Vapun merkitys ex-lapselle

En enää ole lapsi, opiskelija enkä duunari. En liioin tunne omakseni keskiluokkabilettäjien konseptia kutsua kerran vuodessa tuttavapariskuntia näykkimään pikkulämpimiä tai grillaamaan porsaan persettä rivarin takapihalle kalenterin sojottaessa kohti vappua. Motivaationi vapun viettoon onkin nykyisin pelkästään skumppailoittelu- ja vapaa/lepopäiväorientoitunut – makoisaa purtavaa unohtamatta. Slurps.

Silti en kiistä vapun elvyttävää merkitystä meille muka-niin-synkeille suomalaisille. Kaikessa kliseekiisselissään ja syystä sun toisesta örvellyksessään se näyttää olevan tarpeellinen juhla. Kunhan osaa ja saa viettää sen haluamallaan tavalla.

Lähimenneisyyden mieleenpainuvin muisto on parin vuoden takaa, jolloin suunnistimme vappupäivänä ukkokullan kera hyvin varustellun eväsnyytin kanssa Nuuksion luonnonpuistoon käyskentelemään. Aurinko paistoi lämpimästi ja oli kepeän keväinen tunnelma. Kiertelimme verkalleen metsän kätköissä bongaillen kasveja, tuoksuja ja elukoita. Istuimme kivellä mutustelemassa eväitä ja siemailemassa hillitysti skumppaa. Askel askeleelta metsään varisi niin monet murheet ja stressit, mieleen hiipi tilalle rauhaa ja tyyneyttä. Retki oli elvyttävää lepoa joka suunnasta raastavan hälyhärdellin keskellä. Aistit suorastaan imuroivat kevään voimaa ja rohkeutta vahvistaakseen samalla poloisen olennon kanto/kesto/sietokykyä. Retken päätteeksi oli hyvä, levollinen olo.

Paluu illansuussa kaupunkiin [keskustaan] tuntui epätodelliselta kaappaukselta toiselle planeetalle. Punertavat vappunenät ja harottavat katseet, roskat ja räikkien mäike tuntui jotenkin vulgaarilta ja turhalta. Ehkä hieman otsakin ärtymyksestä kurtistui, mur. Mutta silisi sitten hetkessä, kun kytki itsensä takaisin valtakunnanverkkoon – eihän ne muut voi tietää mistä paratiisista juuri olen tulossa. Tämä tupsulakkisamba on paratiisia heille. Suvaitkaamme toisiamme ja toistemme valintoja. Kippis vaan!