keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006

Hilipatihippa - tihulaiset touhussa


Kuvassa näkyvä [päällisin puolin melko suloinen ja perusluonteeltaan aivan hellyttävä] kissaneiti yllätettiin juuri vitriinikaapin päältä järsimästä jukkapalmunlehteä. Toruvaan kommenttiin rouskutukseensa reagoitiin mielenosoituksellisella kynsimisnäytöksellä, joka kohdistui katonrajassa roikkuvaan kappaverhoon. Nysse! Se ei ole vielä koskaan kynsinyt verhoja. Etenkään kahden metrin korkeudessa. Ja kun se just tappoi sen ilmapallonkin.

Pitääkö sen Missen kaikki pahat tavat sille opettaa? Varsinkin, kun Misse itse [Hänen Jalosukuinen ArvovaltaisYlhäisyytensä] oli juuri hetki sitten räjäyttänyt yössä hyvin äänekkäästi raikaavan miinan parvekkeella [pudottanut siemennystä odottavan kukkapurkkikollaasin melkoisella rytinällä].

Nyt kerallaan on menossa se hulvattomin hippa, jonka rinnalla kaikki näyttämökappaleet jäävät hopealle [oopperasta puhumattakaan]. Karvat pöllyää, hännät vispaa ja selät köyryää. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Näillä taitaa vappuörvellys olla vähän myöhässä [virkoavat vasta mökkiulkoilusta aiheutuneesta uniputkesta].

Voi elut!

4 Comments:

At torstaina, toukokuuta 04, 2006 6:48:00 ip., Blogger Ana said...

Nää kans täällä opettavat toisilleen kaikki typerimmät temppunsa ja ilveensä, joista suurin osa tietenkin kohdistuu meikän hankkiman materian tuhoamiseen. Munapäät...

 
At perjantaina, toukokuuta 05, 2006 5:24:00 ip., Blogger TA-MIIT said...

Meillä puolestaan kostettiin pari päivää isännän ja emännän juhlahumua. Protestointiin hyvin taipuvainen lokkikissamme (nimitys tulee pahasta äänestä ja ahneudesta) kusaisi kolmesti tuulikaapin oven eteen, ennen kuin tajusin spreijata kämpän kissaferomonilla (Feliway) ja tuputella pissikohtaan ärjyn hajuista linimenttiä. Kissat ovat kyllä semmoisia mielenosoittajia, jos niiden maailmaan ilmaantuu joku häiriö...

 
At maanantaina, toukokuuta 08, 2006 12:14:00 ap., Blogger ainailona said...

ZZZZ: Me [muka ihmiset] ollaan [oikeesti] niitä lemmikkejä. Kyllä kissa tietää;)

 
At maanantaina, toukokuuta 08, 2006 12:22:00 ap., Blogger ainailona said...

ta-miit: Tervetuloa sohvallemme!

No niinhän en on, mielenosoittajia, mutta samalla aika ihania;))

 

Lähetä kommentti

<< Home