Ruska-festarit förbi:(

Olipas huikea viikko metsässä! Huikea jo ihan ilmojenkin puolesta; näin lämmintä ja lempeää ruskaretkeä en muista ennen kokeneeni. Mikään ei vie niin tehokkaasti ajatuksia pois arjesta ja urbaanista hapatuksesta kuin kiireetön käppäily syksyisessä luonnossa. Siinä ei tarvita mitään erikoista, ihan perusjuttuja ja aikaa.

Laiskanletkeä aamuhetki [sic!] ja aamupala, jonka aikana Misse valjastelee pihamaalla. Repun pakkaus eväillä ja retkikoordinaateilla. Matkaan kohti kohdetta. Käppäilyä ja näppäilyä, eväiden nappailua. Kiipeilyä polvilumpioiden äärirajoilla, isot varpaat töppösten päähän ahdistavaa jyrkkää pudotusta. Kun menee ylös, niin pitää tulla alaskin, nääs. Hengästynyttä puuskutusta kukkulan kuningattarena ja ruskassa rypevän maiseman tajuntaa tajunnan rajamailla. Helpotusta, kun voimiensa äärirajoilla, kipein käpälin näkee vihdoin auton, joka vie mökille. Asiointia kylän monopolipuodissa Salessa, niukkojen valikoimien äärellä. Ostoslistalla vain iltapäivälehti ja maitopurkki.

Mökissä keskellä pimenevää iltaa mullikat rouskivat heinää niityllä kuistin edessä. Oman tuvan lisäksi ainoat valot ovat maatilan päärakennuksen kolmessa ikkunassa, nekin sammuvat yksitellen, varhain. Iso, puulämmitteinen sauna kaappaa himmeän hämyiseen syliinsä. Sopivasti helppoa ruokaa iltapalaksi, muutama lasi paikallista viiniä. Suklaata. Unille. Kainaloon. Kissa. Töks.

Ja tätä sitten 6 päivää putkeen. Kokeile itse, kyllä kannattaa!

Kotiinpaluu on mennyt samoissa puuhissa kuin Maalaisella – puolukkaa pukkaa.

Urbaaneihin uutisiin tutustuttani näyttää siltä, että työnantajani ei [jostain kumman syystä] ole sillä aikaa [vieläkään] mennyt konkkaan tai tullut ostetuksi, joten puuh... sinne sitä sitten taas on suunnattava. Hyvä niin.