sunnuntaina, huhtikuuta 25, 2004

Luxus mokkaa vai Costa Ricaa?

Ikäkulusta, pitkään hyvin palvelleesta kahvinkeittimestämme hajosi kannu. Uusi vastaava olisi maksanut lähes 20 euroa [!?!], joten päätimme hylätä muutenkin jo melko rapautuneen aparaatin ja hankkia tilalle uuden. Lauantain ostosreissulla suunnistimme tavaratalon pienkoneosastolle sillä silmällä. Kahvinkeittimen osto nyt ei pitäisi olla kovin seksikäs eikä monimutkainen toimenpide.

Vaan kuinkas kävi. Liikkeessä kohtasimme hyllymetreittäin toinen toistaan ihmeellisempiä laitoksia, joilla kaikilla nähtävästi voi myös keittää kahvia. Myyjätär vaani epäröivää hypistelyämme hetken aikaa matkan päästä ja hyökkäsi sitten luoksemme. Hän aloitti tarpeemme kartoituksen luotaavilla kysymyksillä ja päätyi ensimmäiseksi esittelemään yli 200 e maksavaa espresso-normaalimokka -yhdistelmäkeitintä. Kuuntelimme luennon kohteliaan kiinnostuneina, vaikka kumpikaan meistä ei juo espressoa ja kahviakin tosissaan vain toinen. Möhköfanttimasiina ei olisi edes mahtunut keittiössämme kahvinkeittimelle varattuun tilaan. Seuraavaksi myyjätär siirtyi Moccamaster-osastolle ja kuvaili vakuuttavasti lasiputket, tippalukot ja automaattiset toiminnot. Edelleen hintahaitarissa keikuttiin siellä yläsegmentissä. Lisäksi Moccamasterit ovat minusta rumia. Olkoon muuten kuinka kestäviä ja erinomaisia hyvänsä. Siitä matka jatkui kohti terästermoksia ja ufo-futuristia sumppiasemia. Tässä kohdin oma valmistautumattomuutemme aiheeseen aiheutti ahdistuskohtauksen ja pakenimme paikalta ”miettimään vielä”, ennen kuin olisimme ymmärtämättömyyttämme vahingossa ostaneet jonkun supernovahärvelin.

Vedimme hetken henkeä, kävimme periaatteellisen kahvinkeittimen ominaisuusmäärittelykeskustelun perhepiirissä ja jatkoimme matkaa kohti vastikään avattua, edullisesta hintatasostaan tunnettua alan liikettä. Henkilökunta ei ollut millään lailla häiriöksi ja saimme ihan rauhassa, omaan tahtiimme valita Kaukoidän ihmeistä sen meidän makuumme ja huushollin väreihin parhaiten soveltuvan perusmallin, joka oli vielä ihan edullinenkin.

Innostuimme samaan hengenvetoon hankkimaan myös leivänpaahtimen – tuon vihonviimeisen vyötärönkadottimen, jota olen vuosia yrittänyt taloudestamme torjua [ja nautiskellut paahtoleivästä vain työmatkojen hotelliaamiaisilla]. Nyt se on menoa, varo vaan nappi!

Ah, mikä ihana aamu tiedossa; paahtoleipää ja Kaukoidän mokkaa!

Links to this post:

Luo linkki

<< Home