perjantaina, maaliskuuta 07, 2008

Huh, huh ja hurjaa mennoo!

Tiedän, että helmikuu on lyhyt. Vaikka tänä vuonna siihen oli lätkäisty ihan ylimääräinenkin päivä, niin silti se näköjään luikahti nuokkuvan nokkani alta historian [if any] hämärään täysin huomaamatta ja vauhdilla. Merkitsemättä yhtään mitään. Jälkiä jättämättä.

Eihän se mitään oikeastaan haittaa - kesää kohti kun käymme. Hirvittää vaan, että jopa kuukaudet nykyisin tuntuvat lipuvan ohi mitäänsanomattomina ajankulumakäsitteinä. Mitään ei jää mieleen, mikään ei [ainakaan näin "talvella"] erota päiviä [kuukausia, vuosia?] toisistaan. Ei edes ahdista. Möllötyttää vaan. Uuh.

No mutten, ei meillä jäädä uneen makaamaan! Huomenna järjestän perunkirjoituksen! Paikalla koko perikunta [minä, ei löytäny kirkonkirjatkaan muita meitä], läppäri [visvainen HP] ja perintöjuoman jämät [Naukow]. Ehkä luetteloinnin lomassa napsahtaa perijättären nuppusuuhun muutama joko suklaakonvehti tai suolapähkylä, ehkä ei. Ei voi tietää. Resurssiparka se taas tässäkin toimii todistajana. Voi tätä riemun määrää!

Urpunurpunpurpunjuu

Urpututtaa kun toistuvasti ostamani ison pussin Xylitol Jenkin Classic Fruit Mixin seassa joka toinen tyyny on jotain epämääräistä minttujohdannaista! Jos haluan minttua, ostan minttua [hammastahnassa]. Hedelmää ostan siksi, että halua hedelmää. Tärittääkö pahastikin siellä Leafin vinkuintian purkkatehtaalla?

Ja Peggykin on näköjään totally hävinny. Harmihuoh.

6 Comments:

At lauantaina, maaliskuuta 08, 2008 1:40:00 ap., Blogger sea said...

Mua on kanssa harmittanut Peggyn katoaminen jo tovin. Lähetin sähköpostiakin, mutta tuli bumerangina takaisin. :(

 
At lauantaina, maaliskuuta 08, 2008 7:45:00 ap., Anonymous Anonyymi said...

Perunkirjoitus kandee tehdä juuri tuossa järjestyksessä, ettei tule turhia virheitä Naukowin/Resurssin takia... Sitten etiäpäin elämässä.

 
At lauantaina, maaliskuuta 08, 2008 10:51:00 ap., Blogger Jenni said...

Eilen illalla havaitsin myös tuon hedelmäpurkan sekaan piilotetun inhan minttuyllätyksen. Yöks. Kummaa.

 
At torstaina, maaliskuuta 20, 2008 5:04:00 ip., Blogger ainailona said...

Sea: Todella harmi, että Peggy on lopettanut! Toivottavasti on okei kuitenkin. Kommentoihan Peggy nyt jotain vähän ihan mielenrauhamme takia...

 
At torstaina, maaliskuuta 20, 2008 5:04:00 ip., Blogger ainailona said...

JP: Näin se kävi. Eikun shoppailemaan!

 
At torstaina, maaliskuuta 20, 2008 5:05:00 ip., Blogger ainailona said...

Jenni: Joka kerta kun se vääränmakuinen nappula osuu suuhun, niin harmittaa! Eikä siinä vaiheessa ole enää mitään tehtävissä. Vai käärinkö mällin kirjekuoreen ja laitan palautetta, no huoh!

 

Lähetä kommentti

<< Home