keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007

Hoitosuhde hakusessa

Nyt tiukkana! Syytä antaa periksi ei ole, Suomenmaan arvot on nyt saatava sojottamaan oikeaan suuntaan. Ilmasto on pitkästä aikaan siihen, ellei ihan valmis, niin ainakin korvat kuuliaisesti höröllä.

Nämä uutiset puhuvat puolestaan. Maassamme on edelleen töitä, joita ei voi ulkoistaa Kiinaan tai Intiaan, töitä, joita pitää tehdä lähellä, hyvin ja ajallaan. Jotain populaatiota voi uskoa jatkossakin edelleen asustelevan täällä perspohjoisessa, ellei muuta, niin työttömiä syrjäytyneitä reppanoita, jotka tarvitsevat hoitoa tai sitten näitä loppuun palaneita ulkoistajia, jotka hekin lopulta tulevat vanhoiksi ja tarvitsevat hoitoa, elleivät ole ulkoistaneet itseään Kiinaan. Eikä sielläkään hoitoa loputtomiin tarjota, vaikka volyymi kaikessa onkin nyt ihan hurja.

Tää on nyt meillä arvokysymys, ei rahoituskysymys. Nyt on vaan otettava tyynesti järki käteen ja vietävä käsi rohkeasti sinne rahapussille, samalle massille, missä kaikki muutkin kourivat. Tällä kierroksella vaan on löydyttävä sitä liksaa tälle porukalle, muuten tässä käy todella köpelösti. Muutenkin kannattaisi pyrkiä irti tästä itseään kiihdyttävästä tuotto-massa-kirikiri-piripinta-ajattelukierteestä.

Yksilön tarpeet, elämänlaatu ja tunne on nostettava siihen arvoon, mikä elämälle kuuluu. Ei yksilö loputtomiin halua elää elämää, jossa ei ole missään kohtaa mitään nautinnollista, kaikki on kisaa, kilpailua, jonottamista, eripuraa, nipistämistä, tinkimistä, valvomista ja lumepalvelua. Ei sellaista voi haluta, jos yksilö on ihminen. Eikä humaanisuuden nimissä voi loputtomiin kuvitella, että aina tulee joku köyhempi kansakunta, osattomampi olento, joka tekee paskaduunit/duunit yleensä halvemmalla tai puolestani.

Jos voisin jotenkin korvamerkitä veropulitukseni ohjattavaksi hoitsujen palkkoihin, sen tekisin. Ihan mielelläni.

Edit:
Tsemppiä!

6 Comments:

At keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007 6:50:00 ap., Anonymous Anonyymi said...

Palkankorotuksen lisäksi on tärkeä saada se hallintojärjestelmänsä jo toimivaksi - nyt lähinnä palvelee parin ylipomon egoistisia tarpeita ja tuottaa lähinnä kuutiometrejä. Eli toiminnan lähtökohta on jotain muuta kuin palvelutoiminnan tarve, puhumattakaan arkijärjen käytöstä.

Valitettavasti tuntuu siltä, että nämä ovat ikuisuuskysymyksiä. Kai vika on viime kädessä poliittisten päättäjien, kun suitsivat väärin?

 
At keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007 2:48:00 ip., Blogger Ana said...

Katainen on vielä sen verran nuori mies, että sillä luulisi löytyvän näköalaa ja empatiaa. Vaan ei hyvältä näytä jos Hienäluoma on oikeassa siinä, että Katainen on jo tähän mennessä pettänyt vaalilupauksensa korotuksista täysin. Syksyllä viimeistään nähdään mitä oikeasti tapahtuu.

Ongelma on siinä, että eihän nää Kataiset ikinä joudu paskavaippoihin killumaan seniileinä, niillehän palkataan ykstyissairaanhoitajat kotiin...

 
At torstaina, kesäkuuta 21, 2007 12:27:00 ap., Blogger ainailona said...

JP: Ikuisuus on meissä samalla tavalla kuin itkuisuus aina välillä;) Rummutan tätä aihetta, kunnes järki voittaa tai edes osoittaa olemassaoloaan.

Kysymys on priorisoinnista ja millä tavalla eri töitä arvostetaan. En suostu ymmärtämään mm. sitä, että koneen väijyntä juhannuksena on arvostetunpaa kuin ihmisen hoito. Miksi sairaala/hoitopaikkoja suljetaan "lomien takia" vaikka konheet puuskuttaa yötä päivää aina? Miksi ihminen jää aina tekniikan varjoon, vähempiarvoisemmaksi.

Kyllä nyt pitäisi ihmisen herätä ihan itse ja kieltäytyä tästä paskaelosta.

 
At torstaina, kesäkuuta 21, 2007 12:30:00 ap., Blogger ainailona said...

Zepa: Hallitus on vaan yhden hetken hullutus. Niin tai näin, ehkä tekee, ehkä ei.

Muutos voi oikeasti lähteä vain IHMISISTÄ, jotka eivät halua ELÄÄ näin.

 
At torstaina, kesäkuuta 21, 2007 7:40:00 ap., Anonymous Anonyymi said...

Näissä asioissa poliittiset pomot ovat kunnallisen tason päättäjät, ja toinen avaintaho sairaalajohto. Julkinen salaisuus lienee, että he ovat käytännössä ilman kontrollia ja kaikesta päätellen tekevät nuo käytännön arvovalinnat meillekin. Kuntapäättäjien tietotaito ja aika kun lienevät myös, köh, tunnetut.

 
At keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2007 12:37:00 ap., Blogger ainailona said...

JP: Olet arvatenkin erittäin oikeassa.

Nyt vaan minusta näyttää siinä mielessä lupaavalta, että asiasta puhutaan ihan oikeasti joka foorumilla [siks määkin pieni hippunen tääl määkin].

Ja just tuli joku uus tutkimuskin ilmoille, joka osoittaa, että rahaa palaa, käppänät kuihtuu makuuhavoihin ja hoitsut juoksee itsensä hikeen aluastioita tyhjentämässä ja byrokratian rattaita rullaamassa, kun voisivat tehdä palkitsevampaakin hommaa _kokonaisvaltaisessa_ hoidossa, kuten vanhusten _hyvinvoinnissa_ mikäli sitä sanaa nyt enää mistään sanakirjasta löytyy. Varsinaisessa merkityksessä.

 

Lähetä kommentti

<< Home