perjantaina, lokakuuta 01, 2004

Napa väliin

Työväenopiston syksyn ensimmäisellä vatsatanssin alkeiskurssilla parikymmentä trikoisiin ja kullanhohtoisiin jumppatossuihin verhoutunutta eri-ikäistä naista vilkuilee pukuhuoneessa alta kulmain epävarmasti toisiaan. Osa on jo ehtinyt hankkia kauppakeskuksen käytävillä puotiaan pitävältä itämaanihmeeltä kilisevän, vyötäisille sidottavan asusteen, joka liikkuessa mäikää ja kilkkaa kuin tuulikello naapurin parvekkeella syksyisenä iltana [paholaisen keksintö mokoma tuulikello – vain kutsua todella halveksivat vieraat tuovat niitä tuliaisiksi]. Tunnelma on odottavan jännittävä.

Tunnin alkaessa ahtaudutaan osallistujamäärään nähden aivan liian pieneen saliin, jossa vain puolet seinästä on peilillistä. Armahtavaa, linnoittaudun verkkapöksyissäni peilittömälle puolelle. Simpsakka napakoruun pukeutunut ohjaaja aloittaa ohjelman venytysten jälkeen käsien sulokkailla kaarteilla. Omani tuntuvat raksaduunarin känsäisiltä kourilta jäykkien varstojen jatkeena. Ne eivät vaan osaa liplattaa kepeästi ja aistikkaasti laineiden tavoin. Jo lapsena balettikoulussa olin ryhmäkuvassa se, jonka kädet poseerausasennossa näyttivät löysästi punotuilta pullapitkoilta.

Homma etenee hartioiden hetkutteluun ja lantionpyöritykseen. Ohjeet ovat täysin järjellisiä ja ymmärrettäviä, mutta toteutusvaiheessa olo on kuin Obelixilla taikajuomapadassa. Ei meinaa lanne löytyä enää siinä kohdin, kun huomio kiinnittyy piilevän vatsalihaksen [?] tiukkana pitämiseen. Pyörittely vaikuttaa lähinnä kuusikulmaisen renkaan nytkähtelevältä naksahtelulta. Mitä pirua, nuorempana muistelen pepun pyörineen luonnostaan väkkärän lailla ilman sen suurempaa vaivaa. Ja onhan se vieläkin [kuulemma] ihan tehokkaassa iskussa toisissa olosuhteissa…

Hetken päästä mukaan liitetään askeleita. Samalla kun pitäisi huiskia niitä käsiä sulokkaan luovasti minareettimusiikkia tulkiten yläilmoihin, tarkoitus olisi myös askeltaa lannetta keikutellen ja hartioita rytkytellen eteen ja taakse koreografian mukaan [jota ei muista ja muistaessaankaan ei mahtuisi kunnolla tekemään]. Kääk! Koordinaatiokyky taisi jäädä duuniin.

Moni muu tuntuu ajattelevan samoin. Tätösiä tömistelee salissa täysin omaan tahtiinsa huiskien raajojaan sinne sun tänne. Opettajan ilme on kärsivän epätoivoinen. ”Jospa otamme vielä niitä toistoja yksittäisistä liikkeistä - vips viuh suihk, näin se menee [seuraava ryhmä on onneksi jatkokurssi]”. Norsun jälkeläiset rutisevassa polvessa yrittävät tömistää perässä, mutta tempo on liian nopea. Vain muutama selvästi tanssillisesti lahjakas typy selviää kuvioista kohtuudella.

Voihan arabeski! Onkohan tää nyt ollenkaan mun laji? Haluanko aiheuttaa opettajalle ahdistusta jouluun saakka riuhtomalla joukoissa mukana kuin fantti lasikaapistossa? Vai mahtaiskos tätä sittenkin oppia? Kun pitäisi kuulemma tehdä selälle hyvää.

Session jälkeen olo on ihan jees. Tömistyshäpeä ja avuttomuus pyyhkiytyvät mielestä kotimatkalla jo taka-alalle. Jatkan harjoitteita kotona peilin edessä. Näyttää edelleen melko avuttomalta, mutta lantio alkaa jo löytyä. Ehkäpä…

Yks holismi vähemmän
En yleensä harrasta näitä, mutta tässä oli aihe niin kiinnostava ja tulos sen verran kannustava, että jaan sen kanssanne.

Are You A Blogaholic? via schizo.

52 points
You are a dedicated weblogger. You post frequently because you enjoy weblogging a lot, yet you still manage to have a social life. You're the best kind of weblogger. Way to go!

Nih!


0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home