Kaiken takana on

Sumuun tuijotellessani ajatukseni vääntyivät Blogistanissa piileskelevien, bloggaajan lähipiirissä olevien parisuhteenomaisten perheenjäsenten jäsenten ympärille. Meillähän tunnetusti vaikuttaa Resurssi, nimenomaan sanan myönteisessä merkityksessä - voimavarana.

Moni muukin tuntuu verhoilevan kumppaninsa blogihellittelynimen taakse. Täällä pauhaa Ukkonen ja rehottaa muutamiakin Ihmissuhteita. On Meillä asuvaa miestä ja pelkkää Miestä. Elma-setää, Heppua ja Gorbaa. Kryptinen SP (SimoPetteri?). Taitaapa täällä pesiä Erityinen [sellainen oli kyllä jossain muuallakin?!]. Vain Blogistanin avustuksella pariutuneetko käyttävät oikeita nimiä?

Ehdottomat suosikkini ovat kuitenkin lämpimän-ihastuttava Siippanen ja mykistävän-valloittava Kauniimpi.

Ketäs muita tääl olis? Raportoikaahan piilevät puoliskonne kommentteihin!

Home sweet home

Missen joulunodotuspäikkiksestä
Kurnauskista vaan, täällä Talon Eittämätön Ykköskissa Misse!

Kyllä on välillä pitänyt kurittaa tuota Nyssen hömelöä, kun se hyppii ihan nenille. Nyt olen kuitenkin saanut taas vallattua puun ylimmän lavitsan takaisin omaan käyttööni, kuten kuuluu. Nysselle hanska heilahtaa heti, jos se nysväke pyrkii valtakuntaani kömpimään. Menköön omaan puuhunsa.

Tässä taannoin huomasin kissakamujen sivulla sapuskakyselyn. En päässyt silloin bologgaileen, joten palaan aiheeseen nyt. Minähän olen TosiKissa, parasta puuhkalaatua. Ja me kissat olemme lihansyöjiä. Meikämisu ei mitään teollista möhnää tai haisevia naksuja vetele, vaan raakaa lihaa. Se on eväistä parasta. Tämän tietää kyllä henkilökuntakin ja ne ovat vihdoin jo luopuneet kaikenmaailman paskasapuskan tyrkyttämisestä. Nysse vetelee kritiikittä mitä vaan, mutta minulla on ihan selkeä prioriteetti: lihaa sen olla pitää.

On minullakin yksi heikkous. Nimittäin homejuusto. Tunnen turkissani, että jouluksi kutsuttu ajanjakso on lähestymässä. Taloudessa alkaa esiintyä jälleen kivoja, rapisevia koristenauhoja, joita voi repiä ja raahata, hih! Mä kun tunnen nää kuviot jo, olen sen verran monta joulunodotusta seurannut. Nysse ei tietenkään ymmärrä mitään. Se oli viime jouluna vielä ihan pentu. Jouluna henkilökunta ostaa aina sitä ihanaa Stilton-juustoa, monta purkillista. Saan sitä nokareen silloin tällöin jos olen muka-kiltti ja tosi-ihqu. Joulu on ihanaa aikaa, nauhhuohkurrr.

Normaalissa arkimenossa saan silloin tällöin nuolla Pirkka homejuustorasian, jos sitä on käytetty ruoanlaitossa. Haistan kyllä heti, jos tällainen herkkupala on muhimassa keittiössä ja tulen [vaikka kesken saunomisen] kärkylle. Se on ihan oiva arkilaatu tuo Pirkka, nam. Mutta Stilton…..aaah. Voi kun saisinkin tässä joulua odotellessa Stilton joulukalenterin?

Homejuuston päälle saunominen maistuu taas oikein makealta. Slurps vaan ja terveisiä faneille;)

Ei elämästä selviä hengissä

Juice in memoriam
19.2.1950 – 24.11.2006


”En ilosta itke,
en surusta itke,
jos itken,
niin itken muuten vaan.
Ja muualla oon
ennen kuin huomaatkaan...”

Nyt ei vaan ehdi

...polkkaan nääs, kun tarttee kutoa hartiahuivia häätätivieraan klänningin somistukseksi. Kaapin perukoilta tilapäisessä järjestelyvimmassa löytämäni leninki on toki vuosimallia 2000, mutta ajattomuutensa vuoksi ihan käypänen, etenkin tulevin talvisin asustuksin. Ja se tuntuu näin jälleenlöydettynä lähes syksyn uutuudelta.

Hymyssä suin helmineuletta syherrän; kuusi [6] vuotta vanha vaate mahtuu päälle, hallelujaa! Kolme kuukautta ja seitsemän [7] kiloa sitten ei olisi mahtunut. Johan siinä suu vääntyy messingille väkisinkin. Hurraa hiilarit hittoon - elämäntapa!

Laitan kuvaa loimesta sitten kun se on valmis. Lankana on [kissankarvan ohella] Schachenmayr nomotta Scala ja Brazilia yhteen kudottuna kympin kepakoilla. Väri on [tietenkin] sininen.

On muuten melko haastavaa kutoa, kun langassa roikkuu kiinni kissa. Tai kaksi.

Täällä Vaanila, soon-to-be neuleblogi

Viimeaikaiset kiusaukset

Perunan hyljeksintä on sujunut erinomaisesti! Jopa suosikkipöperöstäni kinkkukiusauksesta olen säveltänyt perunattoman version. Se on oikestaan parempaa kuin perinteinen. Kas näin.

Kutistuvan Kinkun juureskiusaus

1 lanttu
1 nauris
2 porkkanaa
pätkät palsternakkaa ja selleriä, jos sattuu nurkissa olemaan
rasiallinen kinkkusuikaleita (250g)
juustoraastetta, pippuria ja hipaus suolaa

Muhitussoosi
tetra ruokakermaa (2,5 dl)
2 dl kuohukermaa
paketti Koskenlaskija sinihomesulatejuustoa
meiramia

Kuoritaan ja suikaloidaan juurekset [ah, mikä ihana kärsivällisyystason testaustuokio onkaan juuresten säntillinen suikerointi käsin! Se tekee muka-kiireiselle ihmiselle hyvää, ehtii aatellakin kaikenlaista;)] ja ripotellaan ne [voilla] voideltuun uunivuokaan. Sekaan heitetään kourallinen juustoraastetta ja kinkkusuikaleita sopivin välein. Korpelan hoikaksi nauhaksi suikaloitu syherö on minusta parasta tähän ruokaan.

Samanaikaisesti teflonkattilassa lämmitetään ruokakerma-kuohukerma keitos. Kuumentuneeseen liemeen lisätään paketillinen Koskenlaskijaa palasteltuna. Annetaan liueta. Maustetaan meiramilla.

Soosi kaadetaan ainesten päälle vuokaan ja pinnalle vielä reilu ropsaus juustoraastetta. Laitos uuniin, 200 astetta noin tunti, sen jälkeen lämpöä pienemmälle ja vielä puolen tunnin kiinteytys.

Tämä noin neljän hengen annos katosi kahden hengen taloudessamme kuin taikaiskusta. Olis maistunut varmaan isällekin, jos hän vielä illastaisi tässä maailmassa.

Kekseliäs ihmismieli

Osuipa näkökenttääni tuossa jotain tarjouslärpäkettä selaillessani uutuuskaamostuote: sähkökäyttöinen pöytäkynttilä. Aitäh? Kuulkaa, kyllä se kynttilä on nykykortteereissa ensisijaisesti tunnelman luoja elävän tulen takia, sen ei ole tarkoituskaan olla helppokäyttövalaisin.

Sähkömiestuttuni teki jo ammoin selväksi, että valaisin on valaisin ja sen valonlähteenä on lamppu. Valosarja on rihma, jossa on useita [yleensä pienikokoisia] valonlähteitä. Sähkökäyttöiset joulukuusenkynttilät = valosarja ja turvallisuussyistä siedettävissä.

Kynttilä on kynttilä. Sähkökäyttöinen pöytäkynttilä on epäkynttilä. Samaa sarjaa kuin takkavideo [kai siitäkin jo DVD-versio löytyy?].

Luoja varjelkoon sitä onnetonta, joka erehtyy tähän osoitteeseen moisia epävempaimia tuomaan!

Kurkistus tuoksuhyllyyn: Donna

Näin joulun alla [vaikka lahjavink, vink, jos jollakin lukijalla vaikka sattuisi olemaan lähipiirissä jollain lailla samanoloinen otus kuin minä!?] tarjoan jatkokertomuksenomaisen katsauksen tuoksuhyllyni suosikkeihin. Olen usean eri tuoksun sekakäyttäjä ja kierrossa on kerrallaan yleensä noin 5 eri haisua. Vaihtelua pitää olla niin mielialan, pukeutumisen, vuodenajan kuin käyttötilanteenkin mukaan.

Eräs pitkäaikainen suosikkini on Donna Karan: DKNY. Alun perin ihastukseni pohjautuu ehtymättömään rakkauteeni New Yorkiin. Tuoksussa kiteytyy kaikki se, mitä New York on: dynaaminen, moderni, lumoava ja täpäkkä. Käytän sitä yleensä työpäivinä. Sen raikkaus ja hienostunut pistävyys sopii erinomaisesti leijumaan viraston arkisella linoleumilla kopsahtelevien [vauhdikkaiden] askelieni saattajana. Selvittämättä on vielä sopiiko pullokoko käsimatkatavaraan sijoitettavaan litran minigrippiin - pääseekö se enää mukaan työmatkoille.

Donnaa on aina hyllyllä. On oltava. Ilman olo tuntuu puutteelliselta ja uhatulta. Vähän samalta kuin jos ei olisi jääkaapissa yhtään pekonia.

Vaanilan direktiiviesitys: Kypärä pakolliseksi autoilijoille

Talviautoilu on vaarallista. Sankan lumisateen vuoksi on lähes mahdotonta havaita juuri hetki sitten avaamansa takaluukun terävää kulmaa, kun kohoaa rivakkaa nousua poimimasta maahan pudonnutta lumiharjaa. Auts, kovallakin päällä on [näköjään] tunteet! Titityy, hetken otin lukua, näin tähtiä ja pulleita punatulkkuja oksallaan talipalloaan nakertamassa. Sitten lumi alla jalasten alkoi muuttua punertavaksi.

Veretseisauttavan lumipallokäsittelyn päätteeksi matka jatkui. Nyt vaan särkee. Ja puoli päätä on turvoksissa. Ulkoisesti.

Hähää, häät!

En muista koskaan saaneeni kutsua joulukuussa vietettäviin häihin. Nyt sellainen kummajainen oli tupsahtanut kynnysmatolle. Eikä käy kieltäytyminen. Mikäs siinä, ihan mukavaa vaihtelua alkavalle glögikaudelle on juhlia välillä muustakin [kunnon] syystä.

Lisäksi saan hyvän syyn hinautua vaateostoksille! Kuten kaikkitietävä tyylitaituri muorini sen ilmaisi: Ei häihin voi mennä housupuvussa, pitää olla leninki. Ei kai sitten. Päätellen garderobissani piileskelevien leninkien lukumäärästä [1 kpl, kesäinen kukkakuosi, sekin liian pieni ja out of fashion], ei häissä ole tullut hetkeen käytyä.

Mutta mitä sitä hassut, häissä[kin] kyynelehtivät tädihköt tapaavat päähänsä laittaa näillä vuosin kukkahatun tilalle?

Paluita ja lähtöjä

Hopsan, kas - vähän viirahti ja viivähti paluu tänne paljastusten areenalle. Kun piti Italiasta palattua välittömästi organisoida tärkeä keräysaktiviteetti, raapustella yöt läpeensä siihen liittyen riimejä, paneutua akuuttiin virheenselvitykseen, sännätä ulkokuntaan miittiin [ei blogisellaiseen], lepyttää kissat, körötellä talvirenkaiden perässä, käydä kuittisotaa, kahlata päivittyneinä helottavia blogeja, saunoa, yrittää vierottua ylenpalttisesta pastan puputtamisesta, etsiä kaapin uumenista syysvetimiä, tavata ääneen muorille vuotuista kotipalvelun tyytyväisyyskyselyä, juosta liinat kiinni hurjana posottelevaan vastatuuleen, lukea viikon lehdet ja muu posti, pyykätä, väkertää nakkikastiketta ja lanttulaatikkoa, kytätä tallentimeen hillottuja sarjoja, raivata, raivota, Resursoida, saunoa, harmitella kirjamessujen vilahtamista förbi ja kuunnella jatkuvalla soitolla Maaritin levyä.

Ja jättää sydäntäsärkevät hyvästit maailman parhaalle työkaverille, joka loikkasi porukasta pois uusille urille. One of the million, once in a life time – tyyppi, jonka kanssa olen saanut ilon vääntää kampea 10 vuotta. Kärisen kiitollisena tästäkin vähästä, vaikka aamuni valkeneekin pykälän verran harmaampana jatkossa. Huoh, tää on niin tätä. Elämätä.