Kun aika on

Kuten Misse jo tuli tuossa aavistelleeksikin, niin Vaanilan väen on taas aika suunnata kohti pohjoista. Meillä tämä alkaa olla nykyisin hyvinkin odotettu syksyn kohokohta – syysloma Lapissa, ruska ja hiljaisuus.

Syksyiseen viikkoon on tunnekartallani nivoutunut yhdeksi voimia palauttavaksi säikeeksi luonto, metsän tuore tuoksu, kuulaus ja kauneus, kulutettujen polkujen kalvaantuneet puunjuuret, naavatupot ja pahkapampulat, päin näköä liihottelevat kuukkelit, askelten alla turskahtavat sammalmättäät, huikeat näkymät tunturin laelta, käkkärämännyn väpätys tuulessa, pitkospuiden alla kullankukertavana leiskuva suo.

Tutkailtuani lähimännävuosien trendejä, kaikkea tuota on matkaan mahtunut. Usein on tupaan tullut myös haastavaa tuulta tai huonompaa tuuria. Aina vaan kuitenkin jo se maisemanvaihdos riittää nykäisemään pääkopan irti päivittäisestä poljennosta. Lappi on ihana!

Toivon tietysti, että tällä kertaa ei ihan viime vuoden kaltaisiin tautisiin oloihin päädyttäisi sentäs.

Vertailumateriaalia:
2004 – ennen retkeä
2004 – jälkeen retken
2005 – ennen retkeä
2005 – jälkeen retken
2006 – ennen retkeä
2006 – jälkeen retken

Ana-dialyysia menneistä ja ennusteita tulevasta tänkertaisesta sopii esitellä siellä kommenttisohvan puolella, oikein mielellään. Minut tapaa siellä taas heti ensi kuussa. Jos olen maassa.

Ruskarinsessa kuittaa ja pakkaa kaikki karvaiset [!] perheen [ei, tässä ei ole konsonanttikirotusvirettä, ei] _jäsenet_ kyytiin and off we go! Houhou, voikaatten!