tänään viimeistä päivää töissä. Iltapäivällä nassutettiin tarjoamiaan pullamössöviritelmiä, kuunneltiin pomojen ylistäviä puheentynkiä ja luovutettiin kesämaskoteille hulppeita läksiäislahjuksia.

Voi, miten itsevarmoja, nuoria ja intoa puhkuvia nuo maisterinpoikaset ovatkaan! Niin irti maasta työmielessä [niin kai pitääkin], mutta onnekseen [ilmeisen] hyvin juurtuneet silti opiskelijamaailmaan. Tavoitteet kirkkaana mielessä, tulevaisuus enimmäkseen mahdollisuuksia täynnä, uskoen omien kykyjensä kantavan vaikka maailman ääriin. [Virkkeestä näyttäisi puuttuvan pääverbi. Tarkista, haluatko täydentää virkettä verbillä. Checked – en halua]. Tuskin muistan aikaa…

Miksi niin moni asia nykyään tuntuu niin vieraalta [niin, niin niin]? Opiskelu, äitiys, uraohjastus [!], biletys, vinetys, vedätys? Läsnä on vain vitutus, ketutus ja kurimus lieveilmiöineen. Mitä nyt muutama kurkku silloin tällöin…

Onks tää normaalia syssysössöä vai olenko totaalisen käpymystynyt? Minäminäminä…

Ja missä pirussa on Kuulis???