Äitienpäivä

Ainut lapsi temmeltää lapsuudenkotiinsa perheineen, karvaiset ”lapsenlapset” mukana. Äiti istuu ikiaikaisessa keinutuolissaan. Keitän kahvit. Asettelen rollen tarjottimelle kissamukissa maitokahvin, palan suolaista piirakkaa, täytekakkua ja pikkuleipiä. Me Resurssin kanssa juomme Myrna-kupeista ruokapöydän ääressä pellavaliinan päällä. Äidin on parempi keinutuolissa.

Näytämme kannettavalta tietsikalta verkkaista slide showta; valokuvia mökiltä, kissojen touhuista, sukulaisista, kukkasista, ulkomaailmasta, vuodenaikojen vaihtelusta. Katselemme telkkarista videofilmiä sukujuhlista. Tutut ihmiset vilisevät ruudulla, turisevat niitä näitä ja laulavat yhteislauluna ”En päivääkään vaihtaisi pois”.

Äiti ei malta kunnolla katsella, vaikka kai haluaisikin. Leikkii ylipirteää ja yli-iloista, kätkee [jo synnynnäisen piilevän] liikutuksensa kissojen perään huhuiluksi, heiluttaa ruipeloin mustelmien runtelemin käsivarsin kissan onkea.

Välähdyksiin liittyy niin paljon muistoja, tapahtumat etenevät ruudulla liian vilkkaasti, jotta niistä saisi kiinni, niihin pääsisi mukaan. Rakkaat sisaruksensa ovat myös vanhenneet, näyttävät filmillä niin kumarilta, harmailta ja haurailta.

Pakko on vaihtaa puheenaihetta, ettei tule itku. Onneksi on kissat.

F1 startti painaa päälle. On mentävä taas. Onneksi sataa ja tuulee. Ei tarvitse ehdottaa ulkoilua, mihin äiti ei kuitenkaan suostuisi. Ei jaksa.