Voi äiti: Marttyyri pyykkituvassa!

Lähes jokaisessa taloudessa lie nykyisin pesukone. Äidilläkin on, kelpo kone onkin: sopivan kokoinen, toimii hyvin ja puhdasta tulee. Se hankittiin aikanaan juuri siksi, että hän pääsisi vanhoilla leskirouvanpäivillään mahdollisimman helpolla. Voisi pesaista koneellisen silloin tällöin, sitä mukaa kun yhden hengen taloudessa pyykkiä syntyy.

Mutta joku kumma tyyppivika masiinassa on. Empiiriset mammatekniset käytettävyyskokeilut osoittavat, että sillä ei voi pestä muuta kuin pikkupyykkiä. Niitä moneen kertaan paikattuja, virttyneitä kalsonkeja, pinttyneitä rispaavia aluspaitoja ja liian pieniksi kutistuneita, haalistuneita trikooyöpukuja. Liinavaatepyykkiä ei pienellä pesukoneella voi pestä, vaan niitä pitää kerätä hervoton kärryllinen ja lähteä jyräämään sen kanssa kohti pesutupaa. Kunhan mamma on ensin kipaissut hakemassa huoltoyhtiöstä [kahden kilometrin päästä] pussillisen pesupoletteja.

Pesutupa sijaitsee viereisessä talossa ja menomatkalla on melko tiukka ylämäki. Mamma tuikkaa nitroa kielen alle, ottaa tuiman taistelijamamman ilmeen ja kiihdyttää viimeiseen ratkaisevaan kaarteeseen. Näppärällä ranneliikkeellä hän saa kuin saakin kiepsautettua pyykkivankkurit pesutuvan puolelle ja pesu-operaatio voi alkaa. Koriin vaivalla viikkojen aikana säästelemänsä sisältö täyttää lähes puolet megalomaanisesta suurtalouspesukoneesta. Omoa reikään ja kone käyntiin. Välillä ehtii juosta kotiin sumpille.

Valmiin pesutuloksen mamma lätkii erissä linkouslaitteeseen. Sen jälkeen hän pakkaa märän pyykin takaisin peräkärryyn ja laskettelee [nyt alamäkeen] omassa talossaan sijaitsevaan kuivaushuoneeseen. Puhkuen hän taistelee itseään suuremmat tekstiilit liian ylös asennetuille naruille ja käynnistää puhaltimen. Taas on aikaa käydä kotona sumpilla. Vähintään tunnin välein on kuitenkin syytä piipahtaa tarkistamassa pyykin kuivuusastetta. Saattaahan olla, että se ei kuivukaan ajoissa ennen kuivaushuonevuoron päättymistä.

Seuraavana päivänä mamma roudaa puhtaan valkopyykkinsä jälleen viereiseen taloon, nyt mankeliin. Parin tunnin venyttelyn, vanuttelun ja mankeloinnin jälkeen sileä pyykki on valmista kärrättäväksi kotiin. Sen jälkeen voikin [jos vielä henki pihisee ja muuten on voimia jäljellä] suunnistaa kerskumaan talon muille mammoille ja satunnaisille kulkijoille hämmästyttävästä uroteostaan; pesutuparetkestä.

Mikä näitä mammoja oikein vaivaa? Miksi ihmeessä pitää ehdoin tahdoin revittää itsensä finaaliin lakanapyykin reunassa? Miksi ei voi antaa periksi, hyväksyä sitä, että ei enää jaksa entiseen tapaan ja ottaa vastaan tarjotut apuvälineet? Jos ihmisen itsensä mielestä ainoa kyvykkyyden mitta [olemassaolon oikeutus] seniorivuosilla on tekemisen määrä ja jaksamisen aste, niin ei ihme, että suorilta jaloilta mammaa kaatuu. Surullista katsottavaa, kun ei sukupolvensa työnsankari osaa vieläkään nauttia elämästään. Varo vaan mamma, ettei aika lopu kesken.